keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kihlajaislahjat

IMG_1215 (800x533)

Tultiin eilen takaisin tänne Varkauteen meidän parin päivän Helsingin reissulta. Pääsen valitettavasti postailemaan siitä  vähän myöhemmin, kun tarvitsen kaverilta muutamia kuvia siihen postaukseen. Mulla oli kyllä omakin kamera mukana, mutta suurin osa keikka- ja ryhmäkuvista on kaverin kamerassa. Siitä kuitenkin lisää sitten (toivottavasti) seuraavassa postauksessa!
 
Nyt olisi luvassa postausta kihlajaislahjoista, joita saatiin lauantaina meidän kihlajaisissa. Saatiin pääasiassa astioita ja rahaa, mutta ne tulee ainakin meillä enemmänkin kuin tarpeeseen. Rahaa ei ainakaan voi koskaan saada liikaa!

IMG_1223 (800x533) IMG_1228 (800x533) IMG_1233 (800x533) IMG_1243 (800x533) IMG_1248 (800x533)

Ihanien lahjojen lisäksi saatiin myös kasa kortteja, joiden sisällä oli toinen toistaan söpömpiä tekstejä. Oli ihan outoa saada tuollaisia "Onnea kihlaparille" -kortteja, kun on tottunut ihan tavallisiin synttäri- ja joulukortteihin. Myös muumimukit ja -jälkiruokakulhot oli ihan täydellisiä lahjoja tällaisille muumiastioiden innokkaille keräilijöille!
 
Palaillaan sitten seuraavan kerran sen Helsinkipostauksen merkeissä. Yritän saada jo tänään kaikki tarvittavat kuvat siihen, kun yritän nyt välttää hirveän pitkiä postaustaukoja. Yleensä mulla ei ole ollut paljoa erityistä postattavaa näin lyhyen ajan sisällä, mutta nyt maaliskuussa tekemistä on ollut ehkä liikaakin. Kahden viikon sisällä ollaan käyty Tallinnassa, kahdesti Helsingissä ja vietetty vielä kihlajaisiakin. Onneksi ensi viikonloppuna pääsee pitkästä aikaa rentoutumaan kunnolla, kun ei ole mitään vielä suunniteltuna!
 
Mukavaa keskiviikkoa kaikille!

8 kommenttia:

  1. Hirmusesti onnea vielä täälläkin, justhan me tästä puhuttiin ♥ ;) mullakin on toi morsian Sosuli muki, toi on niin ihana, juon aika usein siitä, joten se taitaa olla aika lemppari, haha. Mäki haluan meijän mahdolliset tulevat kihla-ja häälahjat rahana, en luota sukulaisten makuun sisustustuotteissa enkä halua yhtään ylimääräistä krääsää kämppään pyörimään (edellisestäkin roinasta pitäis päästä eroon), enkä myöskään tee mitään kymmenellä leivänpaahtimella, mielummin ostan sitten itse. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihana! :) ♥ Tuo Sosulimuki on kyllä ihana! Mun serkku oli tarkoituksella valinnut vaaleanpunaisia mukeja, kun se on ollut jo pitkään mun lempiväri. :D Ja mulla on sama juttu, etten halua mitään turhaa lahjaksi. Sen takia meiltä yleensä kysytäänkin tarvitaanko jotain tiettyä, kun kaikki tietää miten ärsyttävää on saada jotain turhaa. Ja raha tietenkin kelpaa aina. ;)

      Poista
  2. Oi, saitte noi uudet muumikulhot! :) Tää tahtoo kans ne! Ihania lahjoja!
    Muistan kun aikanaan mun sisko osti meille kauheen kasan kihlajais-lahjoja. Muumitarjotin, johon oli aseteltu pari muka, pari leffaa, kauhea kasa karkkia, viivi ja wagner-sarjakuvakirja parisuhteesta ja ties mitä muuta siinä oli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä itseasiassa odottelinkin, että jos ei oltaisi saatu noita uusia kulhoja, niin olisin käynyt vaikka itse ostamassa ne! Oli myös hauska idea, kun mulle annettiin tuo muumimamma ja Teemulle muumipappa. :D Tykkäsin kyllä itsekin lahjoista! :)

      Oho, vähänkö hyvän lahjan saitte sun siskolta! :) Me saatiin aika pieniä lahjoja, mutta eipä ne lahjat olekaan se tärkein asia varsinkaan tuollaisena päivänä. Sukulaisten ja tietenkin Teemun kanssa vietetty yhteinen aika menee lahjojenkin edelle. :)

      Poista
    2. Totta, se läheisten läsnäolo ja paikalle saapuminen lämmittää mieltä paljon enemmän :) Me ei aikanaan varsinaisesti mitään juhlia järjestetty. Ilmoitettiin toki kaikille, että ollaan kihlauduttu ja kahviteltiin meidän molempien vanhemmat. Niillekin sanottiin ettei mitään tarvi sitten ostaa, kunhan tulette paikalle. Siskosta se oli sitten vähän hassua ja se halusi ostaa lahjuksia kaikkien puolesta. Haha, aika sulosta :')
      Mutta vielä kerran suuret onnittelut teille!! <3

      Poista
    3. Niinpä! :) Ei mekään mitään erikoisia pippaloita jaksettu järjestää (joidenkin kihlajaispostauksissa oon nähnyt jopa erilaisia ohjelmanumeroita ja alkoholitarjoilua), mutta tuollaiset pienet juhlat kakkukahvien merkeissä oli kuitenkin ihan mukava juttu. :) No mutta hyvä, että saitte edes joltain jotain lahjaksi, vaikkei se pääasia ollutkaan! :)

      Ja kiitos paljon sullekin! :) ♥

      Poista
  3. oih♥ ihania kihlajaislahjoja :o !

    VastaaPoista