perjantai 6. kesäkuuta 2014

5 vuotta ♥

Viime lauantaina meille tuli Teemun kanssa jo 5 vuotta seurustelua täyteen ja päätettiin sen kunniaksi varata hotellihuone sekä käydä pitkästä aikaa ravintolassa syömässä. Pitkän mietinnän jälkeen päädyttiin valitsemaan huone Jyväskylän Scandicista, sillä esimerkiksi Helsinkiin olisi ollut paljon kalliimpaa lähteä. Kerrankin meillä kävi myös hyvä tuuri jossain, saatiin nimittäin hotellin kallein huone todella edulliseen 134 euron hintaan!

IMG_2743 IMG_2735 IMG_2738 IMG_2740

Meidän hotellihuone poikkesi tavallisista huoneista Face Stockholm kasvo/vartalotuotteilla, kylpytakeilla, kahvin ja teen keittovälineillä, elokuvakokoelmalla sekä 5 euron arvoisella etukupongilla. Tavallisena viikonloppuna oltaisi luultavasti päädytty halvimpaan huonevaihtoehtoon, mutta nyt haluttiin viiden vuoden kunniaksi jotain vähän hienompaa.

IMG_2768 IMG_2756 IMG_2752 IMG_2766

Mietittiin illalla pitkään mennäänkö Amarilloon vai Pancho Villaan syömään. Päädyttiin kuitenkin lopulta hotellin alakerrassa sijaitsevaan Grill-ravintolaan, sillä monilla keskustelupalstoilla oli huonoa palautetta Amarillosta ja Pancho Villasta. Hinnat oli hotellin ravintolassa muutaman euron kalliimmat, mutta mieluummin mä maksan hyvästä ruoasta vähän enemmän. Tuo mun hampurilainen oli ehdottomasti parhain kaikista mun maistamista hampurilaisista!

IMG_2769 IMG_2773

Oli myös luksusta päästä hotellin aamupalalle! Ollaan tässä viimeisen vuoden aikana yövytty monet yöt omenahotellissa eikä siellä ole edes mahdollisuutta tuollaiseen aamiaiseen, joten oli kyllä ihana päästä pitkästä aikaa valmiiseen pöytään aamupalalle. Tuollaiseen voisi vaikka tottua!

IMG_2784 IMG_2788 IMG_2792 IMG_2791 IMG_2793 IMG_2798

Hyvin nukutun yön ja hotellin ihanan aamiaisen jälkeen lähdettiin muutamaksi tunniksi kaupungille shoppailemaan. Mä löysin vaan jakun ja peplum-paidan, kun taas Teemu lähti monta pussillista vaatteita rikkaampana pois. Kerrankin näin päin!
 
Saatiin ennen Jyväskylästä lähtöä vielä kuningasidea lähteä Kuopioon shoppailemaan lisää, sillä Teemu ei löytänyt Jyväskylästä kenkiä itselleen ja sen piti ehdottomasti saada ne juuri viime lauantaina. Jatkettiin matkaa siis vielä Kuopioon Matkukseen, joten oltiin vasta illalla kotona.
 
Kohta olisikin tarkoituksena lähteä ajelemaan kohti Helsinkiä, sillä huomenna meidän laiva lähtee Tallinnaan jo heti aamusta. Meidän oli tarkoitus olla kaksi yötä omenahotellissa, mutta eilen illalla hotellia varatessa huomasin, että lauantaista sunnuntaihin molemmat Helsingin omenahotellit oli täynnä. Siinä sitten etsittiin Teemun kanssa molemmat omilla läppäreillämme yli neljä tuntia toista hotellia. Onneksi lopulta löydettiin suht edullinen hotelli, jonne mennään siis lauantaista sunnuntaihin. Tuli myös huomattua, että neljälle henkilölle on yllättävän vaikea löytää minkäänlaista majoitusta, sillä lähes kaikissa hotelleissa on vain kahden hengen huoneita. Seuraavalla kerralla pitää varata hotelli vähän aikaisemmin kuin edellisenä päivänä! :D
 
Aurinkoista viikonloppua kaikille! 


14 kommenttia:

  1. Voi että teitä rakastavaisia, onnea teille viellä! :) Hauskaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana! :) Ja hauskaa viikonloppua myös sinne! :)

      Poista
  2. Voi onnea vuosipäivän johdosta! :) Ja toivottavasti teille tulee mahtava viikonloppu Helsingissä/Tallinnassa! :)

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Ja eiköhän tästä viikonlopusta ihan mukava tule! :)

      Poista
  3. Onnea teille ! Ja onpa hassua katsella sun blogista noinkin tuttuja maisemia missä ite pyörii joka päivä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiiiitos! :) Haha, uskon kyllä! Ois aika outoa katsella jonkun muun kuvia Varkaudesta. :D

      Poista
  4. Ettekö tee ite ikinä ruokaa? Aina jossain ulkona syömässä, ei ihmekään että kiloja karttuu? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehdään joskus, mutta tottakai me nyt vuosipäivänä käydään ulkona syömässä? :D Ja kilot pysyy kurissa hyvin, vaikka söisikin joka viikonloppu ulkona. Kunhan viikolla pitää kalorit vähempänä. :)

      Poista
  5. Paljon onnea vuosipäivän johdosta ja ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Ihanaa viikonloppua myös sinne! :)

      Poista
  6. Onnea kovasti, niin ne vuodet vierii vauhdilla eteenpäin! :)
    Hotelliaamupalat on ihan parhautta! On kaikenlaista hyvää tarjolla, eikä tarvi itse tehdä muuta kuin syödä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Niinpä, aika on menny kyllä hurjaa vauhtia!

      Ja oot ihan oikeessa! Voi kun pääsis useammin hotellin aamupalalle. :)

      Poista
  7. Onnea Onnea <33 Aivan ihana tapa teillä viettää 5 vuotis päivää! :-3
    Käykö Teemu muutes tällä hetkellä missään töissä? :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiiitos! <3 Joo, yleensä me yritetään keksiä jotain kivaa ja erilaista vuosipäivälle. :) Ja Teemu on ollut jo melkein 3 vuotta töissä samassa paikassa. Kävispä itelläkin noin hyvä tuuri töiden suhteen! :D

      Poista