torstai 2. lokakuuta 2014

Oktoberfest 2014

Meidän matkan toiseksi viimeisenä päivänä lähdettiin jo aamusta kohti Oktoberfestien paraatia. Katsottiin parin tunnin ajan, kun eri maiden ihmiset kansallispukuineen marssivat ohi. Seassa oli myös kaikki Saksan olutmerkit, jotka mainostivat omia oluitaan. Mulla oli vähän ennakkoluuloja kyseistä paraatia kohtaan, mutta loppujenlopuksi se olinkin minä, joka halusi seistä katsomassa sitä loppuun asti.

Oktoberfesteille lähdettiin kävelemään heti paraatin loputtua suurella joukolla. Kaikki, jotka olivat olleet sen kadun varrella katsomassa paraatia, lähtivät kävelemään yhtäaikaa kohti Oktoberfestejä. Vaikka olinkin käynyt myös edellisenä vuonna Oktoberfesteillä, niin silti sitä jaksoi odottaa innolla. Oktoberfestit on sellainen tapahtuma, jossa jokaisen on käytävä edes kerran elämänsä aikana!

1-IMG_6555 1-IMG_6609 1-IMG_6619 1-IMG_6626 1-IMG_6659 1-IMG_6578 1-IMG_6564 1-IMG_6647

Oktoberfest on siis Münchenissä järjestettävä kaksiviikkoinen olutfestivaali, joka on samalla myös maailman suurin ja tuottoisin kansanjuhla. Oktoberfesteillä käy tuon kahden viikon aikana ihmisiä ympäri maailmaa, mutta eniten siellä törmää eurooppalaisiin. Me tutustuttiin kahden päivän aikana hollantilaisiin, irlantilaisiin, saksalaisiin, norjalaisiin ja venäläisiin. 

Oktoberfestit on siitä ihan mahtavat, kun kaikki saman pöydän ihmiset juttelevat keskenään ja siellä on todella helppoa tutustua uusiin ihmisiin. Myös se fiilis, kun kaikki yhden olutteltan ihmiset on tavallaan yhtä suurta porukkaa, on mahtava. Se on täysin sen vastakohta, mihin täällä Suomessa on tottunut!

1-IMG_6704 1-IMG_6656 1-IMG_6713 1-IMG_6655 1-IMG_6720 1-IMG_6738 1-IMG_6727

Innostuttiin Oktoberfesteistä taas niin paljon, että päätettiin suunnata sinne vielä seuraavanakin päivänä. Illalla satoi vettä, niin mikäs sen parempi kuin istua olutteltassa satojen ihmisten ja hyvän musiikin keskellä! 

Nyt oon saanut vihdoin postattua kaikki postaukset matkalta, joten seuraavana mun pitäisi esitellä matkan aikana tehdyt ostokset. Mietin pitkään esittelisinkö ne kuvina vai videolla, mutta koska te ootte yleensä tykänneet videoista, niin päätin tehdä sellaisen. Seuraavan kerran palaillaan sitten ostosten ja videon parissa!

Onko joku muu käynyt Oktoberfesteillä?

8 kommenttia:

  1. Nää kuvat sai kyllä hymyn huulille, hyvä meininki näyttää olevan! Ja hurjasti ihmisiä! Osuiko muita suomalaisia teidän kohdalle? Reissussa on aina hassua, jos jostain osuu korviin suomalaista puhetta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, tosi kiva kuulla, että hyvä fiilis välittyi sinne asti! :) Ihmisiä oli tosiaan ehkä vähän liikaakin. Tuona päivänä Oktoberfestit vasta alkoivat, niin paikka oli kyllä ihan tukossa. Oli myös työn ja tuskan takana löytää istumapaikat olutteltasta. :D

      Oktoberfesteillä ei törmätty suomalaisiin, mutta keskustassa meidän ohi käveli pari kertaa suomalaisia. Se on kyllä jännä miten helposti sen suomalaisen puheen erottaa heti muiden joukosta. :D Ja kaikista oudointa on palata Helsingin lentokentälle ja huomata, että ympärillä puhutaankin suomea! :D

      Poista
  2. Oiiih tuonne kun pääsis!!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Mäkin voisin ihan mielelläni lähteä uudestaan. <3

      Poista
  3. Wau mitä kuvia ja meininki varmaan aivan huikeata. Iskä käyny kerran ja toi tuliaisiksi sielt just tommosen harmaan huopahatun ;D Tuli monista kuvista mieleen itävalta.. i just want to go there again!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mahtava meininki! :) Haha, mekin tuotiin mukanamme tuollainen harmaa huopahattu! Sitä voi käyttää vaikka seuraavana vappuna, kun ei ylioppilaslakkia omista. :DD Mäkin rakastuin Itävallan Salzburgiin! Vaikutti niin ihanalta maalta, että on pakko päästä vielä joskus käymään Wienissäkin! :)

      Poista
  4. Wou mikä meininki! En oo käyny mut kuvista päätellen vois käyäkki :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti käymään vielä joskus! :) Mahtava tapahtuma! :D

      Poista