sunnuntai 4. elokuuta 2013

Särkänniemi

Vietettiin koko eilinen päivä Särkkiksessä ja kohta pitäis taas jaksaa lähtee ajelemaan Kuopioon päin. Mennään katsomaan The Lone Ranger ja sen jälkeen vielä Raxiin syömään. Kerrankin tämmönen vähän erilaisempi viikonloppu!

Mitenkähän kauan huvipuistojen rannekkeiden hintoja muuten meinataan nostaa? Pienempänä rannekkeiden hinnat oli vaan 20 euron paikkeilla, mutta nykyään saat maksaa rannekkeesta jo melkein 40 euroa! Ihan järkyttäviä hintoja nykyään. Huomasin myös, että mitä vanhempana mä menen huvipuistoon, sitä vähemmän uskallan käydä laitteissa. Pienenä uskalsin mennä mihin vaan, mutta eilen jäi esimerkiks Half Pipessä kokonaan käymättä. En vaan enää uskalla! :D

Nyt kuitenkin eiliseen huonolaatuisten kännykkäkuvien muodossa!


Matkaan lähdettiin jo kahdeksalta aamulla ja voitte vaan kuvitella miten väsytti kolmen tunnin yöunilla. Piti jaksaa riehua vieläpä koko päivä Särkkiksen laitteissa. Onneks energiajuoma pelasti edes vähän!


Ensimmäisenä kiiruhdettiin syömään isot ja tajuttoman hyvät ateriat, nimittäin makkaraperunat majoneesilla, sipulilla ja kurkkusalaatilla. Nam!


Syönnin jälkeen laitteisiin, peilitaloon ja tietysti onkimaan, josta voitettiin supersöpö pesusieni!


Käytiin myös seikkailemassa Koiramäessä ja "eläinpuistossa". Mun lempparieläimiä oli ehdottomasti laamat, koska ne näytti ihan Teemulta! :D


Ja tietysti myös Näsinneula piti käydä tsekkaamassa mun korkeanpaikankammosta huolimatta. Maisemat oli ihanat!

Oli kyllä ihanin päivä pitkiin aikoihin, ja toivotaan että tämäkin päivä menee yhtä onnistuneesti Kuopiossa. Mites teidän viikonloput meni? Oliko kellään muulla hieman erilaisempaa viikonloppua? :)

20 kommenttia:

  1. Ihanan kesäisiä kuvia! Tykkään tämmösistä postauksista, missä on näin paljon kuvia :) Oisin itekki halunnu Särkänniemeen tänä kesänä, mutta ehkä sitten ens kerralla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tykkäsit! :) Eikä! No toivotaan että ens kesänä säkin pääsisit! :) Meillä on ollu jo pitkään Teemun kanssa sellanen perinne, että joka kesä pitää päästä huvipuistoon. :D

      Poista
  2. Näytät kyllä niin hyvältä nykyään! :) ja mä oon myös miettiny, että mihin asti ne rannekkeiden hinnat kehdataan oikeesti nostaa?! :o ihan hullun kallista nykyään :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana! ♥ Ja niinpä, eihän siellä kohta enää kukaan raaski käydä kalliiden rannekkeiden takia! Nytkin tuntu toi 37e jo vähän semmoselta, että siinä se raja viimeistään menee. :D En todellakaan oo enää ens kesänä lähössä huvipuistoon jos hinnat menee vaikka 40 euron yläpuolelle. :/

      Poista
  3. Ihana päivä näyttäis olevan :D meillä oli myös viikko sitten lauantaina kun oltiin särkänniemessä. Tosiaan se Half pipe oli aivan KAMALA, joten et jäänyt mistään paitsi :DD itseeni kyllä pelotti aivan hitosti..hihi. Ja hyviä kuvia on tullut vaikka kännyllä oot ottanut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihana päivä! :) Haha, uskon kyllä että se oli kamala! Oon kerran käyny siinä joskus pienenä, enkä oo muuten sen jälkeen kertaakaan enää uskaltautunu. :D Tyydyin mieluummin katselemaan sivusta kun Teemu meni siihen. :D

      Poista
  4. Voi että miten kivalta päivältä vaikuttaa!:) Särkässä on kyllä tosi mukavaa käydä aina joka kesä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, huvipuistoon on pakko päästä edes kerran kesässä! :) Ja oli kyllä mukava päivä! :)

      Poista
  5. eikö nuitte makkaraherkkujen jälkeen tullut paha olo kun meni laitteisiin?:-D ja kävitkäös tornaadossa? ihanasti nämä kuvat täällä !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me odoteltiin vähän aikaa ennenku mentiin laitteisiin, et varmaan sen takia ei tullu huono olo. :D Ja kyllä kävin, se on ihan paras laite koko särkkiksessä! :)

      Poista
  6. Half pipe on just hyvä! :D Kävin siinä kahdesti, kun me siellä oltiin. Ja myös tuossa samaa ongintaa käytiin harrastamassa :) Me valittiin se sammakko-pesusieni ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan kamala! Oon tasan kerran käyny siinä, enkä enää koskaan mene. :D Toi pesusieni oli varmaan aika yleinen palkinto, nimittäin Teemun siskokin voitti sen tosta onginnasta. :D Mä halusin nimenomaan ton keltasen pesusienen, se oli niin söpö! :)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos! :) Vähän vaihtelua siihen tavalliseen kampaukseen. :)

      Poista
  8. wow mitä kuvia,varmaan oli kiva päivä :) Mäkin mietin kun lintsillä kävin että miten on rannekkeiden hinnat noussut noin paljon että lähemmäs 40 euroa saa maksaa niistä. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kieltämättä ihana päivä! :) Muakin ihmetyttää miten paljon niiden hinnat on noussu.. Vielä toissakesänä ne oli muistaakseni 32€. :o

      Poista
  9. Oi vitsi tahtoo kans! Mä en tajuu miten viimekesänä, kun mentii poikaystävänkans Särkkikseen ei meinattu löytää sinne vaikka ite oon käyny siellä tuhat kertaa :DDD Mä en oo ikinä voittanu noista onginnoista ja tommosista mitää järkevää, mut toi pesusieni on supersöpö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, sinne on kyllä toisaalta aika hankala löytää ellei käytä navigaattoria. :D Meillä oli nimittäin navigaattori käytössä ja sen avulla löydettiinkin sit perille. Tosin parkkipaikan löytämisessä ilmeni vähän ongelmia, kun se Särkkiksen edessä oleva iso parkkipaikka oli täynnä. :D Itekään harvemmin voitan mitään järkevää, mut toi pesusieni on kyllä hirmu söpö! :)

      Poista
  10. oottepa söpöjä:3

    http://tarvitsensinua.blogspot.fi/

    VastaaPoista