tiistai 6. elokuuta 2013

Sunday

Sunnuntaina päätettiin Teemun kanssa lähteä shoppailemaan Kuopioon, enkä tällä kertaa löytänyt mitään ostettavaa. Teemu puolestaan lähti monta uutta vaatekappaletta rikkaampana pois. Ehkä ihan hyvä kerrankin näin päin, mun pitää nimittäin yrittää nyt säästää rahaa sinne Saksan matkalle. Ja ensi sunnuntaina me lähdetään muutenkin taas shoppailemaan, koska Matkuksessa on silloin Antti Tuisku esiintymässä. Onko kukaan muu menossa Antin keikalle?


Käytiin ottamassa asukuvat vähän erilaisemmassa paikassa, kun yleensä ne tulee otettua tuossa pihassa parkkipaikalla. Vähän vaihtelua!


Pitkästä aikaa Raxin ruokaa! Tuo on kyllä ihan meille tehty paikka, kun saadaan syödä lempiruokaamme niin paljon kuin jaksetaan. Ei me oikeastaan muuta Raxissa syödäkään kuin pizzaa. :D

Tänään me mennään katsomaan ensimmäistä kertaa elämässämme 3D-leffa ja päädyttiin siihen uuteen Monsterit-leffaan, joten toivotaan että on hyvä ja ettei olla ainoat nuoret siellä lapsiperheiden keskellä. Mä lähden nyt valmistautumaan iltaa varten, joten oikein kivaa viikonalkua kaikille ja palaillaan!

13 kommenttia:

  1. apua noi sun hiukset on täydelliset! onks noi sun omat vai pidennykset? :)

    http://sofiamalm.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Hauska sattuma, mekin oltiin tänään katsomassa Monstereita :) Tosin 2D-versio, kun mun silmät ei oikee siitä 3D:stä tykkää. Pystyn kyl kattoo, mutta tuntuu että (varsinkin pidemmän leffan kohdalla) silmiä käy särkemään. Ihan hauska pätkä! Mitä itse tykkäsit? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vähän hyvä sattuma! Paitsi me päätettiinkin viime hetkellä että mennäänkin vasta lauantaina, kun Teemu oli niin väsyny töiden jälkeen. :/ Mä en oo koskaan käyny 3D-leffassa, toivottavasti mulla ei ilmene tuota silmien särkemistä.. Mut kiva kuulla etukäteen mielipiteitä tuosta leffasta, ettei oo sit hirvee pettymys lauantaina. :)

      Poista
  3. Sä käyt kyllä tosi usein shoppailemassa :D Teemukin taitaa tykätä shoppailusta kun lähtee aina sun mukaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tykätään molemmat shoppailusta ja vielä kivempaa on suunnitella toiselle kivoja asukokonaisuuksia! :D Ja kyllä me aika usein shoppaillaan, mut yleensä ostan vaan pari juttua kerralla ja kokoon kaikki yhteen ostospostaukseen. Yhdestä "viikkorahasta" raaskii yleensä sen pari ostosta tehdä. :D

      Poista
  4. Näin sut yhesti matkuksessa! ;) Oot tosi kaunis!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis nyt sunnuntainako? Oisit tullu moikkaamaan! :) Ja kiitos paljon ihana! :)

      Poista
  5. Vitsi mäki haluun kattomaan Anttia! :-D Ja ei tietenkään shoppailussakaan oo mitään vikaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuu säkin kattomaan! :D Ja niinpä, shoppailuhan on aina vaan se sivuseikka. ;)

      Poista
    2. Pitää kattoo jos joku suostus lähtee :D

      Poista
  6. oii aivan ihana tää sun blogi! oot tosi kaunis :)

    ♥ leave-world.blogspot.fi/

    VastaaPoista