tiistai 1. huhtikuuta 2014

Ihana viikonloppu

IMG_1538 (800x533) IMG_1522 (800x533) IMG_1572 (800x533) IMG_1594 (800x533)

Meidän viikonloppu sujui oikein mukavasti auringonpaisteesta nauttiessa, ystäviä nähdessä, syödessä ihan liikaa herkkuja, hohtokeilatessa sekä juhliessa Teemun mummon synttäreitä. Vaikka tekemistä riittikin aika paljon, niin silti meillä oli aiempiin viikonloppuihin verrattuna todella rento viikonloppu. Kaksi edellistä viikonloppua on mennyt Helsingissä ja Tallinnassa tietenkin lyhyillä yöunilla varustettuna, joten oli kyllä ihana nukkua kerrankin oikein pitkään. Jospa tämä viikko ei menisi ihan koomaillessa, kun on saanut nukuttua univelat viikonlopun aikana pois.
 
Ihanan viikonlopun lisäksi sain tänään ihan mahtavia uutisia. Olin töissä erittäin väsynyt flunssan vuoksi ja olo tuntui muutenkin erittäin huonolta. Puolen päivän aikoihin olin laittamassa pyyhkeitä hyllyyn, kun taakseni tuli tavaratalon johtaja kertomaan mulle osoitetusta asiakaspalautteesta. Asiakas oli lähettänyt positiivista palautetta mun asiakaspalvelutaidoistani ja kehui hirveästi, kuinka hyvin olin palvellut häntä edellisellä viikolla. Tuon palautteen vuoksi sain vielä lahjankin työpaikalta, mikä piristi mun päivää entisestään. Mun mielestä on ihan mahtavaa, että jotkut asiakkaat osaavat oikeasti arvostaa hyvää asiakaspalvelua. Joskus törmää töykeisiin asiakkaisiin, jolloin omakin päivä meinaa mennä pilalle, mutta tuollaisten tapausten jälkeen ei osaa muuta kuin hymyillä jokaiselle vastaantulijalle. Täällä mä hymyilen edelleen tätä tekstiä kirjoittaessa, haha!

IMG_1458 (800x533) IMG_1483 (800x533) PicMonkey Collage1246 (800x551)

Lauantaina saatiin Teemun kanssa mahtava idea lähteä hohtokeilaamaan ja soitettiin samantien Teemun kaverille haluaisiko se lähteä meidän mukaan. Päädyttiin loppujenlopuksi neljän hengen porukalla keilaamaan, sillä Teemun pikkusiskokin halusi päästä mukaan. Mä en edes muista milloin olisin viimeksi ollut keilaamassa, siitä on jo liian monta vuotta aikaa. Oli kuitenkin mukava päästä keilaamaan pitkästä aikaa ja vieläpä hyvän seuran sekä hyvien juomien parissa! ♥
 
Mites teidän viikonloput sujuivat?

18 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja kiva kuulla, että olit saanut positiivista palautetta, onnea :)) Positiivista huomata, että niitä mukaviakin asiakkaita löytyy, jotka todellakin osaavat arvostaa saamaansa palvelua. Itse työskentelen kaupassa myyjänä ja mulle tulee päivittäin näitä töykeitä asiakkaita, jotka suuttuvat jo siitä, jos tarjoaa apua. Onneksi tuohon työhön on jo tottunut ja mukavat asiakkaat pelastavat kyllä sen työpäivän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tykkäsit ja kiitos paljon! :) Yllätyin kyllä aikalailla, kun sain kuulla tuosta palautteesta! Nykyään harvat jaksavat nähdä vaivaa varsinkaan positiivisten asiakaspalautteiden eteen, mutta poikkeuksiakin näköjään löytyy. :) Ja mullekin tulee välillä juuri tuollaisia töykeitä asiakkaita, jotka suuttuvat avun tarjoamisesta tai jos ei vaikka tiedä vastausta niiden kysymykseen. Mutta onneksi mukavia asiakkaita on kuitenkin paljon enemmän kuin töykeitä! Niiden avulla sitä jaksaakin työpäivästä toiseen. :)

      Poista
  2. Eihän ollu kalliita juomia? :D

    -Iida

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain neljän euron paikkeilla. :) Kiitti halpojen juomien vinkistä! Pitää melkein vaihtaa Zonessa käyminen keilaamiseen. :D

      Poista
  3. oii ihana juttu et sua oli kehuttu asiakaspalvelijana =) ja hohtokeilaus on parasta <3 !


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olin kyllä todella innoissani siitä! :) Ja niinpä! Pakko päästä ihan lähiaikoina uudestaan hohtokeilaamaan. ♥

      Poista
  4. Tosi hyviä kuvia susta ja asukin on tosi jees :) Ja oi, keilaaminen on hauskaa! Ite keilasin viimeks joskus syksyllä eli ehkä taas pian pitäis suunnata keilahalliin :)

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon! :) Niin on! Mullakin viimeisin kerta taitaa tosiaan olla joskus yläasteella, että olihan se jo aikakin lähteä pitkästä aikaa keilaamaan. :)

      Poista
  5. Oii, toi on niin ihanaa kun saa asiakkailta hyvää palautetta! Välillä on niin töykeetä porukkaa, mutta tollaset kehut korvaa ne monet äksyilijät! :) Tuli mieleen eräs asiakas tänään, jonka töissä kohtasin. Vanhempi mieshenkilö astui sisään ja kysyin heti, että kuinka voisin auttaa. Tää herra sitten vastasi " toi sun suuri ja iloinen hymys auttoi jo paljon" :) aaaw.
    Meinaatko mennä lähiaikoina uudestaan keilaamaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Siitä tulee kyllä niin hyvä mieli ja loppupäivä menee hymyillessä. :) Voi miten ihana asiakas sulle on sattunut! Yleensä vähän vanhemmat ihmiset on juuri niitä kohteliaita ja mukavia. Mulle ei ole tainnut koskaan sattua äkäistä vanhusta asiakkaaksi. :)

      Ja kyllä meinaan ehdottomasti! Oli kyllä todella mukavaa ja taisi muuten olla ensimmäinen kerta koskaan kun hohtokeilasin. :)

      Poista
  6. Oi että oot niin kauniina taas! :)

    http://behappywithheidi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Se on niin ihanaa kun tulee positiivista asiakaspalautetta! Siitä oikeesti kyllä päivä paranee heti :) välillä tosissaan tuntuu, että kaikki asiakkaat on niitä yrmyjä jotka on tyytymättömiä kaikkeen ja sit sitä alkaa miettimään, että onko ittessä joku vika. Onneks kumminkin on paljon ihaniakin asiakkaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niinpä! Päivä paranee ja saa uutta innostusta palvella asiakkaita vielä paremmin. :) Ja kun harvoin ihmiset vaivautuvat antamaan palautetta, niin tuollaiset piristää mieltä kyllä hirveästi. :) Haha, mullakin tulee joskus mieleen, että onko vika minussa kun tulee äkäisiä asiakkaita. :D

      Poista
  8. Oot niin hyvännäkönen en kestä!!
    Ja ihana toi asiakas tyyppi:D En tienny et noin mukavii ihmisii on olemas et jaksaa vaivautuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana! ♥ Joo mäkin ihan yllätyin, kun joku oikeasti vaivautui laittamaan ihan sähköpostitse palautetta! Tuollaisia asiakkaita lisää, haha. :D

      Poista
  9. Upea asu! Sulla on niin hyvä tyylitaju<3

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ♥ Mun mielestä pukeudun aika tylsästi, mutta ihana kuulla että jotkut tykkää! :)

      Poista