maanantai 22. helmikuuta 2016

Asukuvia pitkän tauon jälkeen

Huh mitä työviikkoja mulla onkaan takana päin! Kuukauden ajan vain 1 vapaapäivä viikkoon ja oon ravannut kolmessa eri myymälässä vuorotellen. Vaikka toisaalta haluankin paljon töitä tän vuoden matkoihin säästääkseni, niin täytyy myöntää, että on tää aika rankkaa. Koska vapaa-aikaa ei oo jäänyt paljoa, niin sen ajan oon halunnut käyttää kaikkeen muuhun kuin kotona olemiseen. Sen takia postailukin on hetkeksi jäänyt. Nyt mulla on pitkästä aikaa kolmen päivän vapaat, niin ehdin hyvin tekemään useamman rästiin jääneen postauksen näiden päivien aikana.

Vapaa-aikaani oon viettänyt tietenkin ystävien kanssa, mutta myös tulevia matkoja suunnitellen. Varasin pari viikkoa sitten lennot jälleen Müncheniin äidin luo, jonne oon lähdössä maaliskuun viimeisellä viikolla pääsiäisen viettoon. Oon tällä hetkellä jo niin lomatunnelmissa. En malta odottaa, että pääsen hengähtämään hetkeksi ja unohtamaan kaikki arjen kiireet. Pieni irtiotto arjesta tekee tällä hetkellä niin hyvää!

1-IMG_09055 1-IMG_09155 1-IMG_09311

Keväälle mulla on onneksi muitakin kivoja suunnitelmia kuin matkailua. Varattiin nimittäin kaverin kanssa Helsingin väriestejuoksuihin liput vähän aikaa sitten, enkä millään malttaisi enää odottaa niitä. Oon myös suunnitellut kesälle kaikkia kivoja juttuja, joita olisin halunnut jo viime kesänä toteuttaa mutten pystynyt töiden enkä sopivan kaverin takia. Oon valitettavasti sellainen ihminen, joka ei osaa elää hetkessä. Tarvitsen jatkuvasti uusia suunnitelmia ja jotain odotettavaa. Yleensä huomaankin vasta jälkeenpäin, että olinhan mä ihan onnellinen ilman mitään suurempaa odotettavaa. Yleensä se on vaan omasta asenteesta kiinni onko onnellinen vai ei. kuitenkin tarvitsen aina jonkun ulkomaanmatkan tai muuta, jotta osaan iloita ja nauttia elämästäni. Toivottavasti mä joskus pääsen tän huonon piirteeni yli, koska voin laittaa vaikka pääni pantiksi siitä, että pienistä asioista nauttivat ihmiset on yleisesti ottaen onnellisempia kuin munlaiset ihmiset. :D

1-IMG_09222 1-IMG_09300

Muutama viikko taaksepäin olin juhlimassa ja pääsin pitkästä aikaa ajelemaan ympäri Helsinkiä, joten pakkasin kameran mukaan ja käskin kuskin napata musta jossain pikaiset asukuvat. Julkisilla on jotenkin ärsyttävää lähteä kuvaamaan asukuvia ja sen takia ne tuleekin yleensä otettua tuossa tylsässä kotipihassa. Nykyään osaa arvostaa noita ajeluitakin täysin eri tavalla kuin Varkaudessa asuessa. Siellä pääsi autolla minne vain, mutta nykyään joutuu kulkemaan kaikkialle julkisilla, joskus jopa kolmea eri liikennevälinettä käyttäen. Välillä onkin ihan luksusta päästä autokyydissä ajelemaan ympäriinsä musiikkia kuunnellen!

Harmittaa vähän jälkeenpäin, kun nää kuvat näytti hyvälaatuisilta kamerasta katsottuna, mutta koneelle siirrettyä huomasin niiden olevan tärähtäneitä. Tällaisena perfektionistina en olisi edes halunnut julkaista näitä, mutta tällä hetkellä nää on mun ainoat asukuvat, joten antaa mennä tällä kertaa. :D

Mitä pidätte asusta?

12 kommenttia:

  1. Mäkin oon puolisen vuotta sitten muuttanut pk-seudulle ja kaipaan just sitä, kun pääs autolla tai yhdellä bussilla kulkemaan. Eikä maalla asuessa haitannut maksaa busseista, mutta jotenkin nykyään ei haluais yhtään maksaa julkisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä niin luksusta, kun pääs autolla joka paikkaan. Mutta toisaalta tuleehan täällä asuessa vähän enemmän hyötyliikuntaa, kun kävelee noita pieniä välimatkoja paljon päivässä. :D Muakin ärsyttää maksaa yksittäisistä matkoista. Kannattaa ladata mieluummin aikaa kortille, niin ei tunnu niin pahalta maksaa julkisista. :D

      Poista
  2. Tosi hyvännäköinen asukokonaisuus :) Ja voi vitsit, onpa sulla kivoja juttuja tiedossa, huippua! Mäkin niin haluaisin jonnekkin reissuun - edes Ruotsiin tai Viroon jos ei muuta :D Aivan liian pitkä aika viime kerrasta, matkakuume menee kohta jo vakavaks haha. Nyt vaan pitäis saada seuralainen + opiskelijabudjetista nipistettyä sopiva säästö (työttömyys on niin plääh)!

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Mäkin haluaisin pitkästä aikaa Tukholmaan! Mulla oli loppuvuodesta sinne lahjakortti, mutta töiden takia en päässyt lähtemään. Pitää yrittää löytää tälle keväälle edullinen risteily sinne. :) Ja tiedän tunteen, kun matkakuume kasvaa ihan sietämättömäks! Mulla meni eilen 4 tuntia, kun selailin toukokuulle matkaa. Enkä vielä 4 tunnin jälkeenkään osannut päättää minne suuntaisi. :D Ja hei täällä ilmoittautuu yksi innokas matkaseuralainen! ;)

      Poista
  3. Aivan ihania kuvia Kata ! ♥

    VastaaPoista
  4. Hyvä asukokonaisuus, sopii juuri sinulle täydellisesti :) Kiva että on kaikenlaista kivaa aina edessä mitä odottaa, niin mäkin tykkään suunnitella kauheasti aina kaikenlaista jotta sitten olisi tosiaan mitä odottaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Mäkin kyllä tykkään tuosta asusta. :) Suunnittelu on parasta! Pelkät suunnitelmatkin piristää jo kummasti mieltä. :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Ne onkin tällä hetkellä mun lempikengät! <3

      Poista