tiistai 22. lokakuuta 2013

Eilisen asu & Kuopion ostokset

IMG_7741 (800x533) (2) IMG_7740 (800x533) (2) IMG_7751 (800x533)

Kuvissa eilen otetut asukuvat, jotka epäonnistuivat täysin. Tuolla ulkona on lumen takia lähes mahdotonta saada onnistuneita kuvia, kun niistä tulee jostain syystä todella pimeitä. Jouduin vielä jälkeenpäin muokkailemaan noiden kuvien sävyjä ja siksi niistä tuli noin huonolaatuisia. Onko kenelläkään ideoita, miten Canon EOS 1100D:llä saa kirkkaita ja hyvälaatuisia kuvia myös talvella? Kuvaan siis nykyään ihan vaan automaatilla, mutta ajattelin tänään tai huomenna opetella käyttämään tuota kameraa paremmin. Vuoden kyseisen kameran omistaneena on ihan hyvä varmaan jo perehtyä vähän paremmin sen käyttöön. :D

Koulussa mulla menee tällä hetkellä yllättävän hyvin! Kolmesta kokeesta ja yhdestä kokonaisesta kurssista sain kiitettävät, mikä on mulle kyllä todellinen saavutus. Olin vielä yläasteella täysin piittaamaton koulumenestyksestäni ja mulle oli aivan sama, sainko kokeista nelosia vai vitosia. Oikeastaan ihan hyvä juttu, että pidin peruskoulun jälkeen ne kaksi välivuotta, koska sinä aikana kasvoin aika paljon henkisesti. Nyt koulunkäyntikin sujuu siis paljon paremmin!

Kerroin viime postauksessa niistä mun vähäisistä Kuopion ostoksista, jotka lupasin esitellä seuraavassa postauksessa. Tässä siis muutamat kuvat vielä ostoksista:

IMG_7757 (800x533) (2) IMG_7767 (800x533)

Vaaleanpunainen neule, H&M

IMG_7765 (800x533) (2)

Vaaleanpunainen "pitsitoppi", Vero moda

IMG_7758 (800x533)

Tarjousleffat, Top Ten

IMG_7769 (800x533)

Säilytysrasia kahville, Anttila

Shoppailtua ei siis tullut mitenkään erityisen paljon, mutta pääasia että löydettiin edes muutamia kivoja juttuja. Leffoille tulee ainakin jo ensi viikonloppuna käyttöä, kun ajateltiin pitää Teemun kanssa leffamaratooni tietysti herkkujen kera!

Mukavaa alkuviikkoa kaikille!

30 kommenttia:

  1. Mite jollain voi olla noin paljon syksyisiä neuleita sun muita juttuja? :D Oon ite alkanu keräilee sikan DVD:lle hyviä sarjoja ja muita vastaavia leffoja talteen että tulevaisuudessa eivät katoa ne hyvät pois mielestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mä oon ehkä pahin rahantuhlaaja! Ostan aina kasapäin samanlaisia neuleita, mutta eri väreissä. :D Ja mekin tykätään keräillä leffoja! Pysyvät hyvin mielessä ja jos haluaakin katsoa jonkun uudestaan, se löytyy kätevästi hyllystä. :)

      Poista
    2. No must alkaa tuntuu jo ihan naurettavalt et oon jollain 500 eurol ostanu leffoja ja sarjoja.. tän vuoden aikana.. >:D

      Poista
    3. Oho! Mulla on menny varmaan samat summat vaatteisiin... :D

      Poista
  2. no omp hyvä et oot saanu ny koulust kiitettävii :;) en ois kyl huomannu et noi kuvat ois jotenki huonolaatusempii jos et ois maininnu ;o eli aika hyvi muokannu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon kyllä tosi ylpeä itsestäni! Nyt pitää vaan jaksaa ahertaa kevääseen asti samaan malliin, jolloin meillä alkaa työharjoittelu ja sen jälkeen pääsenkin jo valmistumaan. :) Haha, mä perfektionistina huomaan pienetkin virheet. :D Ihan ärsyttää nuo asukuvat, mutta pitää seuraavalla kerralla yrittää saada edes vähän onnistuneemmat!

      Poista
  3. Kannattaa käyttää kamerassa ainakin sitä P-asentoa, jossa on tosi helppo lisätä kirkkautta kuviin ja kamera säätää itestään siinä kaiken muun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon vinkistä! Lueskelin äsken tuota ohjekirjaa vähän, joten huomenna sitten uusi yritys asukuvien ja kamerankäytön kanssa! :)

      Poista
  4. mitä teit peruskoulun jälkeen ne kaksi välivuotta? kävitkö toissä, tms? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin vuonna 2009 viikon lukiota, jonka jälkeen vaihdoin valmentavaan ja kuntouttavaan koulutukseen (koulutus, jossa tutustustutaan eri aloihin). Sitten vuoden päästä eli 2010 kävin pari kuukautta catering-alaa, eikä sekään oikein tuntunut omalta, joten vaihdoin taas sinne valmentavaan ja kuntouttavaan koulutukseen. :D Onneksi nyt on vihdoin löytynyt oikea ala, jota jaksaa jopa opiskella! :)

      Poista
  5. Joo, manuaaliasetuksilla niitä parempia kuvia saa. Tsemppiä harjoitteluun ;D Ei se mitään rakettitiedettä ole, kun lueskelee ohjekirjaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon kuullut, ettei automaatilla saa niin hyvä kuvia. :/ Pitää tänään yrittää lueskella sitä ohjekirjaa ja opetella käyttämään tuota kameraa vähän paremmin! :)

      Poista
  6. Ihana asu ja kivoja ostoksia ! Ja mulla on myös sama kamera, otan aina ulkona sillä "ei salama" asetuksella tai P asetuksella ja säädän kirkkautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Mä oon myös käyttänyt sitä "ei salamaa" -asetusta, mutta jostain syystä sillä tulee pimeitä kuvia. :( Kokeilen seuraavalla kerralla tuota P-asetusta, kun jo kaksi on ehdottanut sitä. :)

      Poista
  7. ihania noi sun ostamat paidat, kelpais munki kaappii :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä ihania! :) Haha, käy ostamassa samanlaiset. ;D

      Poista
  8. Minkä hintainen tuo pitsi toppi oli?:) p.s. luen tätä blogia säännöllisesti, tää on tosi kiva:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitsitoppi oli 12,95 € eli ei mitenkään kovin paha hinta. :) Ja tosi ihana kuulla, kiitos paljon! :)

      Poista
  9. Voi että sielä on lunta! Täällä oli parin päivän ajan maan peittona pieni huurre, mutta ei ole enää sitäkään. Vettä tulee vaan.
    Mulla on tosiaan tuo sama kamera ja kannattaa tosiaan vaan rohkeasti kokeilla eri asetuksia ja lukea vinkkejä. En mä itsekään osaa maailman parhaiten sitä käyttää, mutta eräs kaveri mua aina välillä opastaa ja oon myös ajatellut ostaa kirjan, jossa on neuvoja ja vinkkejä juuri canon eos-kameroita varten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perjantaina täällä satoi jonkin verran lunta, mutta tänään täällä on satanut ainoastaan vettä, joten varmaan nuo viimeisetkin lumet sulaa pois. Mun puolesta talvi saisi jo luvan tulla! :D

      Mun mielestä sun kuvat on erittäin hyvälaatuisia! Aina oon ihmetellyt, että miten saatkaan niistä niin hyviä. :D Pitää tosiaan itsekin vähän opetella vielä tuon kameran käyttöä. Ja mä olen myös miettinyt jonkin kirjan ostamista! :)

      Poista
  10. Oho onpas siellä paljon lunta :o Ja kiva juttu noi kiitettävät arvosanat - mäkin sain tänään mun aikuislukion ensimmäisen kympin kurssiarvosanaks ja oon ihan fiiliksissä wohoo :-D

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan täällä jo jonkin verran lunta, mutta tänään ne luultavasti sulaa pois tuon vesisateen takia. :( Ja onneksi olkoon! :) Kiitettävistä ja muistakin hyvistä arvosanoista tulee kyllä tosiaan hyvät fiilikset! :D

      Poista
  11. Postausehdotus!
    Voisit tehdä elokuvista arvosteluja ja suositella erinlaisia leffoi. Videolla.
    Tai aina kerran kuussa joku sellai hyvä tuote tms. Vaikka 3 parasta tai käytetyintä. Ja kertoo niistä sit vähän miks jne.
    Jos tajusit :Dd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ehdotuksesta! :) Tuo leffavideo voisi olla kyllä ihan hyvä idea! Mulla kun on vieläpä aika paljon hyviä leffoja ihan omana, joten voisin myös esitellä niitä. :D Mä kyllä harvemmin käytän mitään tuotteita, mutta joku kuukauden suosikki voisi olla ihan hyvä idea! Vaikka joku suosikkivaate tai joku vastaava. :)

      Poista
    2. Vaateki on varmaa iha kiva.
      Tarkotin tuotteella siis sitä että vaikka uus joku voide tai meikki tms. :)

      Poista
    3. Meikki voisi kyllä käydäkin tuohon. :) Hävettää ihan myöntää etten käytä koskaan mitään voiteita esimerkiksi iholle, joten mun on vähän vaikeaa tehdä siitä postausta. Tai sitten ostan ihan vaan kokeiluksi sitä postausta varten. :D

      Poista