lauantai 3. tammikuuta 2015

Kuluneen vuoden parhaat palat 2/2

HEINÄKUU

Heti heinäkuun alussa otettiin Teemun kanssa suunnaksi Praha, jonne oltiin varattu lennot vain paria viikkoa ennen lähtöä. Kyseessä oli siis ainakin meidän tapauksessa vähän kuin äkkilähtö. Mulle tuollaiset äkkilähdöt on oikeastaan ihan hyvä ratkaisu, kun enhän mä muuten millään malttaisi odotella lähtöpäivää. Praha oli joka tapauksessa uskomattoman kaunis kaupunki vanhoine rakennuksineen, ja sinne mä aion lähteä ehdottomasti vielä uudestaan. Koko se tunnelma Prahassa oli aivan ihana ja parhaat kesän muistot sijoittuvatkin juuri kyseiselle reissulle. Auringonpaiste, tsekkiläinen olut (kyllä, aion näin vuodenvaihteen jälkeenkin mainostaa tsekkiläistä olutta yhdeksi parhaista), edulliset ulkona syömiset, kauniit rakennukset, mielenkiintoiset nähtävyydet, yölliset reissut kaupungilla ja hyvä fiilis. Niistä oli meidän ikimuistoinen Prahan matka tehty.

Loppukuusta huomattiin, että viimevuotiset asuntomessut järjestettiin kerrankin suht lähellä ja otettiin suunnaksi Jyväskylä. En ollut koskaan aiemmin käynyt asuntomessuilla, mutta tykästyin niihin jo ensimmäisen kerran jälkeen. Tänä vuonna asuntomessut järkätään Vantaalla, ja ollaan menossa ehdottomasti käymään myös siellä!

1-PicMonkey Collage7

ELOKUU

Elokuun alussa lähdettiin mun tädin seuraksi Lapinlahdelle juusto- ja viinijuhlille maistelemaan erilaisia juustoja. Oon aina rakastanut juustoja, joten olin tietenkin myös tuolla ihan haltioissani. Viinien maistelu jäi valitettavasti seuraavaan kertaan, sillä oltiin juuri edellisenä iltana oltu juhlimassa.

Puolessa välissä elokuuta saatiin aika extempore idea lähteä Varkaudessa järjestettävään Sampea ja samppanjaa -tapahtumaan. Esiintyjinä oli Pete Parkkonen sekä Happoradio, ja meillä oli pienistä ennakkoluuloista huolimatta yllättävän hauskaa. Elokuun aikana ostin myös elämäni ensimmäiset Baby Lipsit, shoppailin uusia vaatteita sekä pohdin bloggaamisen tarkoitusta.

1-PicMonkey Collage8

SYYSKUU

Syyskuuta olin odottanut jo heinäkuusta lähtien, koska silloin me lähdettiin kahdeksi viikoksi mun äidin luo Müncheniin. Tuo matka oli kaikista melkein kahdestakymmenestä Münchenin matkasta ehdottomasti paras, sillä tuolla reissulla tuli tehtyä niin paljon kaikkea. Otettiin aurinkoa uima-altaalla, käytiin Nymphenburgin linnassa, tehtiin päiväreissu Itävallan Salzburgiin, vietettiin useita kesäisiä päiviä English Gardenissa, shoppailtiin kukkaromme tyhjiksi outlet-kylässä Ingolstadt Villagessa, ostin toisen Michael Korsin laukkuni sekä käytiin tietenkin koko syksyn tärkeimmässä tapahtumassa eli Oktoberfesteillä!

Tuo matka oli niin uskomattoman mahtava, etten osaa edes sanoinkuvailla sitä. Mulla on tälläkin hetkellä haikea olo, kun muistelen mitä kaikkea tuolloin tuli tehtyä. Asiaa pahentaa sekin, kun en tiedä milloin pääsen töiden takia seuraavan kerran Saksaan. Mutta onneksi mulla on edes viime vuodelta näin ihana muisto, jota muistellessa voi melkein tuntea olevansa uudelleen siellä! 

1-PicMonkey Collage9

LOKAKUU

Olin jo kesästä lähtien haaveillut vaaleanruskeista hiuksista ja lokakuussa mä vihdoin uskalsin värjätä ne. Samalla päätin ruveta kasvattamaan omia hiuksiani, joten heitin pidennykset suosiolla menemään. Nyt mulle on tullut kuitenkin ikävä taas pitkiä hiuksia, joten saas nähdä mitä tuleva kevät tuo tullessaan!

Lokakuussa kuvailtiin useampia asukuvia, fiilisteltiin kauniita keltaisia puita, syötiin paljon roskaruokaa sekä juhlittiin läksiäisiä. Koko lokakuu oli oikeastaan marraskuun malttamatonta odottamista, sillä saatiin puolessa välissä lokakuuta varmuus Helsinkiin muuttamisesta.

1-PicMonkey Collage10

MARRASKUU

Marraskuun alussa koitti vihdoin mun odottama Helsinkiin muutto, josta olinkin ehtinyt haaveilemaan jo pari vuotta. Saatiin yllättävän helposti asuntoasiat ja muut järjestykseen, mutta seuraava stressinaihe oli mun työpaikka. Marraskuussa tuli siis stressattua hirveästi mun työllistymistä, joten laittelin työhakemuksia mahdollisimman moniin oman alan paikkoihin menemään. Stressi ei kuitenkaan mua häirinnyt, sillä olin muuten niin uskomattoman onnellinen tänne muutosta johtuen!

Puolessa välissä marraskuuta lähdettiin käymään Teemun ehdotuksesta Kööpenhaminassa. Multa ei tietenkään tarvinnut kahdesti kysyä, sillä olin jo samana iltana Teemun ehdotuksesta varailemassa lentoja. Meidän matka meni oikein hyvin ja ihastuin Kööpenhaminaan. Oon käynyt siellä nuorempana myös kesäiseen aikaan, mutta mä tykästyin enemmän Kööpenhaminan upeisiin jouluvaloihin. Siellä kannattaa ehdottomasti käydä joulun aikoihin!

1-PicMonkey Collage11

JOULUKUU

Heti Kööpenhaminasta kotiuduttua laitoin uuden matkan varaukseen, jonka sain mun äidiltä joululahjaksi. Suuntasin siis joulukuun alussa taas Müncheniin, mutta tällä kertaa yksin. Äiti oli tietenkin siellä mun seurana, mutta jouduin lentämään ja käymään kaupungilla pitkästä aikaa yksin. Illat oltiin sitten yhdessä. Vaikka olinkin reissussa tavallaan yksin, niin mulla oli silti todella ihana matka. Kävin useaan otteeseen joulutoreilla, join saksalaista glögiä, kiertelin nähtävyyksiä, shoppailin ja kävin museossa. Laatuaikaa oman itseni kanssa, haha. :D Juuri ennen Münchenin matkaa sain myös varmuuden työpaikasta, johon mut oli valittu. Mun huikea vuosi sai siis huikean päätöksenkin.

Joulukuussa juhlittiin tietenkin myös joulua, jota lähdettiin Teemun kanssa viettämään Savoon sen porukoiden luo. Aatto oltiin Teemun porukoilla ja joulupäivänä lähdettiin mun sukulaisiin. Syötiin jouluruokaa, availtiin lahjoja, käytiin saunassa sekä vietettiin aikaa läheisten kanssa. Rento joulu kaikinpuolin!

1-PicMonkey Collage12

Tällaiselta näytti mun vuosi heinäkuusta joulukuuhun. Vaikka oonkin todella tyytyväinen koko viime vuoteen, niin ehkä kevät on kuitenkin enemmän se mun juttu. Tai sitten nää syksyn tapahtumat on vielä niin tuoreessa muistissa, että kevättä tulee kaivattua enemmän. Viime syksyn parhaat asiat oli ehdottomasti kaikki neljä ulkomaanmatkaa sekä Helsinkiin muutto. Toivottavasti vuosi 2015 tuo tullessaan yhtä ihania asioita!
 
Mitkä oli teidän vuoden 2014 kohokohdat?

10 kommenttia:

  1. Oon aina halunnut asuntomessuille! Koskas nuo Vantaan omat muuten on? Ehdottomasti pitää lähteä käymään siellä.
    Ja oikeesti, ihan hullun paljon matkustelit viime vuonna :) Kyllä kelpais itsellekin tuollainen reissutahti.
    Mun mielestä oli hyvä ratkaisu luopua noista pidennyksistä, tykkäsin sun hiustyylin muutoksesta. Ja eihän siinä mitään, jos välillä haluaa pitää pidennyksiä ja varmasti sullakin tulee vielä kova ikävä pitkiä hiuksia. Hiuksiin ei varmaan koskaan osaa olla täysin tyytyväinen :D Siltä ainakin itsestä tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asuntomessut oli ihanat, suosittelen ehdottomasti käymään! :) Nuo Vantaan asuntomessut alkaa ensi kesänä muistaakseni 10.7 ja kestävät kuukauden. Toivottavasti siellä on yhtä hienoja taloja kuin viime kesänä Jyväskylässä. :D

      Oot ihan oikeessa, hiuksiin ei osaa koskaan olla tyytyväinen! Mun tapauksessa oon tyytyväinen uusiin hiuksiin parin viikon ajan ja sen jälkeen ne alkaa jo kyllästyttää. :D Mutta aion kyllä varmaan tässä kevään aikana hankkia vielä pidennykset. En arkipäiväiseen käyttöön, mutta sellaisiin vähän erikoisempiin tilaisuuksiin. :) Hiustenkasvatus on nimittäin nyt niin hyvällä mallilla, etten uskalla ottaa pidennyksiä enää jokapäiväiseen käyttöön. Mutta tosi kiva kuulla, että tykkäsit näistä uusista hiuksista! :)

      Poista
  2. Poikkeus varmaan vahvistaa säännön, mulla kun on niin päin, että nimenomaan hiuksiin oon tosi tyytyväinen, juuri mihinkään muuhun itsessäni en sitten olekaan :D terveisin anonyymi puistolasta, keksit kyllä kuka :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiva kun kävit kommentoimassa! Sulla onkin niin mahdottoman upeat hiukset, että niihin kyllä kannattaakin olla tyytyväinen! :) Mä meinaan kyllästyä jo parin viikon päästä uusiin hiuksiin.. Nyt on ollu muutamana päivänä taas järkyttävä hiuskriisi ja on tullu suunniteltua vaikka minkälaista hiustyyliä. :D

      Poista
  3. Oii sulla on ollut mukava vuosi ! :) mukavaa lukea tällaisia postauksia :) itellä oli viime vuoden kohokohtia ehdottomasti Tallinnan reissu ja yhteen muutto poikaystävän kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuosi oli kyllä kieltämättä ihana! Ja ihana kuulla, että tykkäsit näistä vuosipostauksista! :) Oi, sunkin vuoden kohokohdat kuulostaa mahtavilta! Oli varmasti iso muutos elämässä muuttaa poikaystävän kanssa yhteen, varsinkin jos se oli eka kerta. :)

      Poista
  4. Sulla on ihana blogi (: Tosi selkeitä ja kauniita kuvia ja hyvän oloisia postauksia. Jään seurailemaan !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana kuulla! :) Ja tervetuloa seurailemaan! <3

      Poista
  5. Kuulostaa kyllä mukavalta vuodelta ja kohokohdat ovat niin hauskoja! Ihanan piristäviä ja raikkaita kuvia, oon niin kade aina sun kuville ♥ Aivan ihana lukea näitä postauksia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana! <3 Sinä se osaat aina piristää noilla sun kommenteilla. :) Mäkin tykkään hirveesti sun kuvista! Varsinkin sun asukuvat on aina niin upeita. :)

      Poista