sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Friday

Kuten viime postauksessa mainitsinkin, Teemulla oli perjantaina synttärit joita juhlittiin lähtemällä puistoon piknikille muutamille. Harmittaa vähän jälkeenpäin, kun meidän huikea piknik koostuikin siitä, että käytiin nappaamassa lähikaupasta kolmioleivät mukaan. Olin tosiaan suunnitellut vähän erilaista piknikkiä. Yritettiin myös torstai-iltana käydä metsästämässä monista kaupoista synttärihattuja eikä löydetty niitä mistään. Tässäkin asiassa se tien toisella puolella ollut Tiimari olisi pelastanut. No, ei voi mitään ja ensi kerralla yritetään varautua synttäreihin ajoissa!
 
Meidän ilta oli siis aivan samanlainen kuin kaikki muutkin viikonloppuillat. Päädyttiin me loppuillasta vielä baariin, mutta sielläkin oli niin tylsää, että lähdettiin jo kahden jälkeen kotiin nukkumaan. Päätettiinkin eilen Teemun kanssa, että nyt ei juhlita ainakaan seuraavaan kuukauteen, kun rahaa menee ihan hukkaan eikä mieleen jää muuta mielikuvaa illasta kuin kaikki istumassa tylsistyneinä pöydän ääressä. Mieluummin nuokin rahat olisi laittanut meidän matkakassaan! :D

IMG_4051 – kopio PicMonkey Collage6809 IMG_4030 – kopio IMG_4044 – kopio IMG_4128 – kopio IMG_4131 – kopio IMG_4133 – kopio

Kokeilin pitkästä aikaa tuollaista puolikasta keskijakausta, sillä oon niin kyllästynyt näihin otsahiuksiin, mitkä mulla on olleet jo kohta vuoden. Haluaisin myös muutosta nykyiseen hiustenväriini, mutta kun kävin katsomassa hiusvärien hintoja, niin päätin jättää ne suosiolla hyllyyn. Miten Suomessa hiusvärit voi maksaa nykyään jo lähemmäs 15 euroa? Taidan odottaa suosiolla syyskuuhun, jolloin pääsen ostamaan taas halpoja hiusvärejä Saksasta.
 
Oon vaan jo niin pitkään haaveillut hunajan värisistä hiuksista, etten malttaisi yhtään odottaa kahta kuukautta. Nää vaaleat hiukset alkaa nimittäin olemaan jo todella huonossa kunnossa ja vähän luonnollisemmat hiukset sopisi varmaan mun kasvoillekin paremmin. Oon jostain joskus lukenut, että hiustenvärin pitäisi olla mahdollisimman lähellä kulmakarvojen väriä. Ja nää mun tummat silmät meinaa hukkua vaaleiden hiusten sekaan. Monesti oon kuullut vasta myöhemmin ihmettelyjä, että "ai sulla onkin ruskeet silmät". :D
Mitä mieltä te olette; sopisiko mulle ruskeat hiukset?

12 kommenttia:

  1. Tuo jakaus sopii sulle niin hyvin ! :) muutenkin sulla on ihana tyyli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihana! :) Vaikka alussa tuntuukin vähän vieraalle kokeilla uusia kampauksia. Mutta eiköhän tähänkin totu aikanaan! :)

      Poista
  2. Kannatan sitä hunajan väriä! Se vois olla tosi kiva! Hieman lämpöisempi sävy kuin tuo sun nykyinen :) Ja namm, Happy Joe <3 Hö, harmi kun synttärit ei menny suunnitelmien mukaan D:
    Hei, mä muuten näin susta unta pari yötä sitten! Olitte tullu Teemun kanssa ja ilmeisesti jonkun muun jätkän kanssa tänne Kotkaan päin ja sitten kadulla tunnistettiin toisemme. Pojat lähti seikkailee muualle ja esittelin sulle paikkoja. Ja jossain vaiheessa pojat tuli takas ja olitte erikseen netistä katsoneet, että meidän paikkakunnalla on ravintola nimeltä Tai Hing ja halusitte sinne syömään. Ja toki sitten mentiin sinne. Hah :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, vähän lämpimämpi ja luonnollisempi sävy! :) Ja jos alkaakin ihan hirveästi kaduttaa, niin hunajan värisistä hiuksista on vielä suht helppo päästä takaisin vaaleaan. :)

      Haha, nyt sä näit musta unta! Viimeksi mä taisin nähdä susta, mutten kyllä muista yhtään mitä siinä tapahtui. :D Mutta hauska tuo sun uni! Onks siellä sit oikeasti tuon niminen ravintola vai oliko se vaan siinä unessa? :)

      Poista
    2. Juu on täällä Tai Hing :) Ja siellä on ihan mahtavaa tulista katkarapukeittoa!

      Poista
    3. Oi kuulostaa hyvältä! :) Unet on kyllä joskus niin ihmeellisiä.. :D

      Poista
  3. Toi asu on aivan ihana!!
    Ja mun mielestä sulle sopis semmonen tuhkan vaaleanruskea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Ja oon itekin nyt alkanut tykästyä vaaleanruskeisiin tai johonkin vähän lämpimämpään kuten hunajan sävyyn. Ne olis niin ihanat! <3

      Poista
  4. Onpa ihana asu ja sä oot muutenkin tosi nättinä noissa kuvissa :)

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos ihana! :) Niin piristäviä nää teidän lukijoiden kommentit! :)

      Poista
  5. Hunaja kuulostaa just hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin! :) Näinköhän maltan odottaa syyskuuhun.. :D

      Poista