sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Pitkästä aikaa kuulumisia

Mun aamu on lähtenyt vähän huonosti käyntiin - ensin tietokone meinasi hajota ja sen lisäksi mulla on ollut ihan järkyttävä kiire. On pitänyt muokata kuvat tähän postaukseen, siivota, pakata ja käydä vielä Ikeassakin. Olin jo jättämässä koko postaamisen väliin, mutta halusin kuitenkin välttämättä tulla kertomaan kuulumisia ennen matkaa. Oon tosiaan lähdössä tänään iltalennolla Müncheniin, mikä onneksi helpottaa muuten epäonnistunutta ja kiireistä päivää!

Mun huonoihin fiiliksiin vaikuttaa myös se, etten saanut sitä työtä, josta kerroin edellisessä postauksessa. Valvoin työhaastattelua edeltävänä yönä viiteen saakka, koska harjoittelin sitä varten ja etsin myös tietoa kyseisestä yrityksestä. Sen lisäksi oon laittanut jo varmaan 50 työhakemusta menemään ja pääsin viikko sitten ensimmäiseen haastatteluun. Enkä tietenkään saanut sitä paikkaa. Mua turhauttaa tällä hetkellä niin paljon, että oon jo melkein kokonaan luopunut ajatuksesta etsiä töitä. Mun on varmaan pakko hakea keväällä opiskelemaan, kun tällä hetkellä työllistymistilanne näyttää niin huonolta. Oon myös kyllästynyt tähän työttömänä olemiseen ja kotona istumiseen, eikä tällainen puolen vuoden työttömyys näytä hyvältä ansioluettelossakaan. Mutta minkäs teet, kun tällä hetkellä pitkän työkokemuksen omaavienkin on vaikea työllistyä. Vähän työpaikkoja ja paljon hakijoita. Mutta eiköhän tää tästä, ei pidä lannistua!

1-IMG_7795 1-IMG_7792 1-IMG_7794 1-IMG_7801

Pitkästä aikaa asukuvia, viimeksi ollaan käyty kuvaamassa asukuvia varmaan lokakuussa! Viikko sitten sunnuntaina saatiin kuitenkin aikaiseksi lähteä kuvailemaan mun silloista asua. Tänään ajattelin pukea saman asun päälleni, joten olkoon tää nyt sitten samalla myös tämän päivän asu. Löysin tuon kuvissa näkyvän takin vaatekaapista, jonka olin jo kokonaan unohtanut. Viime keväänä sitä tuli pidettyä kyllästymiseen asti, niin nyt oli kiva pukea se pitkästä aikaa päälle. Mitä pidätte asusta?

IMG_7835 IMG_7832 IMG_7845

Aloitin pakkaamisen tuttuun tapaani vasta lähtöpäivänä eli tänään, mutta onneksi mun pakkaamiseen ei yleensä mene kuin maksimissaan puoli tuntia. Yleensä sanotaan, että naisilla on koko omaisuus mukana, mutta mun kohdalla se ei ainakaan pidä paikkaansa. Alimmassa kuvassa näkyy kaikki tavarat, jotka otan mukaan. Parit vaihtovaatteet, meikit, suoristusrauta, kameran laturi sekä tietokone, niin kaikki on pakattu. Matkalaukussa täytyy nimittäin olla reilusti tilaa mun ostoksille!

Münchenissä aion shoppailla paljon, ostella joululahjoja, käydä joulutorilla, syödä lempiruokaani eli intialaista, käydä outletissa tekemässä löytöjä sekä ihan vaan lomailla niiden viiden päivän ajan. Oon lukenut netistä paljon positiivista palautetta Keski-Euroopan joulutoreista ja odottelen jo innolla sinne pääsyä. En oo aiemmin käynyt tuollaisella joulutorilla, joten lupaan kertoa heti siellä käytyä oman kokemukseni niistä. Onko joku teistä lukijoista käynyt joulutorilla? Jos olette, niin mitä tykkäsitte?

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

22 kommenttia:

  1. Ootko ajatellut että ilmottautuisit työkkäriin? Sitä kautta saattas löytyä ees jonkunlaista duunia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon itseasiassa ilmoittautunut jo kesäkuussa työkkäriin työttömäksi ja käynyt kaikenmaailman työnhakuklubeillakin. Eikä oo vieläkään tärpännyt. :( Heti tuon matkan jälkeen mulla on tänne Helsingin työkkäriin aika varattuna, niin jospa sieltä sais uutta tietoa työnhakuun liittyen. :) Ärsyttää kyllä niin paljon tää nykyinen tilanne, kun niin monet on työttöminä vaikka haluaisivat tehdä töitä!

      Poista
  2. Höpöhöpö, älä luovuta. Puolen vuoden työttömyyden voit haastattelussa selittää sillä että oot koko sen ajan hakenu töitä ihan hulluna :) yritä kaittaa myös avoimia hakemuksia ja ootko miettiny et tekisit jotain siivoustyötä sen aikaa et oman alan hommii löytyy ? :) hyvää natkaa ihanainen, rentoudu ja pohdi noita vasta palattuanne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta! Ja varmasti työnantajat ymmärtää, että just näihin aikoihin on vaikea työllistyä. :) Avoimia hakemuksia voisi tosiaan laittaa ja voisin kyllä siivoojanakin työskennellä väliaikaisesti. Myös pikaruokapaikat on harkinnassa. Ainut mitä en halua tehdä, on puhelinmyynti. :D Mutta kyllä tää tästä! Jos töitä ei löydy kevääseen mennessä, niin haen opiskelemaan. :) Voi kiitos ihana! <3

      Poista
  3. Ääks! Ihanat nuo kaksi neuletta alimmissa kuvissa <3

    ❤: Lotta / My Happybubble

    VastaaPoista
  4. Älä lannistu, täällä ilmoittautuu toinen työtön. Kohta 4 kk oon ollut työtön ja itekkin oon hakenut moniin eri paikkoihin + käynyt muutamassa työhaastattelussa, mutta ei oo tärpännyt. Tsemppiä sulle työnhakuun ja mukavaa Saksan matkaa ! :) kyllä se työpaikka vielä sulle löytyy !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa niin tutulle! Tällä hetkellä on vaan niin huono työllistymistilanne, kun vuosien työkokemuksen omaavillakin on vaikeuksia työllistyä. Tsemppiä hirveästi myös sulle työn kanssa, kyllä niitä töitä varmasti vielä löytyy! :) Itseasiassa sain kuulla ihan mahtavia uutisia sunnuntai-iltana, mä nimittäin sainkin sen työpaikan! Oon ollut yhtä hymyä sunnuntaista saakka. :D Nyt pidetään sullekin peukkuja!

      Poista
  5. Mua kans stressaa älyttömästi tuleva kevät, kun pitäisi valmistua koulusta ja pelkään että jään pitkäksi aikaa työttömäksi sen jälkeen, kun tää tilanne on mitä on :/ Ei oikein edes tee mieli iloita siitä valmistumisesta kun sitten jää tyhjän päälle kun ei oo kouluakaan. :D On tää hankalaa! Tsemppiä sulle työnhakuun hirmu paljon ja ihanaa matkaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli sama homma viime keväänä, kun valmistuin. Ei siitä paljoa iloinnut, kun tiesi jäävänsä työttömäksi. :( Mutta tarpeeksi kun yrittää, niin uskon kaikkien saavan töitä! Mäkin meinasin alussa lannistua, mutta sunnuntai-iltana mulle tulikin puhelu, että sain sen paikan! Kyllähän tässä menikin yli puoli vuotta, että tärppäsi. :D Kiitos oikein paljon! Tsemppiä myös sulle vähän etukäteen! :)

      Poista
  6. Ymmärrän hyvin että jatkuva hakemusten laittaminen ilman tuloksia saattaa lannistaa. Mutta älä luovuta, varmasti onnistut vielä! Pidän sulle peukkuja! Minäkin kun viimeksi etsin töitä, niin laitoin todella paljon hakemuksia (myös avoimia) ja lopulta kun tuli haastattelu, olin ihan intona ja stressasin ja harjoittelin myös paljon. Noh, en saanut paikkaa. Mutta sitten tuli seuraavaan paikkaan kutsu ja se tärppäsi :)

    Toi vaaleanpunainen meikkipussukka on vaan niin söpö! Se on kyllä liian tyttömäinen mun makuun, mutta jokin siinä vetoaa muhun tosi paljon. Ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loka-marraskuussa laittelin työhakemuksia menemään ihan hirveän määrän eikä yhdestäkään kuulunut mitään. No, pitkä odotus kuitenkin kannatti, sillä mä sainkin sen paikan! Sunnuntai-iltana tuli puhelu enkä ollut uskoa kuulemaani, haha. :D Sullakin on käynyt aika hyvä tuuri, kun jo toisen työhaastattelun jälkeen oot saanut työpaikan! Tarpeeksi kun yrittää ja osoittaa olevansa kiinnostunut paikasta, niin uskon kaikkien saavan edes ajan kanssa töitä. :)

      Mäkin tykkään tuosta meikkipussista juurikin sen söpöyden takia! :)

      Poista
  7. Ihania neuleita, mistä oot ostanu noi? :) Tsemppiä työnhakuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! :) Neuleet on ostettu H&M:ltä molemmat. Kannattaa käydä kurkkaamassa olisko niitä vielä jäljellä! :)

      Poista
  8. Työpaikat on kyllä niin kiven alla tällä hetkellä (nm.kokemusta on), mutta ei saa missään nimessä lannistua. Kyllä työnantajatkin tietää tilanteen ja ymmärtää ton työttömyysjakson varmasti :) Tsemppiä ja tosi hyvää matkaa, nauti kunnolla lomasta äläkä stressaile reissussa mitään työkuvioita!

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Nyt kun on niin paljon hakijoita, niin on vaikea erottua sieltä massan joukosta positiivisesti. Varsinkin mun ja monen muun kohdalla, kun ei oo kunnon työkokemusta vielä ollenkaan. :/ Työnantajat kyllä varmasti ymmärtää tuon työttömyyden, kun sanoo ettei yrityksistä huolimatta oo saanut töitä. Mulla kävi kuitenkin tosi hyvä tuuri, kun mulle soitettiin sunnuntai-iltana ja ilmoitettiin, että sainkin tuon paikan! Pitkä odotus ja yrittäminen näköjään palkittiin. :) Mutta kiitos oikein paljon! Nyt ei tartte onneksi stressata työkuvioitakaan, kun tuli juuri ennen matkaa noin hyviä uutisia! :)

      Poista
  9. Ihania kuvia ♥ Mulla nousi matkakuume entistä enemmän kun näin tuon passin ja matkalaukun, ööö? Mun pitäs päästä oikeasti jo johonkin lomalle:') Ja ei kannata luovuttaa töiden suhteen, kyllä se vielä joskus kohdalle osuu:D Tsemppiä sulle Kata! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Haha, tuo on niin tuttua täälläkin! Aina kun näkee muiden matkakuvia, niin tulee itsellekin matkakuume. :D Teidän ihanien tsempit tais tosiaan auttaakin, kun mulle tuli vähän myöhässä puhelu, että mut valittiin sittenkin siihen työhön! Kiitos siis sullekin tsempeistä! <3

      Poista
  10. tiedän niin ton tunteen kun on työttömänä ja stressaa työnsaannista. Mullakin meni useampi kuukausi ennenkuin tärppäsi. Edelleenkään en missään unelmatyöpaikassa ole, mutta onpahan jotain.. :D

    Ite tällä hetkellä kärsin loman jälkeisestä masennuksesta. Ärsyttää palata taas arkeen ton ihanan lomamatkan jälkeen :( Mutta oikein ihanaa matkaa sulle! :) Jospa tuota itsekin pian taas pääsis reissun päälle :D Voi kun voittais vaan lotossa, kenossa, jackpotissa tai jossakin vähän ylimäärästä niin ei tarviis stressata töistä (lue:rahasta) ja vois vaan matkustella ympäri maailmaa.. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo on niin ärsyttävää! Ja vaikka mitenkä haluais töihin, niin näihin aikoihin se ei oo ollenkaan itsestään kiinni. Satojen hakijoiden joukosta on vaikea erottua. :( Mutta hyvä, että sulla on edes jotain työtä! Vaikka ei ookaan ihan unelmatyö, niin saatpahan rahaa ja työkokemusta. :) Mäkin itseasiassa sain sen paikan! Tuli vähän myöhässä sunnuntai-iltana soitto! :)

      Mä niin tiedän tuon loman jälkeisen masennuksen! Parissa viikossa se onneksi laantuu, mutta ne ekat pari päivää on ihan kamalia. Teemullakin menee varmaan aina hermot, kun valitan matkan jälkeen, että haluan sinne takaisin. :D Mäkin niin toivoisin, että voitto osuis kohdalle vaikka lotossa! Laittaisin kyllä samantiem useemman matkan varaukseen ja tietenkin niihin omiin unelmalomakohteisiin! <3 No, ainahan saa haaveilla... :D

      Poista
  11. Tosi kauniina olet kuvissa ja kiva oli lukea kuulumisia! Voi että tuo matka tulee olemaan varmasti ihana<3 Ensi jouluna on itsekin ihan pakko toteuttaa tuollainen joulureissu, ilman lapsia :D lähden vaikka yksin niinkuin sinä. Ja miten ihmeessä pärjäät noin pienellä matkatavara määrällä :D Minulla olisi tuo laukku pakattu ihan täyteen ! Mutta fiksuahan tuo on että saat paljon ostoksia mahtumaan :) Ihanaa matkaa sinne !!<3 Ja toivottavasti töiden osalta tärppäisi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Ensi jouluna lähde säkin ihmeessä! Mä rakastan matkailua etenkin kesällä ja joulun aikoihin! Kesällä on lämmin ja joulun aikoihin ne kaikki ihanat jouluvalot, voi että. :) Haha, mä yritän aina pakata mahdollisimman vähän tavaraa mukaan. Ulkomailla tulee kuitenkin shoppailtua yleensä niin paljon, että ostoksille on ihan hyvä jäädä tilaa. :) Niin ja töistä vielä sen verran, että mä sainkin sen paikan!! :)

      Poista