perjantai 18. heinäkuuta 2014

Last day in Prague

Nyt alkaa olemaan aikalailla kaikki matkakuvat jo esitelty, joten tää on nyt sitten viimeinen postaus meidän Prahan matkasta. Mun mielestä näitä matkapostauksia on ollut ihan älyttömän mukava tehdä. Matkapostaukset kuuluukin ainakin mun ehdottomiin lemppareihin kaikissa blogeissa. On niin mielenkiintoista nähdä kuvien avulla uusia paikkoja ja päästä edes vähän mukaan muidenkin bloggaajien lomafiiliksiin! Millaiset postaukset on teidän mielestänne parhaita ja tykkäättekö tekin lukea muiden matkoista? Jos mä saisin päättää ihan minkä tahansa työn itselleni, niin mä haluaisin pitää matkablogia ja bloggailla kaikilta matkoiltani. Täydellinen työ!
 
Nyt palataan kuitenkin pari viikkoa (hui, onko siitä jo tosiaan niin pitkä aika!) taaksepäin meidän matkan viimeiseen päivään. Kuvia tulee nyt aikalailla sekalaisessa järjestyksessä, sillä viimisenä päivänä meillä ei ollut paljoa aikaa tehdä mitään. Kulutettiin aikaamme ennen lentokentälle lähtöä kiertelemällä matkalaukun kanssa kaupungilla.
 
IMG_3961 – kopio IMG_3970 – kopio IMG_3590 – kopio IMG_3923 – kopio IMG_3984 – kopio IMG_3452 – kopio IMG_3995 – kopio IMG_3914 – kopio
 
Koko päivä meni iltaseitsemään asti oikeastaan vain kierrellessä vanhaakaupunkia ja raahatessa matkalaukkua mukana. Iltalennot Suomeen tullessa on siitä vähän inhottavia, kun viimeisenä päivänä pitää kantaa matkalaukkua mukana. Tietenkin matkalaukun voi jättää vaikka hotellin respaan siksi aikaa, mutta meille tuo oli kuitenkin helpompi ratkaisu, sillä hotelli sijaitsi kuitenkin sen verran kauempana vanhankaupungin keskustasta.
 
Mä shoppailin koko reissun aikana yllättävän vähän! Yleensä oon varsinkin Saksasta tullut monien muovipussien kanssa takaisin, mutta tällä kertaa ostin vain yhden neuleen ja muutamia kosmetiikkatuotteita. Okei myönnän, asiaan saattoi vaikuttaa sekin, kun rahat loppuivat matkan aikana kesken. :D
 
IMG_3997 – kopio IMG_4001 – kopio IMG_4000 – kopio IMG_4002 – kopio IMG_4006
 
Prahan lentokenttä oli yllättävän pieni, mutta sieltä löytyi kuitenkin tuollaiset hauskat isot pelilaudat, joissa olisi voinut pelata shakkia tai kimbleä. Tuosta kuvasta jossa seison pelilaudan keskellä, huomaa parhaiten miten isoja nuo pelinappulatkin oli. Oon myös Saksassa törmännyt noihin isoihin shakkipeleihin, mutta kimble tuli kyllä aivan yllätyksenä. Hauska idea!
 
Lentokentältä löytyi myös Victoria's Secretin ja Michael Korsin myymälät. Tuo oli ehdottomasti Teemun hermoja koettelevin hetki koko matkan aikana, kun mä juoksin pää kolmantena jalkana vuorotellen noissa liikkeissä! Koska mulla ei ollut enää rahaa ja olin ihaillut melkein tunnin erilaisia Victoria's Secretin tuotteita, niin Teemu ajatteli päästä helpommalla ja ostaa mulle pari kivaa juttua matkamuistoksi. Mukaan lähti Hello darling -vartalotuoksu ja pinkki kännykkäpussi, jotka oli molemmat -50% alennuksessa. Hyviä löytöjä siis!
 
Täksi illaksi meillä on aivan ihania suunnitelmia! Teemu täyttää tänään 22 vuotta ja sitä ajateltiin lähteä juhlimaan ensin piknikin ja parin skumppapullon merkeissä, ja illaksi suunnataan luultavasti vielä baariin. Mulla on jo nyt ihan hirveä vaatekriisi, sillä haluaisin pitkästä aikaa vähän erilaisia asukuvia. Yritän myös pitää kameraa mahdollisimman tiiviisti mukana!
 
Oikein mukavaa viikonloppua kaikille! 


4 kommenttia:

  1. Matkapostaukset on kyllä kivoja ja näitä sun omia on aina ilo lukea :) Laitoin eilen iltasella meidän reissun kuvat koneelle ja pitäs varmaan alkaa niitä postauksia tekemään. Niitäkin taitaa muutama tulla! Katotaan jos huomiseksi saisin ensimmäisen.
    Onnea Teemulle ja vähän se on ollut ihana, kun osti sulle viel lentokentältä noi jutut!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että oot tykännyt! :) Mä oonkin jo innolla odotellut postauksia teidän reissusta! Oon käynyt vuonna 2009 Barcelonassa ja tykkäsin siitä kaupungista jo silloin. Pakko päästä vielä joskus kyllä uudestaan. :)

      Teemulta kiitokset! :D Oli kyllä tosi kiva yllätys, kun Teemu tarjoutui maksamaan ne. Varsinkin kun harmittelin, että ne olisi kerrankin olleet puoleen hintaan. :)

      Poista
  2. Näitä matkapostauksia on kyllä ollut mielenkiintoisia lukea silläkin kannalta että kiinnostaisiko itseä lähteä kyseiseen maahan reissun :-) tuonne mua saattais kiinnostaakkin! Pitäkääs hauskaa Teemun synttäreil :-3 !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että säkin oot tykännyt näistä! :) Mäkin tykkään yleisesti ottaen matkapostauksista juuri sen takia, että saa itsekin matkavinkkejä uusiin matkakohteisiin. :) Ja pidettiin kyllä ihan hauskaa! :)

      Poista