perjantai 13. syyskuuta 2013

Kuulumisia


En taaskaan jostain syystä ole tyytyväinen näihin asukuviin, mutta antaa nyt mennä tällä kertaa. Kuvissa siis asua tiistailta asti. Jotenkin tää viikko on mennyt lähinnä sängyn pohjalla maatessa järkyttävästä väsymyksestä johtuen. En oo varmaan koskaan ennen ollut näin väsynyt sekä fyysisesti että henkisesti. Pitäisi varmaan käydä lääkärissä mittaamassa rauta-arvot, tai sitten tää johtuu ihan vaan jokavuotisesta kaamosmasennuksesta. Jospa mä viikon päästä pääsisin vähän virkistäytymään siellä Saksassa, nimittäin ainakin viime viikolla siellä näytti säätiedotuksien mukaan olevan lähemmäs 25 astetta lämmintä!

Sitten vähän positiivisempiin asioihin. Sain tänään vihdoin ne elo- ja syyskuun opintotuet, joita olinkin odotellut jo useamman viikon. Nyt ei tarvitse stressata enää raha-asioistakaan ja mulla jää reilusti noista tuista rahaa myös sinne Saksan matkalle. Tää on ehkä maailman paras tunne, kun saa rahaa eikä tarvitse enää stressata millä maksaisi laskut. Ja vielä parempi kun jää ylimääräistäkin rahaa!

Aloitin tuossa äsken jo pakkailemaan vähän vaatteita mukaan reissuun, etten vaan unohda jotain tärkeää sitten lähtöpäivänä. Meidän matkahan on tosiaan vasta viikon päästä, mutta yleensä mä olen vähän liiankin innoissani jo viikkoa etukäteen pakkailemassa. On muuten yllättävän hankalaa yrittää pakata vaatteita ulkomaille mukaan, kun ei tiedä yhtään minkälaiset säät siellä on. Rantalomalle on helppo ottaa vaan bikinit ja joitain kesävaatteita, mutta nää kaupunkilomat tuottaa aina yhtä paljon hankaluuksia. :D

Mutta nyt takaisin pakkaamisen pariin, oikein ihanaa viikonloppua kaikille!

19 kommenttia:

  1. Älä pakkaa liikaa että jää ostoksille tilaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota oon saanut kuulla kyllästymiseen asti! :D Mulla on nimittäin se paha tapa, että pakkaan ihan liikaa tavaraa jo mennessä mukaan eikä ostokset meinaa enää poistullessa millään mahtua. :D

      Poista
  2. sun asut ne vaa paranee postaus postaukselta :-)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Itekin tykkään niistä! :) ♥

      Poista
  4. oi ooot ihan hirmusen nätti ja tosi kivoja kuvia:)

    ★ http://wildestdreamsnea.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Eläinkuosi <3 Odotan jo innolla kun mennään äiteen kanssa viettämään yhdessä ensiviikolla helsinki-päivää että millasia juttuja tulee hommattua kun tietää pari kivaa paikkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! ♥ Vietättekö siis tietyin väliajoin Helsinki-päivää? Vähän kiva! :) Itekin haluaisin taas shoppailemaan uusia juttuja. :D

      Poista
  6. Oii sulle tulee tosi kivaa sielä Saksassa :) Muista ottaa paljon kuvia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että tulee! :) Ja otan varmasti! Yritän postailla ihan sieltä Saksastakin. :)

      Poista