keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Lauantain asua


Lauantaina sain Teemun pitkästä aikaa kunnolla ja ajan kanssa kuvailemaan mulle asukuvia, joten tässä olisi nyt asua lauantailta. Oon muuten tänä syksynä hurahtanut kaikenlaisiin kiilakorkkareihin ja seuraavana hankintalistalla onkin kiilakorkotennarit. Vielä vähän aikaa sitten olin täysin niitä vastaan ja mun mielestä ne oli jopa rumia, mutta mä tulenkin yleensä vähän jäljessä näihin villityksiin. Onko kenelläkään muulla samaa, että aluksi ollaan kaikkia uusia juttuja vastaan, mutta sitten vähän ajan päästä haluaakin itse samanlaisia?

Ollaan muuten jo pitkään Teemun kanssa yritetty saada meidän lumioihin instagramia ja eilen löydettiin vihdoin pitkällä googlaamisella sellainen ohjelma, jolla saa myös nokian kännyköistä lisättyä kuvia instagramiin. Meillä menikin eilen neljään asti valvoessa ja opetellessa käyttämään sitä, joten nyt vähän väsyttää olla koulussa. Nyt muakin voi siis seurailla instassa nimellä jaljubljutebjat, käykää ihmeessä seurailemassa ja kertokaa myös teidän instagrameja!

Sen verran vielä kuulumisista, että laitoin jo pari viikkoa sitten kelalle opintotukihakemuksen menemään eikä sieltä ole tullut vieläkään minkäänlaista päätöstä siitä, saanko opintotukea edes nyt 20 vuotta täyttäneenä. Oon joka päivä käynyt katsomassa postit ja aina saanut pettyä. Kaiken lisäksi tukien pitäisi tulla jo tänään, eikä mulle ole vielä edes myönnetty koko opintotukea. Ihanaa odotella johonkin ensi kuuhun ja saada vasta sitten ehkä takautuvasti ne rahat. Ja vielä ihanempaa on kituutella kuukausi jollain näkkileivällä. Välillä kyllä ärsyttää tämä opiskelijaelämä, olisi vaan niin helppoa olla jo töissä ja tienata itse omat rahansa!

Mutta nyt mä jatkan ahkeraa opiskelua, palaillaan!  

20 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tykkään paljon noista kengistä <3

      Poista
    2. Mäkin tykkään! Oon ihan rakastunut tällä hetkellä kiilakorkoihin! ♥

      Poista
  2. instagram on kyllä todella koukuttava!! :D mut löytää sieltä nimellä kirsi66 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomaan! :D Mulla on ollu instagram vasta viime yöstä lähtien ja oon jo ihan koukussa. :D Käyn tänään illemmalla seurailemassa sua, kohta pitää nimittäin kiiruhtaa päikkäreille! :)

      Poista
  3. Mulle käy usein niin, että innostun jostain muotijutusta vasta sitten, kun kukaan muu ei enää niistä tykkää. Tuun ihan jäljessä :D
    Kävinkin instagramissa liittymässä sun seuraajiin :) Itse olen sudenhetki nimimerkillä siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, vähän sama mullakin. :D Kiilakorkoja on nähty kaikilla jo ties miten kauan, ja mä innostun niistä vasta tänä syksynä. No mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! :D

      Ihana kuulla! Käyn sullekin liittymässä seuraajiin vähän myöhemmin! :)

      Poista
  4. saat opintotukea, päätösten teko valuu jopa lokakuulle... Kannattaa käydä sanomassa että haluat kiireelliseksi, itsekin tein niin ja nyt on jo päätös tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että saan ne tuet sitten takautuvasti. Ärsyttää kyllä kun laitoin tosiaan sen hakemuksen jo koulun alettua, eli puolessa välissä elokuuta. :/ Pitää käydä sanomassa heti huomenna! :)

      Poista
  5. Ihana asu, toi villapaita on niin ihana! Itekin tein vähän aikaa sitten Instagramin ja se on oikeesti koukuttava :D Mä löydyn sieltä nimimerkillä mettekatariina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itekin tykkään tuosta ihan hirmusesti. :) Ja oon kyllä samaa mieltä! Haluaisin olla kokoajan päivittelemässä uusia kuvia tuonne. :D

      Poista
  6. kelan sivuille voi myös kirjautua verkkopankkitunnuksilla, sieltä näkee et onko se päätös jo tullut. sieltä näkee nopeemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitti vinkistä! Pitääkin jo tänään kokeilla. :)

      Poista
  7. miten löysitte ton instagram-ohjelman ja saako sen kaikkiin nokian puhelimiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo ihan varma saako kaikkiin, mutta ainakin lumioihin saa. Kuvien lisääminen tapahtuu Instagraph-ohjelmalla ja muiden seuraaminen Metrogramilla. Molemmat pitää siis ladata kännykällä esim. Marketplacesta. :) Onhan se tietysti vähän hankalampaa lisätä kuvat ja seurata ihmisiä kahdella eri ohjelmalla, mutta mieluummin näin kuin ilman Instagramia!

      Poista
  8. Ihana villapaita!! Ja nuo sun hiukset on oikeesti ehkä täydellisimmät ikinä (:

    VastaaPoista
  9. ihana asu!! :) mäkään en aluksi voinut sietää kiilakorkotennareita, mutta pakko myöntää, että nyt muakin alkais himottaa sellaisten hankkiminen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ♥ Joo mäkin tuun yleensä vähän jäljessä näihin villityksiin. Nyt en malttais yhtään odottaa että saan ostettua ne kiilakorkotennarit! :D

      Poista