Matkakuumetta ilmassa

Näiden viileiden ja sateisten syyspäivien aikana on väkisinkin alkanut ikävöidä etelän lämpöön. Oon selaillut näiden muutaman päivän aikana vanhoja matkakuvia ja tutkinut äkkilähtöjen tarjontaa melkein kyllästymiseen asti. Olisi niin ihana ottaa äkkilähtö johonkin ihan uuteen paikkaan ja rentoutua kokonainen viikko meren rannalla palmujen alla värikkäitä drinkkejä unohtamatta. Tällä hetkellä mulla ei kuitenkaan ole rahaa ylimääräisiin ulkomaanmatkoihin eikä Teemullakaan ole kuin kaksi viikkoa kesälomaa käytettävissä.

 

Tätä järkyttävää matkakuumetta helpottaa onneksi vähän se, kun lähdetään syyskuun alussa Müncheniin pariksi viikoksi. Vaikka se onkin mulle vähän kuin toinen koti, niin silti sinne on aina yhtä mukava palata. Onneksi nää 3 viikkoa menee kuitenkin nopeasti! Ajattelin tässä postauksessa kertoa vähän mielipiteitäni matkailusta, joten olkoon tää nyt vaikka jonkinlainen mielipidekirjoitus. Sekaan laitoin kuvia menneiltä ulkomaanmatkoiltani piristämään muuten tekstipainotteista postausta.

Matkailu on jo pienestä pitäen kiinnostanut mua hirveästi. Oon siinä asiassa ollut aika onnekas, kun mun vanhemmat on tykänneet matkailusta ja halunneet näyttää mulle erilaisia paikkoja maailmalla. Äiti on itseasiassa kertonut mulle jälkeenpäin, että on halunnut matkailun avulla saada myös mut kiinnostumaan matkailusta. Mun vanhempien eron jälkeen äiti muutti joksikin aikaa Helsinkiin ja sen jälkeen Müncheniin. Oon siis sen takia matkustanut useasti äidin luo Müncheniin ja sieltä ollaan joskus lähdetty tutustumaan muihin Euroopan kaupunkeihin.

Oon myös todella iloinen siitä, että Teemukin on innostunut matkailusta. Ollaan molemmat sitä mieltä, että rahat laitetaan mieluummin matkailuun kuin vaikka omakotitalon lainanlyhennyksiin. Me ollaankin jo suunniteltu, että sitten Helsinkiin muuton jälkeen ruvetaan keräämään kuukausittain rahaa yhteiseen matkakassaan ja tehdään kesäisin yhteisillä kesälomillamme reissuja ulkomaille.

Mä en osaa edes sanoin kuvailla miten paljon rakastan matkailua. Teemu on monesti sanonut, että tää mun jatkuva matkailemisen tarve menee kuulemma jo yli. Selailen vähintään kaksi kertaa viikossa äkkilähtöjä ja suunnittelen jatkuvasti uusia ulkomaanmatkoja. Tykkään googlailla tietoa erilaisista matkakohteista ja suunnitella millaisia kuvia matkoillani ottaisin. Näen todella usein myös unia matkailusta ja aamulla joudun heräämään pettyneenä siihen, ettei se ollutkaan totta.

 

Ulkomailla on ihan mahtavaa päästä tutustumaan uusiin kulttuureihin, kiertelemään nähtävyyksiä ja maistelemaan muiden maiden omia perinneruokia. Ja se tunne, kun pääsee omin silmin näkemään sen kaiken mistä on aiemmin vain haaveillut. Oli esimerkiksi ihan uskomatonta päästä näkemään Eiffel-torni omin silmin. Odotin jo lentokoneessa matkalla Pariisiin sen näkemistä enkä olisi millään malttanut odottaa, että lähdetään kaupungille kiertelemään. Se hetki on jäänyt mulla erityisesti mieleen.

 

 

Yksinkertaisesti sanottuna matkusteleminen tekee mut onnelliseksi. On ihanaa päästä vaihtamaan maisemaa ja unohtaa hetkeksi kaikki arjen huolet. Matkoilla mun mielialaa ei voi pilata mikään, ei edes sateinen sää. Mä muuten harkitsisin jotain matkailuun liittyvää työtä, mutta mun kielitaito on valitettavasti niin huono. Helpompi ratkaisu on lähteä opiskelemaan lisää, jotta sitten vanhempana on varaa matkustella useammin. Ja jos matkailisi työkseen, niin ehkä siihenkin saattaisi ajan myötä kyllästyä.

Mun suurin unelma olisi joskus tulevaisuudessa päästä muuttamaan Keski-Eurooppaan. Siellä välimatkat on niin lyhyitä naapurimaiden kaupunkeihin ja matkailukin on edullisempaa. Esimerkiksi Münchenistä voisi lähteä omalla autolla viikonloppureissulle Wieniin, Prahaan tai Zürichiin. Kaikkiin noihin kaupunkeihin on noin 4-5 tunnin ajomatka eli sama kuin me ajettaisi täältä Varkaudesta Helsinkiin. Epäreilua, kun jotkut on syntyneet sinne! :D

 

Kuka muu on hurahtanut matkailuun?

#fitness

Nyt olisi vihdoin luvassa se mielipidepostaus, jota muutama lukija ehdotti mulle jokin aika sitten. Mietin eilen pitkään monen aiheen väliltä ja päädyin pitkän mietinnän jälkeen valitsemaan aiheeksi tän jo aika pitkään pinnalla olleen fitness-villityksen. Kaikki varmasti tietävätkin mistä on kyse. Eli ihmiset, joilla on pakottava tarve esittää uudella harrastuksellaan (tai oikeastaan pikemminkin "harrastuksellaan") jokaisessa mahdollisessa paikassa. Muita tageja kuin #fit ja #fitness ei enää Instagramissa käytetäkään, eikä nykyään edes Facebookissa voi välttyä näiden ihmisten fitness-päivityksiltä. Kuvat maitorahka- ja raejuustopurkeista sekä tietenkin #saliselfieistä täyttävät pikkuhiljaa koko etusivun niin Instagramissa kuin Facebookissakin. Onneksi tää turhanpäiväinen villitys alkaa vihdoin menettää suosiotaan!

 

Mun mielipide tästä villityksestä tulikin jo varmaan aika hyvin esille. Tietenkin on hienoa, että ihmiset pitävät kiinni terveellisistä elämäntavoista ja huolehtivat vartaloistaan. Siinä vaiheessa se menee kuitenkin mun mielestä yli, kun siitä tulee niin pakkomielteinen asia, ettei muusta enää osata puhuakaan. Ja kun ei ketään oikeasti kiinnosta millä maulla sä eilen ostit maitorahkasi tai millaiset ne sun uudet niket nyt sattuu olemaan. Saatikka mihin aikaan sä oot lähdössä salille tai lenkille!
 

Mulla ei kuitenkaan ole oikeita treenaajia tai jopa fitness-kisoihin tähtääviä vastaan mitään, vaan kerron tässä postauksessa mielipiteeni nimenomaan niistä ihmisistä, jotka käyvät salilla ottamassa treenaamisen sijaan vain niitä peilikuvia eikä heillä ole minkäänlaista käsitystä fitness-sanan oikeasta merkityksestä. No mut hei, koska kaikki muutkin! Koko fitness-sana on muutenkin muuttunut naurettavaksi tän villityksen myötä ja sen kuuleminen aiheuttaa nykyään vain myötähäpeän tunteita.
 

Koska kohta joku tulee kuitenkin vetäisemään kateus-kortin esille, niin ehkä tässä vaiheessa on ihan hyvä jo puolustautua. Ei, mä en todellakaan ole kateellinen. Jos mä haluaisin ja jos kiinnostusta riittäisi lihasten hankkimiseen, mä menisin salille ja treenaisin. Ilman kännykkää ja ilman kameraa. Tai jättäisin ne ainakin pukukoppiin. Ei kukaan voi olla kateellinen sellaisesta asiasta, minkä lähes jokainen voi saavuttaa. Ymmärrän kateuden sellaisissa tilanteissa, joissa kadehditaan toisen ihmisen luonnostaan kauniita kasvoja, älykkyyttä tai vaikka raha-asioita. Mä en siis todellakaan ole kateellinen sellaisesta, minkä voin itsekin saavuttaa jos haluan.
 

 

Ehkä tähän on kuitenkin ihan hyvä lopettaa. En oo koskaan aiemmin tehnyt tänne blogiini mielipidepostausta ja koska omistan aika vahvat mielipiteet monista asioista, mua vähän jännittää millaisen vastaanoton mä saan tällä postauksella. Mun tarkoituksena ei kuitenkaan ole loukata ketään, vaan kertoa oma rehellinen mielipiteeni kyseisestä aiheesta. Niin ja postauksen kuvat on kopioitu Googlen kuvahausta. Loppuun vielä postauksen tärkein kysymys:

 

Mitä mieltä te olette fitness-villityksestä?