torstai 17. lokakuuta 2013

Seitsemästoista lokakuuta

IMG_7644 (800x533) IMG_7629 (800x533) IMG_7632 (800x533) IMG_7627 (800x533)

Haha, jälleen erittäin luova otsikko! Kuvissa kuitenkin eilisen asua ja päällä mulla oli maanantaina ostettu uusi neule, johon oon jo aivan rakastunut. Mun yrittämä shoppailulakko ei siis tälläkään kertaa onnistunut. Tuolla ulkona on muuten jo ihan järkyttävän kylmä! Asukuvia otettaessakin pitää välillä pukea takki päälle ja sitten taas jatkaa kuvien ottoa. En halua edes ajatella niitä 30 asteen pakkasia!

Odottelen jo innolla viikonloppua, nimittäin lauantaina me lähdetään Teemun kanssa luultavasti Mikkeliin shoppailemaan mun syysloman kunniaksi. Meillä on ollut jo jonkin aikaa sellainen tapa, että aina syyslomalla täytyy tehdä jotain erilaista. Viime vuonna käytiin Jyväskylässä ostoksilla ja tänä vuonna sitten Mikkeliin. Jos sieltä lukijoista löytyy Mikkelissä asuvia, niin kertokaa ihmeessä, mitä hyviä vaateliikkeitä ja ruokapaikkoja sieltä löytyy!

Ensi viikolla yritän toteuttaa taas jonkun toivepostauksen, ettei tämä blogi täyty vain pelkillä asukuvilla. Vai mitä mieltä te olette näistä asukuvista, postaanko näitä jatkossakin näin usein? Tänään olisi tarkoituksena viettää ihan vaan rentoa koti-iltaa salkkareiden ja idolsin, hyvän ruoan, kuuman teen ja tietysti Teemun parissa. Mukavaa torstaita myös teille kaikille! 

30 kommenttia:

  1. Toi laukku on kyllä todella ihana, mua harmittaa ku en osaa käyttää isoi laukkui ja silti aina kaupoilla haluisi ostaa semmossia :) Pitäs varmaa itekki kokeilla tommost shoppailulakkoa.. Mulla ei oikeestaa edes ole syyslomaa ku oon lomaillut huhtikuusta asti ku töitä on aina niin nihkeästi, pian mulla alkaiskin se lukio :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin kyllä kieltämättä tykkään tuosta laukusta! Jostain syystä tuota on vaan tullut käytettyä hirveän vähän. :D Mutta hyvä, että sulla alkaa edes se lukio, ettei tarvitse ihan vaan lomailla koko aikaa! :)

      Poista
  2. ihana tuo neule ! ja muutenkin tosi kiva asu !♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ♥ Mustakin tuo neule on aivan ihana! :)

      Poista
  3. Ihana blogi sulla, liityin lukijaks! Liitythän säkin mun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja tervetuloa seuraamaan! :) Käyn katsomassa sun blogin ja jos tykkään, niin liityn. :)

      Poista
  4. Ihana toi sun neule. Kyllä mun mielestä näitä asukuvia voi laittaa näin usein, mut minun mielestä ois kiva jos sä laittasit joka postaukseen myös pari muutakin kuvaa kuin vain päivän asu ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin se on ihana! :) Ja kiitos ehdotuksesta! Pitää yrittää tästä lähtien kuvailla välillä vähän jotain muutakin näiden asukuvien lisäksi. :) Yleensä mun elämässä ei kyllä hirveämmin mitään kuvailtavaa tapahdu, mutta yritän keksiä jotain!

      Poista
  5. miekää en kyl yhtää oota 30 asteen pakkasia :S hyvä jos ees 20..hrr ! mut tosi sulosen värinen toi neule ja laukkuki on tosi hieno ♥ :-3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Nyt on jo jäätävän kylmä tuolla ulkona, niin entäs sitten kun on 20 tai jopa 30 astetta kylmempää. :( Ja kiitos paljon! ♥

      Poista
  6. mie en oo varma tuliko toi mun äskeinen kommentti nii kommentoin uudestaa:-D
    eli tosi suloisen värinen neule sulla ja toi laukkuki on tosi hieno ♥ :-3 mut -30 asteen pakkasia tai -20:kään en odota sitten yhtään !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuli se näköjään kahdesti, mutta ei se haittaa. :) Mullekin käy joskus noin, ettei tiedä menikö joku kommentti perille, kun on se kommenttien tarkistus käytössä. :D

      Poista
  7. Ihana neule ja myös ihana laukku! Mun mielestä asukuvissa ei oo mitään vikaa, mutta kyllä ite ainakin kaipailen muitakin juttuja/postauksia blogeilta, joita seurailen :) Oon kuitenkin sellainen ketä kiinnostaa kaikki vähän syvällisemmät jutut vielä enemmän!

    Mukavaa torstaita ja hyvää tulevaa viikonloppua sinne päin ♥

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään itsekin lukea sellaisia blogeja, joissa kerrotaan myös välillä niitä syvällisempiäkin juttuja elämästä. :) En vaan itse uskalla kovin syvällisiä juttuja tänne kirjoitella, koska todella monet tutut lukevat tätä blogia. :( Monesti oon ollut jo kirjoittamassa jotain syvällisempää postausta, mutta sitten on tullut aina mieleen kaikki ne ihmiset, jotka tätä lukevat. Mutta yritän jatkossa kertoa vähän enemmän elämästäni, muutakin kuin mitä mulla on ollut päällä! :D

      Kiitos paljon ja samoin myös sinulle! ♥

      Poista
  8. Toi neule todellakin sopii sulle! :)
    Ja pitäs varmaan itsekin kokeilla shoppailulakkoa. Perkele kun noi nettikaupat on niin houkuttelevia, kaupungin liikkeistä olen sentään osannut nyt pysyä poissa.
    Ja Mikkelissä en asu, mutta olen sielä pariin otteeseen käynyt. Gina Tricot on se mikä houkuttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ihana neule, mutta vielä ihanempi väri. ;)

      Mä taas en niinkään nettikaupoissa shoppaile, vaan tykkään lähteä yleensä vain "katselemaan" eikä se kyllä koskaan jää pelkästään siihen katseluun. :D Aina löytyy hyvän tekosyyn varjolla jotain ostettavaa. Pitäisi päästä eroon tuosta tavasta! :D Ja kiitos vinkistä! Itse en ole koskaan käynyt Mikkelissä, joten ihan uusi paikka on siis kyseessä. :)

      Poista
  9. Mä oon kans aina syyslomalla shoppailemassa :) IHANA neule <3 Nättiä kuvia muutenkin susta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on aina ollut tapana lähteä johonkin shoppailemaan syyslomalla. Tuo myös vähän piristystä tähän tylsään syksyiseen arkeen! :) Ja kiitos kovasti! ♥

      Poista
    2. Ahh tuut melko lähelle mut jo muttet ihan viel... Asukuvat on ihan jees mutta täällä odotellaaan kovasti jo asuntopostaustakin =)

      Poista
    3. Niin muuten, eikös Mikkeli ole jo aika lähellä? :D Haha, seuraavan kerran pitää lähteä vähän edemmäksi. ;) Ja asuntopostausta tulee heti kunhan saadaan ostettua tänne pari uutta huonekalua! :)

      Poista
  10. mikkeliläinen lukija ilmoittautuu! :D mikkelistä nyt löytyy kaikki peruskaupat akselista ja stellasta. että keskustaan vaan ni kaikki löytyy ! :)
    ravintoloista en oikei osaa suositella mitään :D amarillo on aina varma valinta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon vinkeistä! :) Luinkin netistä äsken, että kaikki kaupat löytyy siitä torin ympäriltä. Eli ei me ainakaan (toivottavasti) siellä tulla eksymään! :D Amarilloon on kyllä pakko päästä! En oo koskaan siellä käynyt ja kaikki aina kehuu niitä ruokia, joten tällä kertaa mennään kyllä aivan varmasti sinne! :)

      Poista
  11. Haha mulla on kans aina noin upeet otsikot... :D Nää asukuvat on kyllä tosi kivoja, mutta ite tykkään katella kaikkia muitakin kuvia sun päivästä :) Ja noi kengät on ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, aina ei vaan keksi mitään järkevää otsikkoa. :D Monet on sanoneet, että asukuvien lisäksi olisi mukava nähdä muitakin kuvia. Ainakin lauantaina on tulossa sieltä Mikkelistä vähän erilaista postausta ja ensi viikolla voisin yrittää kehitellä myös jotain. :) Ja kiitos, ne onkin yhdet mun lempikengistä! :)

      Poista
  12. mistä toi laukku on ?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkuksen Laukkukeskuksesta. :) Löytyy kyllä varmasti muistakin Laukkukeskuksista. :)

      Poista