perjantai 14. lokakuuta 2016

Mieletön Miami!

Olipa outoa avata pitkästä aikaa Blogger, kun en oo ollut edes koneella pariin viikkoon. Palasin tosiaan maanantaina mun elämäni parhaalta reissulta Miamista ja sen jälkeiset päivät onkin kuluneet 7 tunnin aikaerosta toipuessa. Unirytmi on tällä hetkellä sellainen, että valvon aamukuuteen ja herään illalla viideltä. Onneksi mulla alkaa työt vasta maanantaina, niin ehdin viimeistään viikonlopun aikana korjata tän unirytmini kuntoon.

Olin siis reissussa yhteensä 10 päivää. Alkulomasta oltiin päivä Miamissa ja sen jälkeen lähdettiin viiden päivän kestävälle Karibian risteilylle. Risteilyn jälkeen meillä oli onneksi vielä muutama päivä aikaa olla Miamissa ennen kotiinpaluuta. Valitettavasti meidän reissun ajalle sattui hurrikaani Matthew, josta jotkut ovatkin varmaan lukeneet lehdistä tai kuulleet uutisista. Oltiin myrskyn aikaan onneksi risteilyllä, niin vältyttiin huonolta säältä, mutta jouduttiin olemaan yksi ylimääräinen päivä merellä. Missattiin siis yksi päivä Miamissa olemisesta sekä yksi hotelliyö, joka maksoi 200 euroa. Yritän kuitenkin saada matkavakuutuksesta korvauksen tuosta hotelliyöstä. Muuten meidän reissu meni ihan mielettömän hyvin ja oon nyt monta uutta ihanaa kokemusta rikkaampana täällä koti-Suomessa!

1-IMG_2834 1-IMG_2852 1-IMG_2837 1-IMG_2830 1-IMG_2857

Mun fiilis heti Miamiin saavuttua oli ihan mieletön, sillä oon haaveillut jo ikuisuuden Jenkkeihin pääsystä. Vielä kun siihen lisää palmut, auringon, turkoosin meren ja sellaisen rantalomafiiliksen, niin ette voi edes kuvitella miten innoissani olin. Ensimmäisenä päivänä en edes muistanut kuvailla hirveästi, vaikka kamera olikin mukana, sillä olin niin haltioissani.

Ensimmäinen päivä menikin rentoutuessa ja South Beachiin tutustuessa. Käytiin hotellin altaalla, rannalla sekä kävelemässä Ocean Drivella. Ei valvottu kovin myöhään, sillä meillä oli aikainen herätys seuraavana päivänä risteilyn takia. Ensimmäinen päivä oli kuitenkin hyvä pyhittää pelkälle rentoutumiselle ja tutustumiselle paikkaan, niin tiesi sitten risteilyn jälkeen mitä tehdä ja minne suunnata.

1-IMG_28566 1-PicMonkey Collage 1-IMG_2886 1-IMG_2840 1-IMG_2838

Vaikka ensimmäisenä päivänä ei ehditykään tekemään hirveästi asioita eikä käymään South Beachiä kauempana, niin ensivaikutelma oli kuitenkin todella positiivinen. Ihastuin Miamiin niin paljon, että ollaan suunnittelemassa jo uutta reissua reilun vuoden päähän. Otetaan sen verran kuitenkin opiksi, että matkustetaan sitten hurrikaanikauden ulkopuolella ja pidemmäksi aikaa. Miamiin tarvitsee todellakin paljon aikaa jos haluaa nähdä kaiken. Meillä ei riittänyt mitenkään aika edes Key Westissä käymiseen, Orlandosta puhumattakaan. Mutta onneksi tässä ollaan vielä nuoria ja meillä on mahdollisuus matkustaa, niin seuraavalla kerralla sitten!

Mulla on hirveä määrä kuvia meidän reissusta, joista teen useamman postauksen tänne. Kerron enemmän esimerkiksi tuosta Karibian risteilystä ihan omassa postauksessaan. Mietin myös jonkinlaista pientä tietopakettia koskien Karibian risteilyjä, sillä ainakin mulle oli todella suuri apu muiden kokemusten lukemisesta. Mikä laivayhtiö kannattaa valita, miten risteilyllä toimitaan, ja kaikkea sellaista yleistä tietoa. Miltä kuulostaa?

Nyt ajattelin kuitenkin yrittää korjata edes vähän tätä unirytmiä ja lähteä peiton alle yrittämään unta. Heti tällaisen pienen väsymyksen iskiessä on käytettävä tilaisuus hyväksi ja lähdettävä nukkumaan. Oon nyt ihan matkafiiliksissä ja palan innosta postailla tästä reissusta, joten palaillaan pian uudestaan!

10 kommenttia:

  1. Joo !! Miami sekä Karibian risteily ovat olleet haaveissani pitkään mutta kyllä sitä ekaksi tuonne Miamiin on päästävä:D Upeita kuvia ja enn malta odottaa lisää kuvia ja tarinoita reissulta:) Huih tuota hurrikaania! Pitää itsekin sitten tsekata kun ja jos edes pääsisi tuonne unelmien matkakohteeseen matkustamaan ettei vain sinä aikana sinne lähde, koska mä pelkään:'D Missä hotellissa yövyitte ja oliko mielipiteesi siitä millainen?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on kyllä haaveet kohdallaan! Mäkin haaveilin pitkään näistä ja viime keväänä halpojen lentojen löydyttyä se olikin menoa, haha. :D Ja hei Miamissa on se hurrikaanikausi kesäkuusta marraskuuhun, niin sen ulkopuolella kannattaa siis matkustaa! Joskus keväällä on varmasti aika hyvä, niin välttyy varmasti myrskyiltä. :) Me ollaan tällaisia budjettimatkailijoita, että mieluummin halvalla reissuun. Matkat on siis halvempia hurrikaanikauden aikaan. :)

      Yövyttiin ensimmäiset 2 yötä Seagull Hotel Miami Beachissä, mutta siitä mä en oikein tykännyt. Todellisuus ei oikein vastannut niitä muokattuja kuvia Bookingin sivuilla. :D Mutta sijainti oli kuitenkin hyvä, ja tietenkin edullinen hinta. Plussaa myös parvekkeesta, vaikka varattiinkin parvekkeeton huone!

      Risteilyn jälkeen yövyttiin sitten toisessa hotellissa, jonka nimi oli Hotel Victor South Beach. Se oli sellainen melkein viiden tähden ökyhotelli. Maksettiin kolmesta yöstä huimat 700 euroa. :D Mutta oli kyllä sen arvoinen hotelli! Ihanan mielettömän upea sisustus ja sijainti oli täydellinen, ihan Ocean Drivella eli rantakadulla. :)

      Poista
  2. Ihania kuvia! Kattelin jo instasta ihan kateellisena, teille on osunut tosi hyvät kelit kuvista päätellen. Vuoso sitten samaan aikaan kaverini oli siellä, mutta heidän kuvat olivat aivan pilvisiä. Tämä bloggaaminen on kuitenkin harrastus, ei siitä kannata ottaa liikaa stressiä. Jokaisella töissä käyvällä jolla on muutakin elämää kuin tietokone pitää välillä näitä taukoja :')

    http://finnlandsnorsk.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mäkin pelkäsin ennen matkaa, että meille sattuis pilviset säät, kun matkustettiin tän hurrikaanikauden aikaan. Silloin siellä on usein vesisateita ja pilvistä. Mutta jostain syystä meillä kävin kerrankin hyvä tuuri säiden suhteen eikä meidän matkalle sattunut kuin yksi lyhyt sadekuuro! :) Ja oot oikeassa! Ei aika riitä mitenkään enää sellaiseen päivittäin postailemiseen. Eri asia se oli työttömänä. :D

      Poista
  3. Nää kaikki kuvat on niiiiiiiin ihania, tulee kauhee lomakuume itellekki! Mut tosiaan oon vaaan somessa seuraillu teidän ihanaa lomaa. Näyttää niin täydelliseltä ja juuri sellaiselta varmasti miltä pitääkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Mullekin iskee uudestaan lomakuume, kun joutuu selaamaan näitä kuvia tänne valkkaillessa. :D Mutta Miami ja Meksiko oli kyllä molemmat juuri sellaisia kuin olin niiden kuvitellutkin olevan! :)

      Poista
  4. Vautsi, mielettömiä kuvia! Oli varmasti upea reissu :) Oon "vähän" kateellisena täällä, ai että!

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Meidän reissu oli kyllä ihana, ehdottomasti paras kaikista tähänastisista! :) Haha, suotta oot kateellinen! Melkein jokaiseen matkapostaukseen on tullut sulta kommenttia, että säkin oot käynyt siinä kohteessa. ;)

      Poista
  5. Ei vitsit miten ihanalta näyttää!<3 Mun poikaystävä oli viime koko viime marraskuun Miamin lämmössä lomamatkalla ja vitsit mua harmitti kun en silloin päässyt mukaan :'D Toi on varmasti niin upea paikka :)

    ♥ http://jeannays.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä aivan ihana paikka! <3 Oho, koko marraskuun Miamissa! Vau! :) Lähdette joskus myöhemmin yhdessä reissuun, kun ette viime vuonna päässeet tuonne yhdessä. :)

      Poista