keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Jouluinen München

Jouluun ei oo enää kuin tasan viikko, joten mikäs olisikaan parempi tapa fiilistellä lähestyvää joulua kuin kerätä kasaan jouluisia kuvia Münchenistä. Laitoin sekaan myös muutamia kuvia kaupungilta, sillä mun mielestä München on vaan niin kaunis kaupunki. Teemu ja äiti vitsailee aina, että miksi ihmeessä mä kuvaan samat rakennukset jokaisella reissulla, mutta mun mielestä ne on vaan niin kauniita. Tykkään myös valokuvaamisesta hirveästi, minkä huomaakin aina matkojen jälkeisestä kuvasaldosta. En niinkään viihdy kuvattavana, mutta rakennusten, ruokien tai minkä tahansa muun kuvaaminen on mielenkiintoista. Oon varsinkin ulkomailla jatkuvasti kamera kädessä.

Mä en tiedä mikä mulla on ollut varsinkin tänä vuonna, kun jatkuvasti tekisi mieli olla reissussa. En osaa asettua aloilleni. Tästä Münchenin matkasta on vasta muutama päivä ja niiden muutaman päivän aikana oon ehtinyt selailemaan Norwegianin sivuja jo useampaan otteeseen. Ehkä oon nimenomaan tänä vuonna halunnut matkustella näin paljon, kun töiden alettua se ei ole enää niin helppoa. Mulle kertyy ensi kesälle vain kaksi päivää lomaa, mikä tarkoittaa sitä, että pääsen ensi vuonna korkeintaan kahdesti ulkomaille. Tänä vuonna oon päässyt matkustamaan jo kahdeksan kertaa ja sekin tuntuu pieneltä määrältä, joten voin vaan kuvitella miltä seuraava vuosi tuntuu. Sen takia haluaisin vielä ennen töiden alkamista tammikuussa lähteä käymään jossain, mutta Teemu ei oo tällä kertaa ajatuksesta kovin innoissaan. Pitäisikö mun olla kerrankin rohkea ja lähteä ihan oikeasti yksin reissuun?

1-IMG_8169 1-IMG_8159 1-IMG_7943 1-IMG_8089 1-IMG_8106 1-IMG_7950 1-IMG_7942 1-IMG_7934 1-IMG_8162 1-IMG_8167 1-IMG_8141 1-IMG_7865 1-IMG_8137 1-IMG_7944

Münchenissä oli ihanan jouluinen tunnelma. Joulutorien lisäksi koko kaupunki oli koristeltu jouluvaloilla ja varsinkin hämärällä keskusta oli näkemisen arvoinen. Oon tätä ennen käynyt kolmesti joulun aikaan Münchenissä, mutta tää oli ensimmäinen kerta ennen joulua. Oikeastaan oli ehkä parempi käydä ennen joulua, koska silloin joulua vielä odottaa ja sen takia tunnelma on ihan erilainen.
 
Joskus olisi mielenkiintoista matkustaa jouluksi ulkomaille ja mielellään sellaiseen maahan, jossa sitä juhlitaan eri tavalla kuin täällä Suomessa. Oon kerran viettänyt joulun Marokossa ja se on kyllä jäänyt positiivisesti mieleen. Oli niin outoa, kun juhlapöydässä ei ollutkaan kinkkua ja ulkona oli 30 astetta lämmintä. Mutta täytyy mun kuitenkin myöntää, että suomalainen joulu on paras joulu. Odotankin jo innolla viikon päästä koittavaa jouluaattoa, jota pääsen viettämään vähän jouluisempiin maisemiin täältä Helsingistä. Teemu tulee perjantaina tänne ja lähdetään sunnuntaina yhdessä Teemun porukoiden luo viettämään joulua. Tänään siellä onkin satanut kuulemma paljon lunta. Toivottavasti ne pysyy maassa edes viikon verran, koska mitä joulu olisikaan ilman lunta?
 
Kuka muu odottaa jo malttamattomana joulua?

16 kommenttia:

  1. Hui rohkea kyllä olet jos yksin lähtisit reissuun ;) Täälläkin odotellaan jo innolla joulua, vielä saisi vähän sataa lunta niin olisi täydellistä!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis kyllä tosiaan aika rohkeeta! :D Mäkin odotan jo innolla joulua! Enää pari päivää! <3

      Poista
  2. Nää sun matkapostaukset on vaan niin mahtavia, niinkun oon jo monesti todennutkin! Mutta näiden katseleminen ei todellakaan tee hyvää matkakuumeelle...Voi vitsit, munkin pitäis kai vaan ottaa ja lähteä jollekkin pikkureissulle vaikka sitten yksikseni, kunhan nyt on joulu ja uusi vuosi alta pois :D Matkaseuraa tuntuu nimittäin olevan aika vaikea saada, kun kavereilla ja perheenjäsenillä on kellä mistäkin pulaa - rahasta, ajasta tai halusta!

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla! Tykkään nimittäin eniten matkapostausten tekemisestä, niin on kyllä ihan mahtava kuulla, että näistä on tykätty. :) Mäkin niin haluaisin lähteä tammikuussa vielä johonkin, mutta mullakin on matkaseurasta vähän pulaa... Teemulla ja kavereilla ei oo kenelläkään rahaa tai aikaa lähteä. :( Ehkä lähdetään Teemun kanssa jonain viikonloppuna edes Tallinnan päiväristeilylle, niin on edes jotain kivaa tekemistä. Ja tuparitkin pitäis vihdoin yrittää järkätä. :)

      Poista
    2. Pöh, harmi juttu :( Mutta tosiaan kyllähän edes Tallinnassa piipahtaminen vähän lievittää matkakuumetta! Btw tulikohan se mun sähköposti ikinä perille, ei varmaan? Yritin laittaa sen uudelleenkin, mutta ei oo ainakaan mitään vastausta koskaan kuulunut :)

      Erika

      Poista
    3. Niinpä, kyllä varmasti lievittää! Ja oikeastaan ihan hyvä tällainen pieni tauko matkailusta, niin osaa sitten pidemmän tauon jälkeen arvostaa matkoja enemmän. Tähän mennessä ne on olleet itsestäänselvyyksiä. :D

      Mulle ei oo tullut vieläkään sitä sähköpostia! Ihmettelinkin tässä pari päivää sitten, että miksei susta oo kuulunut mitään. :o Mutta hei laita mulle vaikka Facebookissa viestiä, niin ne tulee ainakin (toivottavasti) perille! Oon Facebookissa nimellä Katariina Hakkarainen, profiilikuvasta tunnistat varmasti. :) En vaan ymmärrä miksei ne sähköpostit ole tulleet perille! :o

      Poista
  3. täällä ainakin on lunta vaikka muille jakaa! :D tupruttaa miltei koko ajan lisää :D

    Voi vitsi, sä oot kyllä vuoden aikana ehtinyt käymään useasti ulkomailla. Itellä on mahdollisuus käydä yleensä se pari kertaa vuodessa jossakin :) Yhtään useammin ei ainakaan onnistu mitenkään! :D hope so kesällä taas pääsis jonnekki reissaamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäreilua! :D Täälläkin sato eilen jonkin verran lunta, mutta veikkaan, että ne sulaa sillä aikaa pois kun ollaan Varkaudessa. :D Mutta pääasia, että pääsen jouluksi sinne Savoon, niin on vähän lumisempi joulu. :)

      Tänä vuonna tuli reissattua enemmän kuin koskaan aiemmin. On se matkailu vaan niin parasta! <3 Mullakin alkais tammikuussa ne työt, niin siitä lähtien mullakin on mahdollisuus lähteä ulkomaille vaan pari kertaa vuodessa. Mutta sitten sitä rahaa säästyy vähän enemmän ja voi tehdä matkoja jopa Euroopan ulkopuolelle, jee! :D

      Poista
  4. Täällä on toinen jouluintoilija :D itsekin haluaisin lähteä näin joulun aikaan ulkomaille, olisi varmasti erilaista kuin Suomessa se tunnelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu on vaan niin ihanaa ja tunnelmallista aikaa! :) Ja oli kyllä ihana käydä reissussa näin joulun alla. En voi muuta kuin suositella. :) Lähdet sitten ensi vuonna!

      Poista
  5. Onpas ihania ja valoisia kuvia! Ehkä yhdet sun parhaimmista matkakuvista, mitä oon täällä nähnyt! :)
    Sitten vain töitä paiskimaan ja matkakassaa kerryttämään! Oi että, harmittavan vähän sulle kertyy kesälomaa, hö! Mulla on nyt ensi kesänä täydet lomat, oon siitä innoissani. Seuraava vuosi meneekin odotellessa, että alan saamaan talvilomaa myös. Mutta sellasta se on, kun vaihtaa työpaikkaa / aloittaa työssä.

    Täällä on ihan harmaata ja loskaista :( Ensi viikolla ilmeisesti olisi lunta tulossa ja toivon todella, että pitää tieto paikkansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana! :) Täytyy myöntää, että vähän tuli muokkailtua noita kuvia, mutta eiköhän suurin osa niin tee. Kuvista tulee heti paljon kirkkampia ja valoisampia, kun muokkaa vähän. :)

      Mä niin odotan jo töiden alkamista, kun pääsee nimenomaan kerryttämään sitä matkakassaa! Pitää varmaan avata ihan erillinen säästötili ja laittaa jokaisesta palkasta osa säästöön. :) Sitten vois olla varaa lähteä jopa Euroopan ulkopuolelle lomailemaan. Ehkä vihdoin myös Jenkkeihin, voi että! :D Ja hei tosi kiva, että edes sulla on täydet lomat jo! Ehkä mäkin jaksan odotella sen 1,5 vuotta, että mäkin saan. :)

      Poista
  6. Olipa tosi kivoja kuvia! :) Ja hitsi, mä niin tiedän tuon matkustuskuumeen, koko ajan pitää olla lentoja selailemassa - vaikka mulla ei tällä hetkellä rahallisesti mitään mahiksia olekaan matkustella. Mut kesällä sitten, kun useamman viikon Saksan reissu tiedossa!
    fiiaelina.blogspot.fi
    ps. tosi söpö ulkoasu sulla täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Joo tuttua lentojen jatkuva selaileminen täälläkin. En edes osaa selittää sitä mahtavaa tunnetta, kun sähköpostiin tulee varausvahvistus lentoyhtiöltä! :D Toivottavasti mäkin pääsen kesällä käymään taas Saksassa! :)

      Poista
  7. Ihania matkakuvia, taas! Itelläkin olis hirveä himo lähteä johonkin reissuun ennen tammikuun työharjoittelua, mutta ei toi toinen puolisko saa ikinä lomaa töistä...:( yksin en uskaltais lähteä, oot kyl rohkee jos sä uskallat! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Meillä on vähän sama ongelma, ettei Teemu meinaa saada lomia, kun matkusteltiin tänä vuonna niin paljon ettei kehtaa enää edes pyytää. Kai se on pidettävä pientä taukoa matkailusta. :D Mutta toisaalta ehkä ihan hyvä pitää taukoa, niin sitten osaa pidemmän tauon jälkeen arvostaa matkoja enemmän. Ja ehkä niitä sitten odottaa ihan eri tavalla. :) Haha, ei kyllä mullakaan välttämättä rohkeus riittäis! Johonkin Tallinnaan uskaltaisin yksin lähteä, mutta kauemmas en. :D

      Poista