torstai 25. joulukuuta 2014

Meidän joulu

Ihan alkuun haluan toivottaa teille kaikille oikein ihanaa ja rauhallista joulua!  Toivottavasti teidän joulu on mennyt yhtä rauhallisissa tunnelmissa kuin mun. En edes muistanut, että joulu on oikeasti näin rentouttavaa aikaa. Meidän joulu on pitänyt sisällään sukulaisten näkemistä, saunomista, lahjojen availua sekä paljon jouluruokaa. Ennen joulussa odotti ainoastaan lahjoja, mutta nykyään se sukulaisten kanssa vietetty yhteinen aika on paljon tärkeämpää. Lyhyesti sanottuna mun joulu on siis mennyt erittäin hyvin.

Tultiin maanantai-iltana tänne Savoon viettämään joulua, sillä molempien sukulaiset asuu täällä. Aatto me vietettiin Teemun vanhempien luona ja tänään ollaan lähdössä mun tädin luo toiselle jouluruoalle. On ollut niin ihana päästä näkemään pitkästä aikaa sukulaisia ja ystäviä, kun edellisestä kerrasta on jo melkein kaksi kuukautta aikaa. Helsingissä asumisessa ainut huono puoli on se, kun sukulaisia ja vanhoja ystäviä tulee nähtyä niin harvoin. Tää asia täytyy ehdottomasti korjata ensi keväänä, kun on töiden takia rahaa matkustaa useammin tänne Savoon!

1-IMG_8216 1-PicMonkey Collage00 1-1-IMG_8218 1-IMG_8219

Sukulaisten näkemisen lisäksi odotin hirveästi näitä lumisia maisemia. Helsingissä satoi maanantaina jonkin verran lunta, mutta pakkasta siellä ei ollut silloin vielä ollenkaan. Olikin vähän outoa tulla tänne Savoon, kun täällä on jo isot kinokset lunta ja tänään on ollut melkein 20 astetta pakkasta. Vaikka muuten en lumesta tai varsinkaan pakkasesta tykkääkään, niin jouluna niitä on oltava. Eilen olikin pakko sännätä heti herättyä ulos ihmettelemään tuota lumen määrää!
 
Asuksi valitsin aika tavallisen ja rennon asun. Ostin tuon valkoisen jakun pari viikkoa sitten Bik Bokista puoleen hintaan, ja siitä lähtien se on ollut kovassa käytössä. Se on vaan niin mukava päällä!

1-IMG_8191 1-IMG_8184 1-IMG_8197 1-IMG_8196 1-IMG_8200 1-IMG_8195

Ilta meni mukavasti jouluruokaa syödessä ja lahjoja availlessa. Mulla kävi aika hyvä tuuri lahjojen kanssa, kun sain mun kahdelta ystävältä lahjaksi Baby Lips -keräilypakkauksen, jossa niitä on kuusi kappaletta. Nyt mulla on siis yhteensä kaksitoista Baby Lipsiä ja siihen päälle vielä mun omat, joita taitaa olla neljä tai viisi. Mutta täytyy ajatella positiivisesti; nyt mulla on huulirasvoja muutamaksi(kymmeneksi) vuodeksi, haha!
 
Baby Lipsejen lisäksi sain 350 euroa rahaa, paljon pyyhkeitä, lapaset, kasan suklaata, selfietikun sekä kynttilöitä. Tavaraa en siis saanut kovin paljoa, koska toivoin ainoastaan rahaa. Tällä hetkellä mä en nimittäin tarvitse mitään, joten koin järkevämpänä pyytää lahjat rahana. Ja lahjaksi saaduilla rahoilla voi sitten ostaa mitä itse haluaa!
 
Miten teidän joulut meni ja millaisia lahjoja saitte?

6 kommenttia:

  1. Oi onpas nättejä kuvia ja kivoja lahjoja oot saanut :) itellä meni myös joulu hyvin perheen kesken :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Nuo lahjat oli kyllä tosi kivoja. Ja oikeastaan oli ihan hyvä saada suurin osa rahana, niin voi sit ostaa mitä haluaa niillä rahoilla. :) Kiva kuulla, että sunkin joulu meni mukavasti! Ja jouluhan kuuluukin viettää perheen kanssa, ainakin mun mielestä. :)

      Poista
  2. Ihan totta, nuorempana odotti vain kovasti niitä kaikkia lahjoja, mutta nykyään kaikista eniten arvostaa sitä rentoa aikaa läheisten kanssa. Täälläkin on ollut ihana rento Joulu! Maha täynnä ja siitä seuranneita päikkäreitä.
    Eikää, selfietikku :D Ootko jo testaillut? Toisaalta haluisin sellaisen, mutta toisaalta se tuntuu niin turhalta. En oikein osaa päättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mullakin on vasta muutamana vuonna ollut tuo, että arvostaa enemmän sitä yhteistä aikaa perheen ja sukulaisten kanssa. :) Hyvä, että sunkin joulu on mennyt rennosti! Mäkin söin tänään jo neljännen jouluaterian.. Kyllä nyt jaksaa odottaa taas seuraavaa joulua! :D

      Haha, kaikki on nauranu mun selfietikulle! :D Eilen testailtiin Teemun kanssa sitä ja todettiin, että ihan mahtava keksintö! Varsinkin ulkomailla sillä on helppo ottaa yhteiskuvia. Pelkään nimittäin pyytää tuntemattomia kuvan ottoon, ettei ne varasta mun kameraa. :D

      Poista
  3. Kivoja joulukuvia :) Siellä Savossa on kyllä ollu niin kauniit talvimaisemat! Mutta onneks tänne Tampereellekkin saatiin valkoinen joulu jeeee :)

    Mun joulu oli kyllä tosi onnistunu. Ihana perhe ja isovanhemmat, Lumiukon katselu, hyvä ruoka, joulupukkien bongailuajelu, joululaulut, jutteleminen ja nauraminen, kivojen lahjojen antaminen ja saaminen, Alias ja löhöily - niistä oli tää(kin) joulu tehty.

    Rentoa joulunjatkoa sinne! <3

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Täällä on ollu kyllä ihanan talvista! Viime joulu ei tuntunut yhtään joululta, kun lunta oli niin vähän. :D Mutta tosi hyvä juttu, että sielläkin on saanut nauttia valkoisesta joulusta! :)

      Haha, joulupukkien bongailuajelu kuulostaa hauskalta! Pitää ensi vuonna ehdottaa Teemulle tuota. :D Sun joulu kuulostaa kyllä täydelliseltä! Täälläkin vietettiin paljon aikaa sukulaisten kanssa, syötiin jouluruokaa, saunottiin ja availtiin lahjoja. :)

      Ihanaa joulunjatkoa sinne myös! <3

      Poista