keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Vuosi 2015

Mistähän mä aloittaisin? Viime vuosi meni nopeasti, oikeastaan niin nopeasti etten edes muista siitä paljoakaan. Ainakin puolet tapahtumista on täysin sumun peitossa ja mun piti selata Instagramiani muistellakseni mitä viime vuonna oikein tulikaan tehtyä. Viime kevät oli kuitenkin ehdottomasti mun elämäni parasta aikaa. En tiedä miksi, mutta siltä musta tuntuu näin jälkeenpäin ajateltuna. Tein vähän töitä, nautin elämästä ja tein hulluja asioita. Nautin nuoruudestani. Kesällä rupesin ottamaan enemmän ylimääräisiä vuoroja eikä vapaa-aikaa enää sitten jäänytkään. Syksy menikin sitten pelkästään töitä tehdessä, ja esimerkiksi syyskuulta mulla ei ollut ainuttakaan kuvaa. Kuvia olisi tietenkin ollut paljon enemmän jos olisin postaillut aktiivisesti, mutta toisaalta mun pitkä blogitaukoni teki ihan hyvää. Sain rauhassa miettiä asioita ja päästä pahimman stressin yli. Nyt asiat on jo järjestyksessä, joten pystyn taas täysillä keskittymään näihin vähän turhempiinkin asioihin. :D

Kaikenkaikkiaan mun vuotta voisi kuvailla sanoilla ihan jees. Vaikka ulkopuolisen silmiin mun vuosi on saattanut näyttää mahtavalta esimerkiksi matkailun kannalta, niin omasta mielestäni se ei oo sitä ollut. Vaikka matkustinkin viime vuoden aikana suht paljon, niin kaikki viime vuoden murheet saa koko vuoden tuntumaan turhalta. Tänä vuonna aionkin panostaa eniten omaan hyvinvointiin sekä siihen, että oppisin nauttimaan enemmän pienistä asioista. Myös matkailua saisi olla vielä entistäkin enemmän! Toivoitte jo aiemmin, että tekisin postauksen jossa kertoisin tarkemmin mitä mulle kuuluu ja mitä tein mun puolen vuoden blogitauon aikana. Tänään sainkin mahtavan idean, että sisällytän ne kuulumiset tällaiseen lähes jokaisessa blogissa viimepäivinä näkyneeseen Vuosi 2015 -postaukseen. Yritän muistaa kaikki kuluneen vuoden tapahtumat ja kertoa niistä mahdollisimman paljon.

1-PicMonkey Collage1

TAMMIKUU

Vuodenvaihdetta tuli juhlittua kaverin luona Keravalla ja vuosi vaihtui oikein mukavasti pienellä porukalla juhliessa. Tammikuussa pääsin elämäni ensimmäiseen blogin kautta järjestettyyn tapahtumaan Kuopion Make Up Storelle, jonne tuli bloggaajia ympäri Savoa. Vaikka olinkin jo muuttanut Helsinkiin, niin olin silti onneksi tervetullut kyseiseen tapahtumaan. Kiitos vielä näin vuoden jälkeenkin tapahtuman järjestäneille Katalle, Jasminalle ja Marialle!

Tammikuussa aloitin myös työt nykyisessä työpaikassani. Muistan miten paniikissa ja ulkopuolisena olin ensimmäiset viikot, mutta nykyään voin sanoa meillä olevan maailman paras työporukka! Tammikuuhun sisältyi myös matkamessuilla käymistä sekä muutamien asukuvien kuvailua.

1-PicMonkey Collage2

HELMIKUU

Helmikuun alussa lähdettiin Hennan kanssa päiväristeilylle Tallinnaan. Shoppailtiin, kuvailtiin, käytiin kahvilla ja onnistuttiin jopa eksymään muutamaan otteeseen. Ostin myös mun merkkikenkäkokoelmaani uudet tulokkaat eli Calvin Kleinin kiilakorot. Kuun aikana tuli juhlittua normaalia enemmän, sillä tutustuin Hennaan uudestaan tammikuun aikana ja se nyt vaan on tuollainen hullu mukaansatempaaja. Meidän reissut oli aina ikimuistoisia enkä tule varmasti koskaan unohtamaan meidän hölmöjä juttuja! :D

1-PicMonkey Collage3

MAALISKUU

Maaliskuussa tapahtui paljon. Heti kuun alussa lähdettiin uudestaan Hennan kanssa Tallinnaan ja otettiin sillä kertaa pari kaveria myös mukaan. Meillä oli todella hauskaa, mutta todettiin kuitenkin Hennan kanssa jälkeenpäin, että kahdestaan meillä on aina hauskinta! :D 

Melkein heti Tallinnan risteilyn jälkeen juhlittiin neljän kuukauden Helsingissä asumisen jälkeen tupareita, sekä kuun lopussa ehdin käymään vielä kahdesti Tukholmassa. Ostin myös tuon kuvissa mun päällä näkyvän Guessin takin, joka oli 70% alennuksessa. Todellinen löytö siis!

1-PicMonkey Collage4

HUHTIKUU

Huhtikuun alkupuolella lähdettiin Hennan kanssa pääsiäisenviettoon mun äidin luo Saksaan. Loman aikana tuli shoppailtua paljon, istuskeltua terasseilla, juotua yhden illan aikana luvattoman monta shottia, katseltua nähtävyyksiä sekä käytyä Itävallan puolella päiväreissulla Salzburgissa. Mitään muuta mä en edes muista huhtikuulta, sillä tuo on ehdottomasti koko kuukauden kohokohta!

1-PicMonkey Collage76

TOUKOKUU

Vappua pääsin juhlimaan ensimmäistä kertaa Helsingissä, jota juhlistettiin Hennan ja Teemun kanssa. Vappupäivänä suunnattiin Hennan kanssa vielä piknikille Kaivariin, jonne otettiin viltti ja omat (mäkki)eväät mukaan. Heti vapun jälkeen oli luvassa lisää juhlimista, tällä kertaa Lidlin omien bileiden merkeissä. Meille oli varattu eräs ravintola keskustasta useamman tunnin ajaksi ja tapahtumaan oli järjestetty ilmainen ruokailu, drinkkilippuja, palkintojen jakoa sekä Stand Up -esitys. Erittäin mukava ilta kokonaisuudessaan!

Toukokuun puolessa välissä koitti kauan odotetut Jyväskylän väriestejuoksut, jonne lähdettiin yllätysyllätys Hennan kanssa. Väriestejuoksujen jälkeen saatiin vielä extemporeidea varata risteily Tukholmaan ja lähdettiin sinne parin päivän varoitusajalla. Tukholmasta kotiutin tietenkin taas uuden laukun, tällä kertaa Ted Bakerin pikkulaukun. Kuun lopussa koitti vielä mun synttärit ja sain lahjaksi kauan haaveissa olleen Michael Korsin kellon!

1-PicMonkey Collage6

KESÄKUU

Kesäkuussa pieni masennus taisi vallata mut. Stressasin monista asioista enkä voinut oikein keskittyä mihinkään. Käytin alkoholia normaalia enemmän ja itkin paljon. Luojan kiitos tuo aika meni nopeasti ohi!

Muuten surullista kesäkuuta piristi uusi perheenjäsen Milo, elämäni ensimmäiset ruusut, parit ulkotapahtumat sekä pieni kylpyläloma Kirkkonummelle Långvikiin.

1-PicMonkey Collage7

HEINÄKUU

Heinäkuussa mun stressi alkoi pikkuhiljaa helpottaa ja pystyin nauttimaan myös pienistä asioista. Kävin Kivistössä asuntomessuilla ja söin siellä maailman huonoimman hamppariaterian, otin elämäni ensimmäiset rakennekynnet, kävin Kotkassa meripäivillä ja ostin Chanelin tuoksun piristämään kesää!

1-PicMonkey Collage8

ELOKUU

Heti elokuun alussa mulla alkoi kahden viikon mittainen kesäloma, jota olin koko kesän innolla odottanut. Loman aikana tuli käytyä päiväreissulla Porvoossa, kahden yön hotellimatkalla Tallinnassa sekä viikon reissulla Saksassa. Lomalla mulla oli taas pitkästä aikaa oikeasti onnellinen olo, sillä pääsin unohtamaan hetkeksi kaikki arjen murheet eikä mun tarvinnut miettiä töitä ollenkaan. 

Loman viimeisenä viikonloppuna koitti vielä Kuopion väriestejuoksut, jonne lähdettiin taas Hennan kanssa. Innostuttiin Jyväskylän väriestejuoksuista niin paljon, että haluttiin päästä tuon kesän aikana vielä toiseenkin samanlaiseen tapahtumaan. Hemmottelin itseäni elokuussa Furlan laukulla, DKNYn lompakolla sekä iPhone 6:lla.

1-PicMonkey Collage10

LOKAKUU

Lokakuussa ei tapahtunut mitään erikoista. Kävin neljännen kerran Tukholmassa, söin paljon ulkona, kävin Lintsillä valokarnevaaleilla, shoppailin sekä tein aivan liikaa töitä säästääkseni Dubain matkaa varten.

1-PicMonkey Collage11

MARRASKUU

Marraskuun ja samalla myös koko vuoden kohokohta oli ehdottomasti Dubain matka, joka oli ehtinyt olemaan mun matkatoivelistallani jo parin vuoden ajan. Oli niin uskomatonta päästä näkemään kaikki se omin silmin ja päästä rentoutumaan parin kuukauden töissä ahertamisen jälkeen! Vähän ennen Dubain matkaa kävin myös kolmannen kerran Saksassa, koska siellä oli oikeudenkäynti, jonne mun piti mennä todistajaksi. Sieltä en ehtinyt ottaa kuvia ollenkaan, sillä mun reissuni kesti vain pari päivää. Ehdin kuitenkin näkemään äitiä pitkästä aikaa kunnolla, mikä olikin pääasia!

1-PicMonkey Collage12

JOULUKUU

Joulukuun alussa vietettiin työporukalla pikkujouluja. Aloteltiin ensin mun luona, jonka jälkeen lähdettiin keilaamaan ja loppuillasta vielä baariin. Meillä oli ihan mielettömän hauska ilta, ja kiitos siitä kuuluu maailman parhaalle työporukalle! Nyt ollaankin laitettu jo vireille uusi työporukan bileilta, joka olisi tarkoitus toteuttaa jo ensi viikon lauantaina. Oon niin kiitollinen, että oon päässyt mukaan noin mahtavaan työporukkaan ja oon saanut ihan vapaa-ajankin kavereita työpaikan kautta.

Joulukuuhun sisältyi myös toiset pikkujoulut, jotka järjestettiin Tallinnan laivalla. Sen jälkeen oli tietenkin joulu ja sain parhaan mahdollisen joululahjan eli kauan haaveissa olleen Vuittonin laukun.

Miltä teidän viime vuosi näytti? Mikä oli teidän vuoden kohokohta?

13 kommenttia:

  1. olisikohan ollut aika olla rehellinen ja kertoa myös uudesta suhteesta sekä menneestä erosta? en ainakaan huomannut mitään tässä postauksessa noista mainittavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarviikos kaikesta mainitakkaan jos ei erikseen halua.. Se on bloggaajan oma asia mistä haluaa kertoa ja mistä ei :o

      Poista
    2. Aion pitää parisuhdeasiat ainakin vielä blogin ulkopuolella. Halukkaat voi niistä kysyä suoraan vaikka Facebookin kautta. Niin jotkut tututkin on tehneet. :) Ja oon Johannan kanssa samaa mieltä, että jokainen kertokoon mitä itse blogissaan tahtoo! :)

      Poista
  2. Ihania juttuja on mahtunut sun vuoteesi Kata ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! ♥ Sunkin vuosi näytti aivan mahtavalta! :)

      Poista
  3. Ihanan olonen vuosi ollut sulla, toi Dubain matka ja kaikkea <3 vaikka sulla onkin näköjään ollut vähän mutkiakin matkassa :-/ mutta se on elämää.. ja hyvä jos asiat on nyt taas paremmin! Ainakin toivottavasti :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dubain matka oli kyllä koko vuoden huipennus! ♥ Totta, se kuuluu elämään että välillä tulee vastoinkäymisiäkin! Asiat on siis nyt jo paljon paremmin, onneksi! :)

      Poista
  4. Millon tulee lisää videopostauksia ?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. täällä kans odotellaan innolla seuraavaa videoa :)

      Poista
    2. 2015 vuosi oli kiireellinen ja tapahtumarikas, paljon mahtui tuohonkin vuoteen. Loppuvuosi oli huippu kun joulukuussa sain viimein koulun suoritettua loppuun ja nyt on ammatti! :)

      Poista
    3. Ihanat! :) Kuvailen videota heti kun saan nää muutamat postaukset tehtyä, joita oon suunnitellut. Ehkä tän kuun lopulla voisin jo kuvailla videota. Onko ehdotuksia millaisen videon tekisin? :)

      Mullakin vuosi 2015 oli todella kiireinen. Tuli juostua jatkuvasti paikasta a paikkaan b. :D Sun vuosi on kyllä loppunut hyvin! Onneks olkoon ammatista! ♥

      Poista
  5. Jees kiva kuulla !:) Ostosten esittelyvideoita tai esim aamurutiini, iltarutiini tai hiustenlaittorutiini videoita ois kiva nähdä :)

    VastaaPoista