torstai 3. tammikuuta 2013

Ensimmäinen päivä Münchenissä

Nyt kerron vähän tarkemmin meidän matkasta, eli me oltiin neljä päivää Münchenissä joka on Saksan kolmanneks suurin kaupunki. Oon käyny Münchenissä varmaan parikymmentä kertaa mut tällä kertaa Teemu oli ekaa kertaa mun mukana. Ja koska ihmettelette kuitenkin miks oon käyny tuolla noin usein niin mun äiti siis asuu siellä.
Me oltiin äidin luona yötä ja päivät kierreltiin nähtävyyksiä ja kauppoja. En oo aikasemmin oikeestaan kiinnittäny huomiota Saksan hintoihin mut nyt kun asun omillani ja tulee seurattua hintoja ulkomailla tarkemmin, voisin melkein muuttaa Saksaan sen edullisuuden takia. Meikit, hiusjutut, hygieniatuotteet, ruoka ja melkein kaikki oli halvempaa!

Meidän ensimmäinen päivä meni sateenvarjon kanssa kierrellessä Münchenin keskustaa ja ihaillessa Marienplatzia kauniine valoineen. Mun mielestä toi koko kaupunki on ihan uskomattoman kaunis koska tykkään hirveesti vanhoista rakennuksista.

Mutta nyt kuvat saa puhua puolestaan!





Ihan ensimmäisenä kun päästiin kaupungille, äiti vei meidät museoon jossa oli moniamonia vuosia vanhoja mersuja. Aika jännää kun vertaa noita niihin ihan uusiin ja hienoihin mersuihin! Vaikka mua kyllä vetääkin enemmän puoleensa noi vanhat autot.


Sit kierreltiin sateenvarjoinemme vähän kaupunkia kunnes kyllästyttiin sateeseen ja päädyttiin...


...mun ja Teemun sanoin kaljaluolaan. Toi paikka oli semmonen tosi vanha rakennus ja jos tosiaan haluaa nähdä saksalaista juomakulttuuria, suosittelen käymään noissa vanhoissa ravintoloissa joissa on lähinnä vaan paikallisia. Kaikki joi kaljaa, laulo juomalauluja ja tanssi kansallispuvuissaan. Mä tykkäsin tosi paljon myös ihmisten tuttavallisuudesta, esimerkiks joku ihan tuntematon saatto tulla sanomaan että onpas sulla kaunis kampaus tänään. Suomeenkin samanlainen kulttuuri kiitos!


Kaljaluolassa maisteltiin mitäs muutakaan kuin saksalaisia kaljoja. Parasta oli toi vaalein kalja!


Nälän yllättäessä päätin olla rohkee ja ottaa pitsan sijasta gulassikeiton. Toi on lähtösin Unkarista ja nam, oli kyllä hyvää! Voitti suomalaisen lihakeiton mennen tullen.



Seuraavaks siirryttiin tommoseen kojuun jossa myytiin saksalaisia pipareita ja glögiä. Oli pakko maistaa molempia ja tykkäsin kyllä tosi paljon noista pipareista. Glögikin oli hyvää mut se oli terästetty punaviinillä enkä hirveemmin tykkää punkusta. Mut tohon glögin makuun se sopi hyvin!


Keskeltä kaupunkia löydettiin luistelukenttä. Hauska näky ku muuten tuolla ei ollu yhtään lunta ja lämmintä oli +10 astetta. :D




Sit illalla otettuja kuvia Münchenin ihanasta keskustasta! Onneks mentiin tonne joulun aikaan et nähtiin noi ihanat jouluvalot mitä oli ympäri kaupunkia. Pikkusen hienommat valot ku jossain Varkaudessa. :D

Siinä ensimmäinen päivä kuvina. Postaan teille jokaiselta päivältä oman postauksen koska ite en ainakaan tykkää epäselkeistä matkapostauksista joihin on lätkitty kuvia sekalaisesti ja miten sattuu.
Huomiseen! :)

14 kommenttia:

  1. onko sun äiti suomalainen vai minkä maalainen? ja minkä väriset sun hiukset on oikeesti, ne on nimittäin ihanat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun äiti on venäläinen. :) Meillä on vähän sekavat nää sukujuuret ja pitää aina selittää moneen kertaan et joku jotain ymmärtää. :D Ja mun hiukset on semmoset perus maantienharmaat enkä tykkää yhtään mun oikeesta hiusväristä, tää blondi on paljon parempi! :)

      Poista
    2. eli ootko siis puoliks venäläinen ja puoliks suomalainen?:) ja saanko kysyy, että miks sun äiti sitte asuu saksassa? nii ja muute tosi kiva tää postaus ku tässä on nii paljo kuvia!!:)

      Poista
    3. Joo oon, iskä asuu suomessa ja on suomalainen. :) Äiti asuu siks Saksassa koska porukoitten eron jälkeen äiti löys saksalaisen miehen ja muutti sen luo. Ja kiitos, seuraavaankin postaukseen on tulossa paljon kuvia! :)

      Poista
  2. Kauhee ikävä tuli Saksaa tän postauksen kautta! Mun äiti on saksalainen, joten sen puolelta sukulaisia ei tuu kauheen usein nähtyä. Pitäis mennä, mut sitten vasta kun rahatilanne on siihen sopiva, koska rakastan shoppailla Saksassa!! Ja komppaan anonyymiä, noi sun hiukset on ihanat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän laiteta yhessä matkat varaukseen kohti Saksaa! :D Missä kaupungissa sun sukulaisia asuu? :) Ja oikeesti shoppailu Saksassa on parhautta - halvat hinnat ja paljon upeita vaateliikkeitä! ♥

      Poista
  3. Haha, ei ole eka kerta kun oon sun blogissa visitoinut :> Hieno on, tykkään erityisesti noista suurista ja hyvälaatuisista kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään suurista hyvälaatusista kuvista, se on melkeinpä tärkein juttu blogeissa! :)

      Poista
  4. Haastoimme sinut !:)
    http://kaisa-ellen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Kuvauskilpailu blogissani, voitto on lahjakortti haluamaansa kauppaan!

    http://ima-dreamcatcher.blogspot.fi/2013/01/kilpailu-kaynnissa-koko-tammikuun-1.html

    ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥
    Terveisin. Ronja, lukijasi (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyn kohta kurkkaamassa kunhan saan postauksen tehtyä! :>

      Poista