maanantai 14. maaliskuuta 2016

Kevät on täällä!

Kevät on se vuodenaika, jolloin mä herään vihdoin horroksesta ja alan odottelemaan innolla kesää. Keväällä mieliala on paljon korkeammalla ja tykkään alkaa suunnitella tulevaa kevättä sekä kesää. Nyt mulla onkin ollut aivan uudenlaista energiaa, ja jaksoin lähteä jopa 10 tunnin työpäivän päätteeksi kuvailemaan asukuvia. Lauantaille sattui vieläpä ihanan keväinen sää, kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja pääsin pukemaan lämpimän sään takia ensimmäistä kertaa tänä keväänä villakangastakin päälle!

Seuraavista kolmesta viikosta on myös tulossa erittäin tekemisentäyteisiä ja pääsen vihdoin postailemaan tänne muustakin kuin asuista ja kuulumisista. Lähden nimittäin keskiviikkona tyttöporukalla minilomalle Tallinnaan ja ensi viikolla suuntaan pitkästä aikaa Saksaan äidin luo! Oon niin innoissani tulevista reissuista, kun pitkästä aikaa on tiedossa mulle mielekästä tekemistä. On myös ihana saada pieniä irtiottoja arjesta, kun oon tehnyt viimeisten kahden kuukauden aikana laittoman paljon töitä. Mutta nimenomaan työnteon takia mä pääsen näille reissuille, joten oon vain iloinen siitäkin, että töitä on tarjolla.

1-IMG_0947 1-IMG_0951 1-IMG_0963

Postailemattomuus parin kuukauden aikana on jäänyt vähäiseksi, sillä oon oikeasti ollut jonkinlaisessa horroksessa koko talven. Oon ollut pahalla päällä ja miettinyt miksei mun elämässä tapahdu mitään mielenkiintoista. On tuntunut, että kaikilla muilla on jotain mitä multa puuttuu. En oo siis halunnut masentuneena tulla postailemaan, koska mun mielestä postaileminen on ehdottomasti tehtävä hyvällä fiiliksellä. Ei kukaan jaksaisi lukea mun angstisia tekstejä täältä, joten oon jättänyt blogin suosiolla hetkeksi taka-alalle. Nyt tää kevät on onneksi saanut mun mielialan taas korkealle, joten ehkä mulla on energiaa postaillakin useammin!

1-IMG_09599 1-IMG_0953 1-IMG_0938

Eksyin yhtenä päivänä selailemaan mun vanhoja postauksia enkä voinut olla naureskelematta sille, miten paljon mun tyyli onkaan muuttunut parissa vuodessa. Ennen en ollut koskaan tyytyväinen asukuviin ja koin asuni todella tylsiksi, mutta nykyään näitä asukuvia on jopa ihan kiva julkaista. Ehkä se kertoo siitäkin, että koen vihdoin löytäneeni oman tyylini ja oon jopa tyytyväinen siihen. Vielä kun saisin hiukset kasvamaan ja oman luonnollisen värini takaisin, niin olisin enemmän kuin tyytyväinen! Ajattelin itseasiassa postailla lähiaikoina siitä, miten oon saanut hiukset kasvamaan ja millainen ero on 1,5 vuoden takaiseen tilanteeseen. Havahduin nimittäin yhtenä päivänä siihen, että mun hiukset on vihdoin oikeasti kasvaneet. Ennen ne pysyivät aina lyhyinä, mutta nyt ne on kasvaneet jo melkein puoleen selkään saakka!

Mitä pidätte asusta?

4 kommenttia:

  1. Ihanat korot Kata! ♥ Asu on upea kuten sinäkin oot sinäkin:3

    VastaaPoista
  2. Todella upee asu! Oot tosi nätti! :) Ootko muuten viihtynyt vielä Helsingissä vai onko välillä ikävä kotikaupunkiin Savoon? :)

    VastaaPoista
  3. Hei et todellakaan oo ainut, joka aattelee et omassa elämässä ei tapahdu juuri mitään mielenkiintoista. Itelläkin tuntunut että tää elämä on ollut yhtä samaa oravanpyörää päivästä toiseen, käyt päivät töissä ja illat vietät pääosin kämpillä, välillä kuntoillen, välillä käyt kaupassa ja näät kavereita ja joskus ehkä viikonloppuna eksyt baariin eikä sielläkään mitään jännää.. :D

    No onneksi tää alkava kevät saa innostumaan asioista ihan eri tavalla. Tekee mieli tehdä ja suunnitella kaikkea mukavaa tulevan kevään ja kesän varalle :) Mulla ainakin tuo sää vaikuttaa suuresti omaan mielialaan, on aina vaikuttanut :D Jos on synkkää ja pimeää niin meinaa itseäkin masentaa eikä jaksa/kiinnosta tehdä mitään. Ja sitten jos aurinko paistaa ja on ihana ilma niin itsekin on pirteä kuin peipponen ja on iloinen kaikista pienenpienistäkin asioista ja tekee vain mieli hymyillä vaikkei siihen mitään kunnon syytä olisikaan.. :D hah on se outoa :D

    VastaaPoista