tiistai 18. marraskuuta 2014

Ensimmäinen päivä Kööpenhaminassa

Nyt ollaan palattu Tanskasta takaisin Suomeen ja ensimmäisen hyvin nukutun yön jälkeen halusin tulla postailemaan meidän ensimmäisestä päivästä. Heti alusta alkaen meistä tuntui, että tää reissu tulee olemaan huono juttu niin monien epäonnistumisten vuoksi. Matkaa edeltävänä iltana tajuttiin, että meidän lento tulee takaisin Suomeen vasta yhdeltätoista illalla eikä Teemu mitenkään ehtisi puolessa tunnissa 23:30 lähtevään Onnibussiin. Lentokoneeseen päästyä huomattiin pettymykseksemme, että meidän paikat sijaitsee heti ensimmäisellä rivillä ja jouduttiin tuijottamaan koko lentomatka seinään. Kööpenhaminassa lähdettiin Mäkkäriin syömään eikä mun kortti tietenkään toiminut. Jouduin lainaamaan koko matkan ajan Teemulta rahaa ja kirjoitettiin ylös jokainen ostos, minkä Teemu mulle osti. Kaikkien noiden lisäksi poistullessa lentäjät joutuivat tekemään äkkijarrutuksen, kun kiitorata meinasi loppua kesken laskeutuessa. Meidän matkaan sisältyi kaiken tuon lisäksi vielä paljon muitakin huonoja juttuja, mutta keskitytään nyt mieluummin niihin positiivisuuksiin!

Kööpenhamina oli ihan uskomaton kaupunki. Jokaisessa kaupungissa on se tietty oma fiiliksensä ja Kööpenhaminassa se oli ihanan tunnelmallinen. Siihen saattoi tietenkin vaikuttaa myös kauniit jouluvalot, joilla melkein koko kaupunki oli koristeltu. Vaikka Tanska kuuluukin pohjoismaihin, niin fiilis Kööpenhaminan kaduilla kävellessä oli jotain ihan muuta. Pääkatu oli täynnä turistikojuja ja kaduilla näkyi enemmän turisteja kuin tanskalaisia. Me molemmat Teemun kanssa yllätyttiin siitä, miten Kööpenhaminassa oli niin keskieurooppalainen tunnelma. Paljon vanhoja ja kauniita rakennuksia, turisteille tarkoitettuja liikkeitä, pääkadulla soivaa elävää musiikkia ja upeita nähtävyyksiä. Viimeistään tämän reissun kohdalla tajusin, että mun on lähdettävä vielä jossain vaiheessa ulkomaille asumaan. Puhuttiinkin tän reissun aikana, että ehkä muutaman vuoden päästä halutaan kokeilla Keski-Euroopassa asumista.

1-IMG_7314 1-IMG_7294 1-IMG_7320 1-IMG_7322

Kööpenhaminan hotelliyöt on aikalailla Suomen hinnoissa eli kalliita. Rahaa säästääksemme yövyttiinkin kolme yötä yhdessä halvimmista vaihtoehdoista eli hostellissa. Kyseessä oli Danhostel Copenhagen City, joka sijaitsi kävelymatkan päässä keskustasta. Kaikki keskustan tunnetummat hotellit, kuten Scandicit, on jo paljon hintavampia. Jos siis haluaa säästää huomattavan summan yöpymisessä, niin kannattaa varata huone hostellista tai edullisesta hotellista. Vaikkei meidän hostellihuone mikään erikoinen ollutkaan, niin kyllä me siellä hyvin yömme nukuttiin. Ja eihän kaupunkimatkoilla hotellilla käydäkään kuin yöpymässä!

1-IMG_7278 1-IMG_7303 1-IMG_7324 1-IMG_7248

Kööpenhaminassa on muutenkin yhtä kallis hintataso kuin Suomessa. Me saatiin jo heti kättelyssä unohtaa romanttiset ravintolaillalliset sekä shoppailu. Sen sijaan suosittiin Mäkkärin juustohamppareita ja Burger Kingin chilijuustohamppareita. Vähän päälle eurolla kappale, joten ruokaan meillä ei mennyt kovin paljoa rahaa. Käytiin päivittäin ruokakaupasta aamupalaa, mutta sekin oli kalliimpaa kuin Mäkkärissä tai Burger Kingissä syöminen. Yhdestä limpparipullosta sai pulittaa lähemmäs neljä euroa ja salaattien hinnat hipoivat kuutta euroa. Kööpenhamina ei siis ollut ainakaan mun kukkarolle se ihanteellisin kaupunkivaihtoehto.

1-IMG_7267 1-IMG_7241 1-IMG_7311 1-IMG_7307

Meidän ensimmäinen päivä meni lähinnä kaupunkiin tutustuessa. Napattiin heti hostellille päästyämme aulasta ilmainen kartta ja lähdettiin etsimään paikkoja. Kööpenhaminan nähtävyydet on kaikki lähellä toisiaan, paitsi pienen merenneidon luo joutuu kävelemään muutaman kilometrin. Aina on vaihtoehtona kulkea myös julkisilla, mutta me haluttiin säästää niissäkin kuluissa ja kävellä joka paikkaan. Meillä olikin askelmittari päällä koko reissun ajan, ja sen mukaan me käveltiin neljän päivän aikana yli 70 kilometriä. Ihan uskomatonta! :D
 
Mulla on kameran muistikortti taas täynnä kuvia reissusta, joten näitä matkapostauksia on vielä muutama luvassa. Käytiin reissun aikana Amalienborgin palatsissa, Rosenborgin linnassa ja Tivolin joulunavajaisissa, ja niistä mulla on ainakin paljon kuvamateriaalia. Nyt kun oon perjantai-iltaan saakka yksin kotona, niin mulla on onneksi aikaakin postailla meidän matkasta.
 
Ootteko te käyneet Kööpenhaminassa?

14 kommenttia:

  1. Ootte kyl rohkeita, jos meinaatte joskus vielä kokeilla tota ulkomailla asumista! :)
    Ootko nähnyt ne kauhuleffat "Hostel"? Mulla on jäänny niistä kammo, enkä varmaan ikinä uskalla mennä mihinkään Hostelliin, vaikka ne tosi edullisia onkin :D Haha, oon tällänen arkajalka.
    Oho, aika hintava kaupunki :O Oon ihan yllättynyt. Eli sinne jos menee, kannattaa hieman säästää ensin. Hyvä tietää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä aika rohkeeta, mutta ainahan sieltä pääsee pois jos ei miellytäkään. :) Ollaan kuitenkin jo aika kauan haaveiltu nimenomaan Keski-Eurooppaan muutosta. Mutta sittenhän sen näkee, ties vaikka tykätäänkin jäädä tänne. Varsinkin jos molemmat löytää vakituiset työpaikat täältä Helsingistä, niin sit täytyy miettiä uudestaan. :D

      Oon muistaakseni joskus aikoja sitten katsonut yhden niistä Hostel-leffoista, mutten muista enää mitä niissä tapahtuikaan. Pitää tänään katsoa jos ne löytyy Netflixistä! :D Mulle on jäänyt kammo motelleista enkä varmasti ikinä menis sellaiseen. Aina kaikissa kauhuleffoissa niissä motellihuoneissa alkaa kuulua koputuksia ja kohta kaikki onkin jo kuolleita. Hyrr! :D

      Joo, säästää kannattaa jos haluaa nauttia enemmän kyseisestä kaupungista. Mäkkärin juustojen tilalla olisin käynyt mieluummin ihan ravintolassa syömässä. Ja olishan sieltä ollut ihan kiva ostaa jotain vaatetta tai VS:n liikkeestä vartalotuoksuja. :D Mutta ehkä seuraavalla kerralla sitten!

      Poista
  2. Niin ihania kuvia, tykkään sun matkailupostauksista tosi paljon! :) Meillä olis suunnitelmissa Kööpenhaminaan lähtö ensi vuoden puolella, olis kyllä kiva nähdä kyseinen kaupunki omin silmin :) Mulle tuli mieleen, että missä kaikissa maissa oot käyny ja mikä on sun lemppari maa? Ja mihin haluaisit vielä ehdottomasti matkustaa? :)

    Niin ja onnea teidän uuteen kotiin, viihdytte varmasti hyvin Helsingissä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi ihana kuulla, että oot tykännyt näistä! :) Voi että, hauskaa reissua teille jo vähän etukäteen! Kööpenhaminaan on onneksi aika edullista lähteä, mekin mietittiin jo kevääksi uutta matkaa sinne. Varsinkin nyt, kun Norwegianille tuli ne nuorisoliput, niin lennot on varmasti todella edulliset. :) Apua, en tykkää yhtään luetella näitä maita, kun ei meinaa muistaa kaikkia. Mutta oon käynyt siis Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa, Unkarissa, Tsekissä, Slovakiassa, Saksassa, Tanskassa, Ruotsissa, Venäjällä, Ranskassa, Espanjassa, Itävallassa, Bulgariassa ja Marokossa. Tehtiin aikoinaan iskän kanssa kahden viikon moottoripyöräreissu Eurooppaan, niin sen takia melkein koko Eurooppa on koluttu läpi. :D Mun lempparimaa on varmaan Saksa, mutta tähänastisista rantalomakohteista lemppari on ehdottomasti Bulgarian Sunny Beach. Haluaisin ehdottomasti matkustaa New Yorkiin, Los Angelesiin, Hawaijille, Egyptiin, Thaimaahan, Dubaihin ja Kroatiaan. Tietenkin haluaisin nähdä kaikki maailman paikat, mutta nuo on tällä hetkellä sellaiset, mihin on pakko päästä vielä elämän aikana. :) Ihania kysymyksiä! Tykkään hirveesti vastailla tämmösiin. :)

      Ja kiitos oikein paljon! <3

      Poista
  3. Tosi kivoi kuvii taas !:) En oo koskaa käynyt mut yhdet tuttavat asuu siellä niin voisikin mennä joskus pyörähtämään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Sun on kyllä ehdottomasti lähdettävä käymään Kööpenhaminassa, kerta tuttavatkin asuu siellä! Noin hyvä tilaisuus. ;)

      Poista
  4. Ihania matkajuttuja! :) Hei semmoista asiaa oli ihan, että käy liittymässä fb:ssä Savolaiset bloggaajat -ryhmään, jos joskus innostaisi vielä osallistua esim varkaus-kuopio alueen bloggaajien miitteihin kun täällä päin suomea liikut! Jos siihen ei pysty liittymään ilman kutsua, niin laita vaikka minulle päin viestiä niin voin kutsua sinut. Olisin lähettänyt kutsun suoraan siellä, mutta kun en sukunimeäsi tiedä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään matkajutuista ihan hirveästi! :) Kävinkin jo liittymässä tuonne ryhmään, kiitos paljon kutsusta! :) Toivotaan, että jonkinlainen miitti saataisiin järkättyä. :)

      Poista
  5. Sattuipa teille ikäviä vastoinkäymisiä matkan aikana :-( Mutta tosi kiva että oli myös nuita positiivisia puolia! Upean näköisiä rakennuksia ja se kuva oli hieno minkä laitoit instaan siitä Tivolin jouluavajaisista <3 :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari kertaa tuli kyllä mietittyä, että olikohan virhe varata koko matka. Mutta onneksi muuten koko matka meni hyvin, niin nuo vastoinkäymisetkin oli ihan pikkujuttuja siihen verrattuna. :) Nuo rakennukset oli ihan uskomattoman upeita! Harmi, ettei Helsingissä oo läheskään noin paljoa vanhoja ja kauniita rakennuksia. :( Ja Tivolin joulunavajaiset oli ihanat, yritän saada mahdollisimman pian postailtua niistä! <3

      Poista
  6. Tosi ihania kuvia! Rakastan näitä sun matkapostauksia, ne on aina niin mielenkiintosia :)

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla, että näistä on tykätty! :) Tykkään nimittäin itsekin kaikista eniten matkapostauksista, niin näitä on ollut todella kiva päästä itsekin tekemään. Voisin matkustella vaikka joka toinen viikko, jotta pääsisin tekemään näitä postauksia! :D

      Poista
  7. Upeita kuvia, apua mikä matkakuume mulla koko ajan onkaan!:D Nuilla kaduilla on just sellainen ihana tunnelma, mitä aina ulkomailla tuntee kun siellä käppäilee. Ja ei vitsi miten täydellinen Korsin laukku, mulla on tismalleen sama;) ♥ Bannerisikin on aivan ihana ♥ Jään ehdottomasti seurailemaan ja mielenkiinnolla odottelemaan lisää matkapostauksia:3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sama täällä, matkakuume alkaa heti lentokoneessa takaisin Suomeen tullessa! :D Siinä vaiheessa aletaan Teemun kanssa yleensä suunnitella jo uutta reissua jonnekin. :D Ja hei mä muuten huomasinkin sun samanlaisen laukun! Sama nimi ja samanlaiset laukut, haha! :D Mutta kiitos oikein paljon ja tervetuloa seurailemaan! :) ♥

      Poista