perjantai 21. marraskuuta 2014

Kööpenhaminan nähtävyyksiä

Tätä mun blogia voisi kohta kuvailla jo pieneksi matkaoppaaksi, kun tykkään kirjoitella jokaiselta matkaltani vinkkejä kyseisiin kohteisiin. Viime postauksessa oli sekalaisia kuvia kaupungilta, mutta tässä postauksessa ajattelin kertoa muutamasta Kööpenhaminan nähtävyydestä. Nähtävyyksiä Kööpenhaminassa oli paljon eikä me ehditty kiertää kaikkia edes neljän päivän aikana. Oltaisiin muuten varmaan ehdittykin, mutta mä tykkään räpsiä kuvia jokaisesta mahdollisesta rakennuksesta sekä tietenkin myös itsestäni, joten kilometrin matkassakin menee helposti melkein tunti. Teemulla onkin yleensä kestämistä, kun ensin kuvataan jotain tiettyä rakennusta viisi minuuttia ja vielä toiset viisi minuuttia mua sen edessä. Mutta hei, pitäähän niistä kymmenestä kuvasta edes yhden onnistua!
 
Helpoin tapa löytää nähtävyydet on käyttää nähtävyyskarttaa apuna. Me saatiin sellainen ilmaiseksi hostellilta, ja siihen oli merkitty isoilla kuvilla kaikki Kööpenhaminan nähtävyydet. Käytettiin Prahassa samantyylistä karttaa ja sen avulla löydettiinkin kaikki haluamamme. Valitettavasti tällä reissulla ei ehditty kiertää läheskään kaikkia paikkoja läpi, mutta ehkä seuraavalla kerralla sitten. Ehdittiin kotiutumisen jälkeen suunnitella jo uutta reissua Kööpenhaminaan ensi keväälle, sillä halutaan nähdä kyseinen kaupunki myös kesäisenä ja samalla voidaan kiertää ne nähtävyydet läpi, jotka tällä kertaa jäivät näkemättä. Lennotkin on Norwegianilla niin älyttömän edullisia, joten miksipä ei?

1-IMG_7393 1-IMG_7443 1-IMG_7446 1-IMG_7444 1-IMG_7445 1-IMG_7461

Amalienborgin linna on neljän samantyylisen rakennuksen palatsikompleksi, joka oli ehdottomati yksi mun lemppareista kaikista Kööpenhaminan nähtävyyksistä. Oonkin maininnut monesti täällä blogissa, että rakastan kaikkia vanhoja linnoja ja rakennuksia. Jotenkin kaikki vanha kiehtoo mua ihan älyttömästi. Linnan jokaisen rakennuksen oven edessä seisoi aseistettuja vartijoita, joilla oli tuollaiset hauskat karvahatut päässä. Prahan linnaa oli vartioimassa vähän samantyyliset vartijat, mutta mä tykkäsin kuitenkin enemmän noista tanskalaisista vartijoista niiden hauskojen hattujen takia! 

1-IMG_7383 1-IMG_7390 1-IMG_7389

Nyhavn on 1600-luvulta peräisin oleva satama-alue, jonka varrella on vanhoja värikkäitä taloja, baareja sekä ravintoloita. Tämäkin alue oli merkitty meidän karttaan nähtävyytenä ja koska se sijaitsi meidän hostellin lähellä, niin lähdettiin meidän matkan toisena päivänä kävelemään heti ensimmäisenä sinne. Paikalla oli muitakin turisteja ihailemassa kauniita maisemia, ja jouduttiinkin molemmat heti paikalle päätyämme muiden kuvaajiksi. En tiedä minkä ihmeen takia juuri meidät pyydetään aina kuvaamaan, kai me näytetään niin luotettavilta. :D

1-IMG_7407 1-IMG_7406 1-IMG_7417 1-PicMonkey Collage1 1-IMG_7426 1-IMG_7409

Pieni merenneito ja sen vieressä sijaitseva puisto on Kööpenhaminan yksi tunnetuimmista nähtävyyksistä. Pieni merenneito on vähän kuin Pariisin Eiffel-torni - kukaan ei usko sun käyneen Kööpenhaminassa ellet ole nähnyt (ja tietenkin kuvannut) pientä merenneitoa. Matka pienen merenneidon luo oli korkokengillä käveltäväksi todella pitkä ja tuskainen, mutta kuitenkin sen arvoinen. Edes hyytävän kylmä tuuli ei haitannut. Pieni merenneito oli nähtävyytenä ehkä pieni pettymys, mutta olihan se kuitenkin nähtävä omin silmin!
 
Tässä oli nyt muutamia nähtävyyksiä, joita käytiin katsomassa meidän matkan toisena päivänä. Mun lempinähtävyydestä eli Rosenborgin linnasta teen erillisen postauksen, sillä innostuin kuvailemaan siellä niin paljon. Palaillaan kuitenkin Tivolin joulunavajaisten parissa seuraavan kerran!

4 kommenttia:

  1. Voi kun oot ollu kauniina liikkeellä :)
    Mistä te muuten saitte idean lähteä just Kööpenhaminaan? Ja minne meinaatte seuraavaksi matkata? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana! :) Itseasiassa Teemu heitti puolivitsillä, että lähdettäis Kööpenhaminaan erään bändin keikalle. Mä sit tietenkin innostuin heti ja löysin vieläpä 60 eurolla lennot sinne. Siinä vaiheessa ei enää mietitty, vaan varattiin lennot. :) Seuraavaa matkaa ollaan mietitty Osloon, kun löydettiin sinne lentoja 50 eurolla edestakaisin. Mielettömän halpaa! :D Pitää vielä ensi viikonloppuna katsoa noita hintoja, mutta luultavasti tammi-helmikuussa suunnataan sinne. :)

      Poista
  2. Siistin näköstä! <3 Niinku sinäkin :-3 Haha, tuli mieleen kun mainitsit tuolla että blogisi alkaa muistuttamaan matkaoppaan tyylistä niin itselläni taas tuntuu muistuttavan kohta jotain ruoka/leivonta blogia kun laitan sinne niin paljon ruokakuvia yms..:-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kööpenhaminassa oli kyllä ihanan näköistä! <3 Haha, oon huomannu saman! Tulee aina nälkä, kun lukee sun ruokaisia postauksia! :D

      Poista