keskiviikko 21. elokuuta 2013

Sunset


Tällä kertaa vähän erilaiset asukuvat kyseessä, mitäs tykkäätte? Nähtiin eilen Teemun porukoilta pois ajellessa ihana auringonlasku ja ajateltiin käydä kerrankin ottamassa vähän erilaiset asukuvat järven rannalla. Mua vaan häiritsee ihan älyttömästi kun näytän noissa kuvissa niin isolta. Tai sitten kuvittelen vaan. Tää kesä on kyllä muutenkin mennyt aikalailla mässäillessä ja muutama kesäkilokin on varmaan kerennyt tulla. Nyt syksyllä oon päättänyt jatkaa taas vähän enemmän tosissani sitä kesän alussa kesken jäänyttä laihdutusta. Vielä olisi muutama kilo pudotettavana niiden kesäkilojen lisäksi ja tavoitteena olisi pudottaa edes jonkin verran ennen sitä Saksan matkaa. Toivotaan että onnistun!

Alan jo pikkuhiljaa tottua näihin vähän syksyisempiin ilmoihin ja oikeastaan ihan hyvä vaan ettei oo enää mitään järkyttäviä helteitä. Innostuin eilen penkomaan vaatekaappiani ja otin jo syysvaatteetkin esille. Kesävaatteet puolestaan saavat jäädä kaapin perälle odottamaan ensi kesää. Ihanaa kun kohta voi pukeutua jo lämpimiin neuleisiin ja söpöihin uggeihin!

Ja hei heitelkäähän ihmeessä postaustoiveita tulemaan! Mulla ei hirveämmin ole nyt mitään postattavaa, kun koulu ja pitkät päikkärit vie oikeastaan kaiken ajan. Kysymys- ja asuntopostauksia oon ainakin suunnitellut. Video mulla on jo julkaisua vaille valmis ja ajattelinkin postata sen teille tässä tämän viikon aikana! :)

23 kommenttia:

  1. Laitatko sun hiuksi ikinä toisella tavalla? Sulla on tukka aikalailla melkeen aina ihan samannäkönen niinkun tässä ja muissa useissa asukuvissa :) xoxo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä joskus käännän hiukset toiselle puolelle. Ja joskus oon ihan vaan ilman pidennyksiä ja laitan ponnarille, mut yleensä kouluun ja asukuviin laitan pidennykset. :) Näytän vaan jotenkin omasta mielestäni hassulle asukuvissa jos hiukset on kiinni. :D

      Poista
  2. postaustoiveeksi asuntopostaus, ja jos oot tehnyki jo semmosen niin saisko linkkiä :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon tehny tammikuussa viimeks, mut siitä meidän kämppä on jo muuttunu jonkin verran. :) Tässä syksyn mittaan tulee varmasti päivitetty versio asuntopostauksesta! :)

      Ja tässä linkki edelliseen: http://jaljubljutebjat.blogspot.fi/2013/01/asuntopostaus.html

      Poista
  3. oot hurjan nätti ja mä niiin tykkään sun hiuksista! ootki aiemmin tehny jo päivä kuvina -postauksen, mutta mun mielestä voisit tehä uuden ku se kumminki on jo yli puol vuotta vanha :) voisit myös tehä semmosen postauksen et mitä laittaisit pääl esim baariin, leffaan ymsyms. semmone et teet kollaaseja vaik netissä, koska siit näkee hyvin ihmisen tyyliä! :) myös semmonen sun tulevaisuuden suunnitelmat postaus ois kiva missä käsittelet esimerkiks unelmien taloa, perhettä tai mitä ikinä sä tulevaisuudessa haluutkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyviä ehdotuksia, kiitti! :) Päivä kuvina on aika helppo toteuttaa, joten sen voisin melkeimpä tässä lähipäivinä väsäillä. :) Ja tuo vaatepostaus ois myös aika mielenkiintonen, mut siihen mun pitää melkeimpä saada Teemu lahjottua kuvaajaks. Se aina turhautuu jopa näiden asukuvien otossakin. :D Ja tuo viimenenkin kuulostaa hyvältä idealta! :)

      Poista
  4. Tee postaus susta ja teemusta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa oon jo tehny semmosen, mutta voisin mä ehkä tehdä toisenkin! :)

      Poista
  5. Ihania asukuvia tälläset <3 Ajattelin mennä kans tänään merenrannalle kuvailemaan :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ja kiva kuulla että tykkäät! ♥ Ja suosittelen, vielä kun on siihen mahdollisuus ennen talvea! :D

      Poista
  6. No et tosiaan isolta näytä näissä, höpöti höö! :)
    Tuosta ylemmästä kommentista tuli mieleen, että sun hiukset näytti silloin tosi hyvältä kun sulla siinä Särkänniemen postauksessa oli letillä ne! Että laitappa sillä tavalla joskus uudestaan näihin kuviin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä mä sitten vaan kuvittelen! :D Olo tuntuu vaan hirmu isolta nyt kun on tullut kesällä syötyä vähän miten sattuu. En oo uskaltanut käydä edes vaa'alla. :D Ja mäkin kyllä tykkäsin siitä letistä, pitääkin tässä joku päivä laittaa hiukset taas niin! :)

      Poista
  7. tee blogikirppis! sulla on ihan varppina ees muutama vaate joita et pidä! ;) sun blogi on muutes ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mikään ei oo ihanempaa kuultavaa, kun että joku tulee sanomaan että tykkää mun blogista! :) ♥ En usko että ihan blogikirppis tulis kannattamaan, mutta voisin kyllä jossain vaiheessa yrittää penkoa tuota vaatekaappia ja laittaa ylimääräiset vaatteet tänne blogin puolelle myyntiin esim. erilliseen postaukseen. :)

      Poista
  8. Ihania kuvia =) tee teidän kodista postaus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Niin ajattelinkin tässä syksyn aikana tehdä! :)

      Poista
  9. Mä niin rakastan sun vaatteitas, joku kerta tuun vielä ja ryövään sun vaatekaapin tyhjäksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla! Minä kun luulin että pukeudun tylsästi. :D Haha, saat tulla ihan luvan kanssa ryöväämään! Mulla on nimittäin ihan liikaa turhia vaatteita, jotka joutais vaatekeräykseen. :D

      Poista
  10. Ooi ihania kuvia ja sä vaan oot niin kaunis! :)

    VastaaPoista
  11. näytät mun mielest tosi pienelt näis kuvis :0<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa no kiitos! :o ♥ Jotenkin vaan tuntuu et näytän hirmu isolta, kun kesällä tuli syötyä vähän miten sattuu. :D

      Poista