torstai 6. marraskuuta 2014

Ajatuksia

Huomenna se koittaa - kauan haaveissa ollut muutto Helsinkiin. Oon haaveillut tästä pari vuotta jo, mutta nyt viimeisinä päivinä mua on alkanut vähän kaduttaa. Päädyttiin nimittäin sellaiseen ratkaisuun, että Teemu menee pariksi kuukaudeksi asumaan porukoilleen ja tulee vain viikonloppuisin käymään Helsingissä. Teemun täytyy löytää ensin varma työpaikka Helsingistä, koska ei sen ole mitään järkeä muuttaa "tyhjän päälle". Mulla ei sen sijaan ole mitään menetettävää, kun oon täälläkin työtön. Kaikki tuntui alussa niin helpolta, mutta nyt mä joudunkin asumaan Helsingissä tavallaan yksin. Siinä ei muuten olisi mitään ongelmaa, mutta pelkään tietenkin jo nyt pahinta eli sitä, etten löydä ystäviä. Oon kuitenkin niin seurallinen ihminen ja päiväkin yksin neljän seinän sisällä tuntuu ahdistavalta.
 
Oon aina ollut sellainen, että ajattelen kaikista asioista heti ensimmäisenä pahinta. Jos mulla on vaikka parina päivänä koskenut päähän, ajattelen sen heti johtuvan aivokasvaimesta. Sama pätee nyt tässäkin asiassa, että pelkään jääväni täysin yksin. Mulla oli näitä samoja pelkoja ja katumusta silloinkin, kun muutettiin Teemun kanssa tänne Varkauteen. Ensimmäisen viikon pelkäsin kaikkia mahdollisia asioita, mutta heti uuteen paikkakuntaan totuttua huomasin kaikkien pelkojen olleen turhia. Sain uusia ystäviä, totuin uuteen kaupunkiin ja ajattelin, etten koskaan halua enää palata entiselle paikkakunnalle. Toivon niin paljon, että nyt kävisi yhtä hyvin!

1-IMG_7030-001 1-IMG_7009

Ystävät on aina olleet mulle todella tärkeitä ja sen takia mua vähän jännittääkin, että saanko Helsingistä ystäviä. Kavereiden saaminen on helppoa, mutta oikea ystävyys vaatii aikaa ja ehkä vähän yhteisiä mielenkiinnonkohteitakin. Tällä hetkellä mulla on kaksi hyvää ystävää täällä Varkaudessa, joiden kanssa voin puhua mistä vain. Voin soittaa vaikka keskellä yötä ja kertoa niin hyvät kuin huonotkin uutiset. Vaikka meillä ei olekaan paljoa yhteisiä mielenkiinnonkohteita, niin joku juttu meidät kuitenkin yhdistää. Pystytään puhumaan mistä vain ja olemaan omia itsejämme toistemme seurassa. Sellaista oikean ystävyyden kuuluukin olla.
 
Tiedän, että kyllä mä varmasti saan uusia ystäviä, mutta tietenkin pelkään tässäkin asiassa taas pahinta. Asiaa pahentaa mun ujous uusien ihmisten seurassa. En aina osaa valita oikeita sanoja ja joudun miettimään mitä uskallan suustani päästää. Mutta vaikka mä koenkin olevani ujo ihminen, niin melkein kaikki joihin oon tutustunut, on sanoneet, etten vaikuttanut alussa yhtään ujolta. Kai mä sitten osaan peittää sen hermostuneisuuteni. :D

1-IMG_7027-001 1-IMG_7008

Tästä tulikin nyt sitten vähän syvällisempi postaus tavallisten kuulumisten sijaan, mutta ehkä välillä on ihan hyvä kirjoitella muustakin. Haluaisin kovasti kertoa täällä enemmänkin mietteitäni, mutta koska tätä blogia lukee niin monet tutut, niin oon päättänyt olla joistain asioista kertomatta. Mitä mieltä te olette; enemmän syvällisiä juttuja vai pysynkö "pinnallisissa" jutuissa?
 
Yllä näkyy kuitenkin mun toissapäiväistä asua. Ostin tuon vaaleanpunaisen takin syksyn alussa ja nyt se pääsi vasta toisen kerran käyttöön. Onneksi löysin Cubuksesta tuon ruutuhuivin takin kaveriksi, niin tulee varmaan käytettyä nyt vähän useammin. On muuten yllättävän haastavaa saada tähän aikaan vuodesta asukuvia, kun Teemu on mun ainut kuvaaja ja sekin tulee töistä vasta neljältä. Viimepäivinä ulkona on ollut neljän jälkeen jo sen verran hämärää, ettei mulla ole ollut mahdollisuutta kuvailla. Huomenna mulla on kuitenkin ensimmäinen päivä Helsingissä ja uudessa kodissa, joten voisin ottaa asiakseni kuvailla pitkästä aikaa my day -postausta varten!
 
Mitä piditte asusta?

27 kommenttia:

  1. Pinnallisia juttuja mutta välillä ripaus syvällisempiäkin ;) Kyllä kaikki asiat järjestyy varmasti. Nyt kun muutat/tte lähemmäs niin meilläkin on mahdollisuus nähdä vihdoinkin, odotan sitä päivää kovasti kun me nähdään<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää yrittää jatkossa kirjoitella välillä vähän syvällisempiäkin. :) Kyllä mäkin uskon, että saadaan asiat järjestymään. Mulla on vaan aina tällaista turhaa panikointia ja sitten kaikki menee kuitenkin hyvin. :D Mäkin odotan jo innolla näkemistä! Suhun olis kyllä mukava tutustua. <3

      Poista
  2. Olisi kiva jos kuvaisit myday-postauksen videona! :) saisi vähän enemmän tunnetta että millainen on sun päivä uudessa kodissa jne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ehdotuksesta! :) Yritän saada kuvattua videona, toivottavasti osaan! Mulla kun on aina vähän ongelmia noiden videoiden kanssa... Mutta yritän! :)

      Poista
  3. Tosi kiva asu, tykkään ihan kaikesta tuossa :) Näytät tosi kauniilta! Voi kuule, ei kannata alkaa murehtimaan tuollaisia asioita etukäteen! Varmasti tulet löytämään kavereita Helsingistä, vaikka tietysti siihen saattaa hetki mennä ennekuin tutustuu porukkaan. Koita keskittyä niihin positiivisiin asioihin ja ajattele nyt miten ihanaa päästä täältä pienestä Varkauden tuppukylästä pois :D Minä lähtisin samantien jos pääsisin! Kiva onkin seurata sinun elämääs siellä Helsingissä sitten ( pieni kateuden pisto rinnassa;) ). Tsemppiä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana! Kerrankin on jopa mun mielestä ihan kiva asu. :)

      Oot kyllä ihan oikeassa, että suotta mä murehdin jo etukäteen tällaisia asioita. Oon vaan aina ollut sellainen, joka miettii heti pahinta. :D On ollut kyllä ihanaa päästä vihdoin tänne asumaan, eiköhän nää ajatukset tästä pikkuhiljaa häviä! :) Ja kiitos paljon tsempeistä! <3

      Poista
  4. Mä ainakin lukisin mielelläni syvällisempiäkin juttuja välillä :) Oon ite samanlainen, joka helposti sortuu pessimistisyyteen ja stressaamiseen, vaikka tiedän sen usein olevan turhaa - oonhan monesti huomannut, että asiat meneekin yleensä paremmin kuin oon kuvitellu päässäni. Toivottavasti et kuitenkaan nyt liikaa hermoile, sillä uskon sun kyllä saavan kavereita yms :) Kyllä se siitä pikkuhiljaa! Btw, en asu Helsingissä, mutta käyn siellä säännöllisesti (koska mun koulu on pk-seudulla yms), joten muhunkin saa tutustua jos siltä tuntuu :) Vaikka mäkin oon kyllä kanssa ujo aluks kun mua aina jännittää uudet ihmiset vaikka tykkäänkin tutustua uusiin ihmisiin. Mutta joo, paljon tsemppiä sinne! :)

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää siis kirjoitella vähän usemmin syvällisempiä tekstejä! :) Mä oon ihan samanlainen kuin sä. Ensin stressaan ja mietin tietenkin sitä pahinta, mutta silti melkein aina kaikki pelot on osoittautuneet turhiksi. Pitäisi yrittää päästä tuosta pessimistisyydestä eroon! :D Eli asut toisella paikkakunnalla, mutta sun koulu on täällä? Käytkö siis päivittäin täällä koulussa vai asutko viikot Helsingissä ja viikonloput toisella paikkakunnalla? Olis kyllä ihan mukava päästä tutustumaan teihin lukijoihin! :) Mulla on sama juttu, että jotenkin ne uudet ihmiset jännittää. Tykkään hirveästi tutustua uusiin ihmisiin, mutta toisaalta se on aina yhtä hankalaa mun ujouden takia. :D Niin ja kiitos tsempeistä! :)

      Poista
  5. Iiikkk iha jännittää sun puolesta!! :D
    Mut tosi kiva asu hei, ja onnea muutolle! Toivottavasti menee hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ihana! Muakin jännitti alussa hirveästi, mutta nyt alkaa vihdoin jo helpottaa. :) Mutta kiitos oikein paljon! Kyllä kaikki menee varmasti ihan hyvin. :)

      Poista
  6. Tsemppiä muuttoon tosi paljon! Ja ymmärrän sun fiilikset, varsinkin kun kaikki ei nyt lähtenyt sujumaan ihan suunnitelmien mukaan. Teemu ilmeisesti yrittää samalla metsästää töitä, kun vanhemmillaan asuu? :)
    Ja harmi kun mulla ei nyt ihan heti ole asiaa Helsinkiin, muuten olisin tullut vaikka sua moikkaamaan, ettei ihan yksin tarvitse olla :/ Mutta saat varmasti nopeasti kavereita ja toivottavasti ystäviäkin. Oot niin symppiksen oloinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon! Kyllä mä uskon, että kaikki kääntyy kuitenkin parhain päin. Tää on nyt vaan tällaista alkujännitystä ja turhaa stressaamista. :) Joo, Teemu yrittää löytää töitä samalla kun asuu vanhemmillaan. Toivottavasti löytäiskin mahdollisimman pian! :)

      Eikä miten kivasti sanottu! Vaikutat kyllä niin älyttömän mukavalta ihmiseltä. :) Harmi, että melkein kaikki teistä lukijoistakin asuu muualla kuin Helsingissä. Mutta eiköhän niitä kavereita ajan kanssa löydy! :)

      Poista
  7. Nostan hattua ja kumarran sulle :) Todella upeeta että uskallat ottaa noin ison askeleen yksin :)
    Hyvin se menee ja varmasti saat uusia ystäviä

    Blogissani on Soap Gloryn arvota.Toivottavasti osallistut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Onhan tää aika rohkeeta ottaa näin iso askel vieläpä yksin. Mutta onneksi Teemu pääsee käymään täällä viikonloppuisin ja onhan mulla pari kaveriakin täällä valmiiksi. :) Kyllä kaikki menee varmasti hyvin! :)

      Kiitti vinkistä, pitääkin käydä osallistumassa!

      Poista
  8. Tiedän niin hyvin mitä koet nyt läpi.. Itse olin ihan 100 prosenttisen varma muutostani iisalmesta pois, mutta kun se päivä koitti, mietin vain että oliko päätös oikea? entä jos kadun sitä? ja jännitin ihan sikapaljon uutta työpaikkaa ja uusia työkavereita. Muttta kaikki on mennyt todella hyvin joten kyllä sinullakin ja pärjäät varmasti hienosti. :) Alku saattaa tuntua oudolta vaikka sitä kuinka onkin aina halunnut ja haaveillut mutta tulet huomaamaan että et lähtisi enää takaisin. Tsemppiä hirveästi sinulle ja innollaa jään odottelemaan koti postausta sekä myday postausta! :)

    ja syvällisiä postauksia välillä hyvä olla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana huomata, etten oo ainut jolla on ollut tällaisia ajatuksia! Taitaa siis olla aika normaalia. :) Mulla on ollut nyt ihan samoja ajatuksia. Oon halunnut Varkaudesta pois jo melkein 3 vuotta, mutta silti nyt on tullut noita samoja ajatuksia. Kyllä mä kuitenkin uskon, että tää on ollut hyvä päätös. :) Alku tosiaankin tuntuu vähän oudolta, mutta eiköhän se helpota, kun tottuu uuteen kotiin ja ylipäätään koko kaupunkiin. Ja varmasti sitten ystävien löytyessä nää ajatukset lähtee viimeistään pois. :) Kiva kuulla, että siellä odotellaan jo postauksia täältä! Varmaan huomenna kuvailen jo kotipostausta varten. :)

      Poista
  9. Hei! Tosi mielenkiintoinen blogi sulla. Ja persoonallinen. :)

    Tsemppiä siihen Helsinkiin muuttoon. Kyllä sinne sopeutuu ja aina pääsee pois, jos tuleekin siihen päätökseen, ettei ollutkaan oikea ratkaisu. Mulla on sama juttu, että ajattelen aina sitä pahinta, kuten vaikka viime syksyllä aloittaessani yliopiston: mitäs jos en sopeudu tai menesty tenteissä tai valitsinkin väärän pääaineen... Mutta ei kannata stressata liikaa, kyllä se sopeutuminen ajallaan tapahtuu ja ystäviä löytyy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja ihana kuulla, että tykkäät! :)

      Tuo on kyllä totta, että kyllähän täältä pääsee pois jos ei tunnukaan oikealta. Mikään ei ole lopullista. :) Toisaalta on kyllä helpottavaa kuulla, että muutkin on samanlaisia etukäteen stressaajia ja ensimmäisenä pahinta ajattelevia. Kyllä tää varmasti tästä vielä helpottaa, niinkuin varmaan sullakin tuon yliopiston kanssa! :)

      Poista
  10. Voi miten kauniita asukuvia! Tyylikäs kokonaisuus..:) Muuttaminen uudelle paikkakunnalle on pelottavaa, myönnän itsekin.. Muutettiin kaks vuotta sitten tänne pieksämäelle puolison kanssa, eikä kummallakaan ollut täällä oikeastaan ainuttakaan kaveria, mutta nykyisin alkaa olla jo mukavan kokoinen verkosto kavereita täälläkin! Harrastuksista ja työmaailmasta on helppo lähteä etsimään kavereita, mutta tutustuinpa kerran paikallisen kuppilan baaritiskillä erääseen tyttöön, joka osoittautui melkein sielunsisareksi! Luulen että niitä kavereita alkaa sinullekin löytymään varmasti, vaikka ajatus aluksi tuntuukin mahdottomalta! :) Tsemppiä uuteen kaupunkiin! :) ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon! ♥ Teillä on käynyt kyllä tosi hyvä tuuri, kun alussa ei oo ollut ainuttakaan kaveria ja nyt jo useampikin. :) Oonkin lueskellut netistä, että uuden harrastuksen kautta olisi helppo löytää kavereita. Mähän voisin aloittaa nyt vihdoin kauan haaveilemani saliharrastuksen tai jotain muuta liikuntaan liittyvää. :) Kyllä niitä kavereita varmasti ajan kanssa löytyy! Sun kommentti oli kyllä todella tsemppaava, kun oot ollut aika samanlaisessa tilanteessa; uudella paikkakunnalla vailla kavereita. Eiköhän tää tästä! :)

      Poista
  11. Ensinnäkin asu on aivan ihana takkineen huivineen. :-3
    Tsemppiä uuteen kotiin sinne Helsinkiin! <3 Etköhän sie löydä ystäviä kuhan olet oma itsesi, ennemmin tai myöhemmin. :-)
    Myday- postausta odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana! ♥ Tsemppiä tänne tarvitaankin, haha. :D Mutta kyllä mä varmasti löydän ystäviä vielä ajan kanssa. :) My day -postaus on tulossa tämän päivän aikana!

      Poista
  12. Höpsö !!!!!!
    Älä huoli, alussa pelko on iha normaalia !
    Kyllä se siitä pian ohitse menee :-----)
    Plus saat pommittaa mua joka päivä jos siltä tuntuu haha ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana sinä! :) ♥ Kyllä tää tästä vielä ohi menee ajan kanssa! Haha, voit olla varma, että oon pommittamassa sua päivittäin! ;D ♥

      Poista
  13. Ihana kuulla tavallaan etten ole ainoa. Olen saanut koulusta suurimman osan ystävistäni helsingistä, mutta en näe heitäkään arkena koulun jälkeen juuri ollenkaan. Melkein jokainen arkipäivä istutaan neljän seinän sisällä.. eikä mulla ole kuin mies-kavereita, serkku kyllä asuu samassa rapussa mutta se on paljon menevämpi ihminen kuin minä.. :D Toivottavasti täältä stadista löytyy sinulle ystäviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on siis aikalailla sama tilanne kuin mulla. Paitsi sulla menee päivät sentään koulussa, niin ehkä sen jälkeen ei edes jaksa lähteä enää mihinkään kaupungille. :D Mulla taas päivät menee kokonaan kotona, niin välillä olis kiva lähteä vaikka käymään jossain. Mutta kyllä tää tästä! Toivotaan parasta! :)

      Poista
    2. Jep ja kyllä sinäkin saat koulupaikan tai työpaikan riippuen siitä mitä haet, hetki menee aina sopeutua mutta uskon että se on oma valinta päätös ja itsestä kiinni miten haluaa elämäänsä viettää :)

      Poista