perjantai 30. elokuuta 2013

Kuulumisia ja pari ostosta


Eilen mulla oli vapaata koulusta, koska opettajien mielestä olisi ollut turhaa mennä vaan tunnin takia kouluun. No muahan se ei tietenkään haitannut, vaan nukuin puoleen päivään asti ja odottelin ihan rauhassa Teemua töistä, että päästäisiin ottamaan mulle asukuvat. Mua vaan ärsyttää ihan älyttömästi nuo mun ilmeet, kun aurinkoisella ilmalla aurinko häikäisee silmiin. Mun aurinkolasit meni nimittäin hajoamaan eikä samanlaisia löydy enää mistään. Jos joku tietää mistä saa jättilaseja, niin ehdotelkaa ihmeessä! Ne mun vakiolasit oli Kuopion H&M:ltä, eikä niitä ainakaan (enää) täältä Varkaudesta löytynyt.

Kolmen viikon päästä me ollaankin jo lähdössä sinne Müncheniin, en jaksaisi enää yhtään odottaa! Toivottavasti siellä on vielä lämpimät ja kesäiset kelit kun mennään. Viime joulukuun matkalla siellä oli vielä siihen aikaan +10 astetta lämmintä, joten toivotaan että saan vetää päälleni vielä kerran ihanat kesävaatteet! Tää elokuu on ollut niin älyttömän tylsää aikaa, ettei mulla sen takia ole oikein muuta postattavaakaan kuin asukuvia. Viikonlopun aikana yritän kuitenkin toteuttaa jonkin niistä teidän toivomista postaustoiveista, joten palaillaan sen merkeissä sitten seuraavan kerran! 


Kävin eilen myös kotiuttamassa nämä ihanuudet, joista kerroinkin jo edellisessä postauksessa! 

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille!

18 kommenttia:

  1. Oi, tosi kiva toi valkonen villapaita. Tollasta "letti"paitaa oon itekki harkinnu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! :) Kannattaa käydä H&M:ltä katsomassa, siellä oli useita erilaisia. :)

      Poista
    2. Joo, täytyy käydä. Tommone ois nii ihana kun sopiiki kaiken kanssa :)

      Poista
    3. Niinpä, sopivan neutraali väri. :)

      Poista
  2. Miten saat pidettyä ihon noin hyvässä kunnossa? :) Millasia pesuaineita yms käytät? Voisit tehdä postauksen siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän mulla on aika yksinkertainen vastaus, nimittäin mä en hoida ihoani ollenkaan! :D Pesen kasvot aina suihkun yhteydessä samalla saippualla millä vartalonkin. Mutta ehkä just sen takia mulla ei oo näkyviä finnejä, kun saippua kuivattaa ihoa. :) En siis valitettavasti oikein sais tehtyä postausta tästä mun ihonhoidosta. :/

      Poista
  3. Ihania ostoksia!♥ Minunki pitäs kaikkee lämpimiä neuleita alkaa hommailemaan kaappiin talvee varten, niitä ei oo koskaan tarpeeks :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! ♥ Ja oot kyllä ihan oikeessa, neuleita ei oo koskaan tarpeeks! :D

      Poista
  4. En tiedä onko hömppä kysymys, mutta mitä Teemu yleensä sun ostoksiin tuumii? :) Kattooko, että onpa kiva vai kauhisteleeko kun taas piti shoppailla vai onko neutraali? Ihan vain ajattelin oman miehen reaktioon verrata... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä se vaan kauhistelee, kun shoppailen kuulemma liian usein ja tuhlaan vaan rahojani. :D Joskus jos se on itsekin shoppailutuulella, niin saattaa itsekin ehdotella joitain kivoja vaatteita mulle. :) Mites sun mies reagoi? :)

      Poista
    2. Kuulostaa tutulta :) Meillä eka kommentti on "no paljon maksoi?" Ja varsinkin kenkien kohdalla pitäisi perustella, että miksi ostin ja mihin muka tarvin :D Musta on kehittynyt jo aika hyvä selittelijä, haha! :D

      Poista
    3. Joo ei Teemukaan oikein ymmärrä kenkien päälle. :D Sen mielestä yhdet mustat tennarit riittää, mutta kun me ollaankin naisia ja tarvitaan monenlaisia kenkiä monenlaisissa väreissä! :D

      Poista
  5. ooo, ihana asu !

    http://more-than-we.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Muista tuoda tuliaiset mulle! :D

    toivottaen ja odottaen: Neiti A :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei saa laittaa tuollasia kommentteja! :D Arvaa oonko miettiny koko illan kuka on Neiti A! :D

      Poista