maanantai 28. heinäkuuta 2014

Jyväskylän asuntomessut

Meidän lauantaipäivä meni lähes kokonaan Jyväskylän asuntomessuilla. En ollut koskaan aiemmin käynyt asuntomessuilla, joten lähdin sinne tietämättä mitään ennakkoon. Liput messuille maksoivat 21 euroa henkilöltä ja auton parkkeeraus 8 euroa. Mun mielestä nuo liput oli aika hintavat, mutten kuitenkaan kadu yhtään messuilla käymistä. Myös ruoka oli messualueella melko kallista. Nälän yllättäessä päätin ottaa makkaraperunat ja puolen litran limpparin, jotka maksoivat yhteensä 11 euroa. Asuntomessuille kannattaa siis ehdottomasti ottaa ainakin omaa juomista mukaan. Rahanmenosta huolimatta meillä oli aivan ihana päivä ja saatiin nauttia myös kauniista ilmasta!
 
Messualueella oli ravintoloiden ja kojujen lisäksi yhteensä 38 omakotitaloa sekä Maailmanpylväs, joka on 12 kerroksinen kerrostalo. Maailmanpylväässä oli 5 huoneistoa, joita pääsi katsomaan sisältä. Mun ehdoton lemppari kaikista taloista ja asunnoista oli Maailmanpylvään 12 kerroksessa sijaitseva Drama Queen -asunto, joka oli todella upea! Monien asuntojen sisustuksessa oli käytetty paljon mustaa ja valkoista, mutta myös värejä oli käytetty rohkeasti korostamaan muuten yksiväristä asuntoa. Saatiin messuilta myös todella paljon uusia ihania sisustusvinkkejä!

IMG_4208 – kopio IMG_4203 – kopio IMG_4245 – kopio IMG_4201 – kopio IMG_4220 – kopio IMG_4234 – kopio IMG_4249 – kopio IMG_4274 – kopio IMG_4182 – kopio IMG_4235 – kopio IMG_4282 – kopio IMG_4218 – kopio IMG_4248 – kopio IMG_4233 – kopio IMG_4276 – kopio

Mä tiesin messuille lähtiessä, että talot on uusia ja hienoja, mutta että noin uskomattoman hienoja! Jopa mun (joka suorastaan inhoan omakotitaloja) mielipide muuttui omakotitaloista samantien. Tuollaisiin luksustaloihin mä voisin jopa harkita muuttavani, haha! Ja mikä olisikaan parempi vaihtoehto näille helleilmoille kuin suuri uima-allas, johon voisi pulahtaa kuumuutta karkuun!

Käytiin lauantaina heti messujen jälkeen tekemässä lotot uuden talon toivossa, mutta sinne meni nekin lottorahat ja upeat omakotitalot. Parempi tuuri ensi kerralla!
 
Oletteko te käyneet asuntomessuilla?

12 kommenttia:

  1. Ensi vuonna pitää lähteä asuntomessuille! :) Vantaa on tarpeeksi lähellä sentään. Tuolla on varmasti paljon ihania sisustusvinkkejä, mitä olis kiva päästä toteuttamaan itsekin! Vuonna 2002 oli asuntomessut täällä Kotkassa, mutta tietysti olin sen ikäinen, ettei paljon kiinnostanut. Muutaman kerran ollaan auton kanssa käyty ajelemassa siellä seudulla, missä nuo kämpät on ja hienoilta näyttää myös ulkoapäin!
    Ja hei, ihanan rento asu sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin suunniteltiin, että ensi vuonna täytyy lähteä käymään myös siellä Vantaan asuntomessuilla! :) Saatiin messuilta kyllä paljon uusia sisustusvinkkejä! Pitää varmaan pikkuhiljaa tehdä uudistuksia sisustukseen, kun tällä hetkellä rahat on aika vähissä. Viimeistään sitten, kun hankitaan omistusasunto. :) Mekin ollaan monesti käyty ajelemassa Kuopion Saaristokaupungissa ja nekin talot on vaan niin upeita! Pitäis se lottovoitto osua kohdalle, niin olis edes joskus varaa sellaisiin. :D

      Ja kiitos paljon! Tuonne halusinkin mahdollisimman rennon asun, kun oli niin kuuma ja piti kävellä paljon. :)

      Poista
  2. Oletteko jo muuten löytänyt asunnon helsingistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan kyllä löydetty monia ihania asuntoja, muttei olla vielä otettu yhteyttä niistä. Tarkoituksena on löytää ensin työpaikat (edes toiselle) ja sitten etsiä asunto. :) Ei uskalleta muuttaa "tyhjän päälle" ilman työpaikkoja, kun Helsingissä on kuitenkin niin kalliit vuokrat. :/

      Poista
  3. Puretaanko tai kuljetetaanko noi talot johonki messujen jälkeen vai saako niihin sitten muuttaa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä niihin voi muuttaa! Ainakin talojen pihoilla oli kyltit, joissa luki talon kaikki mahdolliset tiedot ja tietenkin myös hinnat. :) Mutta mun käsityksen mukaan niitä ei kuitenkaan myydä kalustettuna. Eli huonekalut varmaan viedään pois. :D

      Poista
  4. Aivan ihana blogi sinulla, liityin lukijaksi! Selkeää tekstiä, kauniita kuvia ja mitä kaunein kirjoittaja <3

    Käy ihmeessä kurkkaamassa myös minun blogini, jos kiinnostaa :)

    <3: http://sofialaurent.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua miten ihana kommentti, kiitos paljon kauniista sanoista! :) <3 Käyn katsomassa sun blogia heti kun tässä kiireiltäni ehdin! :)

      Poista
  5. Miks ei omassa kodissa näytä tuolta ! :D Upeaa upeaa! Kylläpä kelpaisi käydä aina aamu-uinnilla tuollaisessa uima-altaassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppa muuta! :D Voisin ihan mielelläni muuttaa tuollaiseen luksustaloon. ;)

      Poista
  6. Oih, miten upeita kuvia asuntomessuilta! :) Täytyis kyllä itsekin lähteä tuolla piipahtaa sisustusideoiden toivossa! Sulla on kiva ja mielenkiintoinen blogi ja taidan jäädä seurailee sun blogia! ;) Bongasin sut Jasminan blogista ja joo, ollaan oltu joskus samaan aikaan yläasteella tai jotain! :)

    Jos haluut, niin käy kurkkaa mun blogiin, (ellet jo oo käyny;))
    mystyleofliving-bymaria.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Upeista taloista ei voinut saada muutakaan kuin upeita kuvia. ;) Suosittelen kyllä ehdottomasti käymään! Mä ainakin tykkäsin! :) Kiitos oikein paljon ja tervetuloa seurailemaan! Mäkin muistelisin, että yläasteella ollaan oltu samoihin aikoihin. Ja eilen kun rupesin tarkemmin miettimään, niin taisit joskus käydä esittelemässä autoalaa mun silloiselle luokalle! :D

      Käyn huomenna paremmalla ajalla lueskelemassa ja jään varmasti seurailemaankin! Tuttujen blogeja on aina mielenkiintoista seurata. :)

      Poista