perjantai 30. toukokuuta 2014

Tierpark Hellabrunn

Nyt on päättäjäisjuhla ohi ja hyvinhän se loppujen lopuksi meni. Sain ihan hyvän todistuksen (matikan, fysiikan ja kemian numeroita lukuunottamatta) ja Osuuspankki oli päättänyt palkita mut myös 100 euron stipendillä. En oo koskaan aiemmin saanut stipendiä, joten jouduin kuuntelemaan kahdesti, että sanoiko se varmasti mun nimen. Vaikka varsinainen valmistuminen tapahtuikin jo keskiviikkona, niin tänään olisi vasta ne oikeat valmistujaisjuhlat. Juhlista kuitenkin lisää sitten ihan omassa postauksessaan kuvien kera tietenkin!
 
Nyt kuitenkin postauksen aiheeseen eli Tierpark Hellabrunniin. Käytiin siis meidän matkan aikana myös eläintarhassa, jossa Teemu ei ollut käynyt vielä ollenkaan ja mullakin edellisestä kerrasta oli jo useampi vuosi aikaa. Oon viimeksi käynyt 2010 kesällä tuolla Tierpark Hellabrunnissa ja sitä edellinen kerta taitaa olla joskus 7-vuotiaana Korkeasaaressa. Oli siis mukava päästä pitkästä aikaa käymään eläintarhassa!

IMG_2363

Tierpark Hellabrunniin oli todella helppo mennä, sillä äidin luota lähtee metro suoraan sinne. Metropysäkiltäkin oli vain parinsadan metrin matka eläintarhalle. Vähän ennen eläintarhaa käveltiin tuollaiselta sillalta, jonka kaiteet oli täynnä lukkoja ja jokaisen lukon päälle oli kaiverrettu pariskuntien nimet. Tuollaisia siltoja taitaa olla aika monissa kaupungeissa, mutta mä en oo vielä koskaan päässyt kiinnittämään omaa lukkoani sellaiseen. Seuraavalla kerralla haluan viedä tuonne oman lukon meidän molempien nimillä varustettuna!

IMG_2450 IMG_2366

Mä olin jo valmiiksi varautunut yli 20 euron lippuihin, mutta yhden lipun hinta olikin vain 12 euroa! Jos olisin tajunnut ottaa opiskelijakorttini mukaan, niin olisin päässyt sisään 8 eurolla. Todella edullinen paikka siis!

IMG_2376 IMG_2384 IMG_2372 IMG_2429 IMG_2403 IMG_2401
IMG_2425 IMG_2418 IMG_2422 IMG_2420

Muutaman tunnin kiertelyn jälkeen mentiin syömään ja juomaan parit oluet. En muista oonko aiemmin maininnut, että tykkään ihan älyttömästi ulkomaalaisesta oluesta. Oltiimpa sitten Saksassa tai vaikka Bulgariassa, niin me juodaan aina olutta ruokajuomana. Suomessa se maistuu niin ummehtuneelle, että ulkomailla on pakko juoda sitä senkin edestä. :D

IMG_2412 IMG_2405 IMG_2446 IMG_2434 IMG_2432 IMG_2442

Syömisen jälkeen kierrettiin loputkin eläimet läpi, minkä jälkeen lähdettiin väsyneinä kotiin. Vaikka tuolla tulikin käveltyä aika vähän, niin kuuma auringonpaiste ja hitaasti käveleminen saa yllättävän väsyneeksi. Loppuilta meni siis lähinnä levätessä seuraavaa päivää varten. Mulla olisi vielä yksi postaus matkalta toteuttamatta ja sen jälkeen kuvaan tietenkin myös ostokset. Ostoksista tulikin mieleen, että haluatteko nähdä ne kuvina, videolla vai molempina?
 
Nyt mun täytyy kiiruhtaa laittautumaan valmistujaisia varten, sillä meidän pitäisi olla paikanpäällä jo ennen viittä. Yritän illalla ehtiä ajastaa sen viimeisen matkapostauksen viikonlopulle, sillä huomenna me lähdetään viettämään 5-vuotispäiväämme Jyväskylään enkä ehdi postailla sieltä. Mietittiin pitkään kylpylän ja romanttisen hotelliyön väliltä, ja päädyttiin lopulta varaamaan luksushuone Jyväskylän Scandicista. Tarkoituksena olisi käydä jossain ravintolassa syömässä, shoppailla ja viettää kerrankin ihan kahdenkeskistä aikaa.
 
Ihanaa viikonloppua kaikille!

4 kommenttia:

  1. Onnea stipendistä, tosi mahtava juttu!! :)
    Ja aaaw, kirahvi ♥ Oon aina halunnut nähdä sellaisen livenä!
    Ja kivaa viikonloppua !! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Oli kyllä aika mahtava fiilis, kun kuulin, että se stipendi on oikeasti mulle. :) Etkö sä oo koskaan käynyt eläintarhassa? Itse en muista mitään Korkeasaaresta (kun olin niin pieni), mutta luulisi sielläkin olevan kirahveja. :) Kirahvit on kyllä söpöjä! :D <3

      Ja kiitos, samoin sinne! :)

      Poista
    2. Korkeasaaressa olen käynyt monta kertaa, mutta siellä ei kirahveja ole :( Hö!
      Äää, toi on niin ihana kuva minkä oot kirahvista ottanut! Ihana ruttunahka!

      Poista
    3. Aijaa! :o Siitä on niin kauan aikaa kun oon viimeksi Korkeasaaressa käynyt, niin en muistanut ettei siellä ole kirahveja. Olis kyllä mukava käydä sielläkin pitkästä aikaa! Ehkä sitten kun muutetaan Helsinkiin. :)

      Haha, ruttunahka! Tuo on kyllä kieltämättä ihan hyvä kuva, kun sain otettua sen noin läheltä. :)

      Poista