perjantai 25. heinäkuuta 2014

Summer

Toisaalta mä niin tykkään tästä kesästä, mutta nää viimepäivien helteet on mun mielestä menneet kuitenkin jo vähän liian kuumiksi. Yöllä ei meinaa saada tuulettimesta huolimatta nukutuksi eikä päivälläkään ole kiinnostusta lähteä tuonne kuumaan auringonpaisteeseen polttamaan itseään. Mä oonkin alkanut jo innolla odottelemaan lähestyvää syksyä! Laitoin H&M:n alesta muutamia ihania syysvaatteita tilaukseen enkä malta odottaa, että pääsen postailemaan tänne ihania syksyisiä asuja. Mä oon yksi niistä harvoista, joka ei kesällä jaksa panostaa niin paljoa pukeutumiseen. Kesällä ei vaan yksinkertaisesti jaksa lähteä shoppailemaan ja kun kaikissa vaatteissa tulee kuitenkin kuuma. Kuka muu odottaa jo innolla syksyä?
 
Huomenna me lähdetään käymään ensimmäistä kertaa koskaan asuntomessuilla Jyväskylässä. Selailin tänään jo innoissani Instagramista muiden lisäämiä kuvia sieltä ja oon entistäkin vakuuttuneempi siitä, että jokaisen on kyllä joskus käytävä asuntomessuilla. Niin upeita vastarakennettuja taloja ja paljon uusia sisustusvinkkejä! Samalla on tietenkin käytävä tsekkaamassa myös Jyväskylään vasta tullut Burger King. Edellisestä kerrasta kun on jo aikaa. Ihanaa, kun pitkästä aikaa on tiedossa vähän erilaista tekemistä viikonlopulle! 

IMG_4157 – kopio IMG_4162 – kopio IMG_4144 – kopio IMG_4153 – kopio IMG_4147 – kopio IMG_4145 – kopio IMG_4169

Ostin tuon kuvissa näkyvän beigen bleiserin pari viikkoa sitten H&M:ltä puoleen hintaan ja siitä lähtien se on ollut kovassa käytössä. Kangas on todella pehmeää eikä tuossa tule edes helteellä kuuma! Harkitsen nykyään todella pitkään vaatteiden ostoa ja mulle on tärkeää, että vaatetta voi käyttää moniin erilaisiin asuihin yhdistettynä eikä se tule olemaan puolen vuoden päästä "out". Vielä vuosi sitten mä shoppailin todella paljon enkä miettinyt uuden vaatteen ostoa hetkeäkään. Jos eteen sattui ihan kiva paita, ostin sen. Tuosta syystä mun vaatekaappi on tällä hetkellä siinä kunnossa, että oven avatessa kaikki vaatteet tippuvat lattialle. Monissa vaatteissa on jopa hintalaput paikoillaan! :D
 
Eräs lukija kysyi multa jokin aika sitten, että miten meillä on varaa matkustella nykyään näin paljon. Siihen mulla on niinkin yksinkertainen vastaus, etten tuhlaa rahaa enää samallatavalla kuin esimerkiksi vuosi sitten. Ostan harvemmin vaatteita, ruoat ostan aina Lidlistä sekä meidän molempien hiustenleikkaus ja -värjäys tehdään kotona. Näinkin pienillä muutoksilla sitä rahaa säästyy yllättävän paljon!
 
Millaisia suunnitelmia teillä on viikonlopulle?


8 kommenttia:

  1. Oi aivan ihana asu :) sulle sopii kyl niin hyvin hiukset kiinni ♡ !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana! <3 Nuttura on kyllä kivaa vaihtelua välillä! :) Eikä näillä helteillä edes tee mieli pitää hiuksia auki, kun on niin kuuma muutenkin... :D

      Poista
  2. Sun tyyli on tässä lyhyen ajan sisällä kehittyny tosi paljon, ja tosi hyvään suuntaan mun mielestä! Tuli kyllä kieltämättä vähän lämmin kattoessa noita kuvia misä oot toi bleiseri päällä, ku ite hikoilen mun huoneessa tuulettimen kaa päällä vaan ohut toppi ja shortsit :DD Mut tosi magee kuitenkin toi bleiseri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja tosi kiva kuulla, että mun tyyli on kehittynyt parempaan suuntaan! :) Vaikka onhan nää mun asut muuttuneet omastakin mielestä aika paljon esimerkiksi vuodessa.. Leopardi- ja pitsitopit oli sillon kova sana, haha! :D Nää asukuvat on otettu viime sunnuntaina eikä sillon siis ollut ihan näin kuuma. Mullakin on tällä hetkellä tuuletin täysillä puhaltamassa tuossa vieressä.. Sais se syksy oikeasti jo tulla! :D

      Poista
  3. Ei ei mitään syksyä! Kesä on hyvä :) No okei, onhan tuolla aika kuuma. Harmittaa vaan kun en ole ehtinyt ulkona olla, sisällä vain töissä. Nyt viikonloppuna pääsee onneksi käristää nahkaa kunnolla.
    Ja eikää, nyt oon niin kateellinen! Pääset asuntomessuille! Oon jo monta viikkoa miettinyt, että olis niin kiva käydä. Möh... Olis vaan lähempänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mä taas odotan jo innolla, että lehdet alkaa kellastumaan ja saa pukea ison lämpimän takin päälleen! :D Mäkään en oo oikein ehtinyt olla paljoa auringossa. Eikä meillä oo oikein mitään paikkaakaan, kun kerrostalossa kuitenkin asutaan. Oma piha tai parveke olis mahtava! :) Asuntomessut oli kyllä aivan ihanat! Ensi vuonna pitää lähteä käymään siellä Vantaan asuntomessuilla, kun sitten toivottavasti asutaan jo siellä päin. :)

      Poista
  4. jjoo huhhuh kieltämättä nää helteet alkaa täälläki päin jo ottaa koville.. :D Pakko käydä pari kertaa päivässä kylmässä suihkussa viilentymässä :-D mutta no toisaalta Suomen kesä on niin lyhyt että kohta sitä saa jo valitella miten jäätävän kylmä on.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkin oon todennu kylmän suihkun ihan hyväksi vaihtoehdoksi, haha! :D Totta, kesä on toisaalta niin hirveän lyhyt.. Silti ootan syksyä jo innolla! Talvi sais kylläkin jäädä välistä pois. :D

      Poista