keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Allaspäivä

Nyt ollaan palattu takaisin tänne jäätävän kylmään Suomeen. Mietin eilen pitkään, että missä vaatteissa tarkenisin täällä Suomen puolella ja päädyin tietenkin ohuimpiin mahdollisiin sukkahousuihin. Olin varautunut johonkin +10 asteen lämpöön, mutta Helsingissähän olikin vain +1 aste! Voitte vaan kuvitella miten paljon sain ihmetteleviä katseita siellä toppatakkejen ja lämpimien housujen seassa. Saksassa saatiin tosiaan vielä toissapäivänäkin nauttia lämpimistä ja aurinkoisista ilmoista.

Nyt kun mäkin oon palannut tänne kylmyyteen, niin on sopiva aika palata muistelemaan mitä me Münchenissä tehtiin. Monina aamuina päädyttiin äidin talon katolle uima-altaalle ottamaan aurinkoa. Teemu ei uskaltautunut altaaseen, mutta mä uin sitten senkin edestä. Uiminen onkin ainut liikuntamuoto, josta mä jopa tykkään. Tekisin oikeasti mitä vain, että saisin tänne meidänkin kerrostalon katolle "oman" uima-altaan!

1-IMG_6029 1-IMG_5837 1-IMG_5967 1-IMG_5968 1-IMG_6028 1-IMG_6037 1-IMG_6051 1-IMG_60455

Myös maisemat talon katolta on aika mahtavat. Jos oikein tarkkaan katsoo noita kahta maisemakuvaa, niin tuolta kaukaa erottaa alpit. Omin silmin nähtynä ne näkyivät tietenkin selkeämmin, mutta nyt jälkeenpäin katsottuna huomaan ne helposti myös kuvista.

Näitä matkakuvia selaillessa tulee kyllä ihan hirveä ikävä takaisin. Mulla on jo ikävä sitä lämpöä, saksalaisia ihmisiä, laatuaikaa Teemun kanssa, tekemisentäyteisiä päiviä sekä tietenkin äitiä. Pahinta tässä on se, ettei me tällä hetkellä tiedetä yhtään milloin päästään Müncheniin seuraavan kerran. Jos asutaan vielä jouluna täällä Varkaudessa, niin lähdetään niihin aikoihin käymään siellä. Jos taas ollaan jo muutettu Helsinkiin, niin seuraava kerta on luultavasti vasta ensi kesänä töiden takia. Onneksi pahimman ikävän sattuessa äiti voi tulla käymään täällä Suomessa!

Kuka muu rakastaa uima-altaita?

8 kommenttia:

  1. Ois kyllä tosi kivaa, jos olis tollanen uima-allas itellä. :D tuolla näyttää olevan nii lämmintä verrattuna siihen, että täällä oli aamulla lunta maassa ja yks aste pakkasta.. :DD pääsispä itekin tässä lähiaikoina käymään jossaki ulkomailla nii olisin onnellinen :)

    http://sofiaidaanneli.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Pääsis milloin tahansa uimaan. :) Uimahallissa käyminen tulee nimittäin pidemmän päälle aika kalliiksi. Täällä yhdestä kerrasta saa maksaa 5 euroa. :( Mitä, lunta jo tähän aikaan vuodesta?! Toivottavasti täällä ei ainakaan vielä satais lunta. :D Mäkin voisin mielelläni lähteä jo uudelle reissulle! Vaikka 2 viikon jälkeen kotona on kyllä ihan mukava olla. :)

      Poista
  2. MINÄ <3 Onneks meillä on sentään poreamme missä saa välillä lillua :-D Tänään oon kyl menossa just uimahalliin :-3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, olispa meilläkin poreamme! <3 Tai joku paljukin ois tosi kiva! Harmi vaan, ettei kerrostaloasuntoihin semmosia saa. :(

      Poista
  3. Rakastan rakastan rakastan! <3 Apuaa, minä haluan jonnekin tommoseen paikkaan nyt just heti! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä! :D <3 Mäkin voisin lähteä vaikka tältä istumalta jonnekin lämpimään!!

      Poista
  4. EIhän tästä kauan ole, kun mun blogissa mainitsin lämpimästä syksystä. Kylmät ilmat yllätti täysin, hyrrr!
    Voi vitsit, nää allaskuvat on kyllä kivoja! :) Mä en oo pitkään aikaan uinut ihan altaassa. Se on kyllä tosi kivaa, mutta se kloorivesi saa mun silmät punertamaan jos sukeltelen. Ollaan kyllä pariin otteeseen puhuttu miehen kanssa että pitäs joku päivä mennä uimahalliin polskuttelemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin me kuultiinkin jälkeenpäin, että juuri ennen meidän kotiutumista tänne tuli nää kylmät ilmat. Just mun tuuria! :D

      Mäkään en edes muista milloin oon viimeksi uinut altaassa. Ennen tuota kertaa luultavasti vuonna 2009 Marokon matkalla. :D En oo ennen tuollaisesta kuullutkaan, että silmät voi ruveta kloorivedestä punertamaan. :o Uimahalliin olis kyllä ihana päästä! Tai viikonlopuksi johonkin kylpylään. :)

      Poista