tiistai 6. syyskuuta 2016

Yöllisiä ajatuksia

Yöllä, kun en millään meinaa saada unta, alan miettiä kaikkia mahdollisia asioita. Joskus ajatukset on niin syvällisiä, että mun on pakko päästä avautumaan niistä jollekin. Poikaystävä kiittääkin mua aina aamuisin herätessään, kun oon yön aikana pommittanut sitä kymmenillä avautumisviesteillä. Viime yönä selailin huvikseni palkkalaskelmaani ja mua rupesi ärsyttämään ihan älyttömästi verotus.

Ollaan mietitty monesti poikaystävän kanssa miten epäreilua verotus voikaan olla. Mun poikaystävä tienaa 5 euroa enemmän tunnilta kuin mä, mutta meillä jää melkein saman verran käteen kuussa rahaa. Miten se voi olla mahdollista? No poikaystävän veroprosentti on tietenkin  suurempi. Mietin joskus aikoinaan opiskelemaan lähtöä paremman palkan toivossa, mutta onko siinäkään loppupeleissä mitään järkeä jos kuussa käteen jäisi ehkä hikiseen 200 euroa enemmän? Enkä nyt tarkoita mitään arvostettuja ammatteja, vaan sellaisia joihin jopa tällainen vähän tyhmempikin voisi päästä. Pitäisi tienata oikeasti suuria summia, jotta käteen jäisi enemmän rahaa. Tänään päädyttiin keskustelemaan samaisesta aiheesta myös työkaverin kanssa, joka oli viime kuussa tienannut bruttona vähän yli 3000 euroa, mutta käteen jäikin vain 2200 euroa. Mä tienaan pienemmällä palkalla ja pienemmällä veroprosentilla melkein yhtä paljon nettona. Eli periaatteessa mun ei edes kannata tehdä enempää töitä eikä saada parempaa tuntipalkkaa, koska nyt mä saan lähes yhtä paljon rahaa käteen kuin monet muut vähän paremmalla tuntipalkalla.

Verojen lisäksi maksetaan tietenkin myös muita maksuja, joista mun mielestäni esimerkiksi työeläkemaksu on aivan turha. Siitä ei ole mitään taetta, että mun eläkkeelle pääsyn aikana on edes mitään tiettyä eläkeikää. Tai sitten eläkkeelle pääsyn ikä on jo siinä vaiheessa 70 vuotta eikä sen jälkeen ole enää edes kauan elinikää jäljellä. Miksi meidän täytyy maksaa koko elämämme ajan hirveitä summia työeläkemaksua, kun monet eivät koskaan pääse käyttämään niitä rahoja? Ja mihin ne kaikki ylimääräiset rahat menee, kun moni kuolee jo ennen eläkkeelle pääsyään? Eläkkeitä leikataan, mutta harva ehtii silti käyttää "omia" eläkerahojaan kokonaan. Minne ylimääräiset rahat menee? Ja onko oikeutettua leikata jo valmiiksi pienistä eläkkeistä, kun ihmiset on kuitenkin koko elämänsä ajan kerryttäneet sitä omaa eläkerahaansa työllä?

1-IMG_2557-001 1-IMG_2594 1-IMG_25833

Sitten seuraavaan aiheeseen eli perintöveroon. Mun mielestä on niin väärin, että Suomessa perijät joutuvat maksamaan veroa perinnöistään. Onko se oikeasti perijän syy, että vanhemmilla tai isovanhemmilla sattuu olemaan kiinteistöjä tai pääomaa? Kuuluuko siitä oikeasti rangaista viatonta perijää, jonka omat vanhemmat tai muut sukulaiset on suurella työllä ja omilla rahoillaan hankkineet? Oon lukenut paljon netistä juttuja, joissa perijät kertovat suurista perintöveroistaan. On peritty esimerkiksi suuri omakotitalo, jota ei pystytä jostain syystä myymään, mutta perintövero on kuitenkin maksettava. Ja jos itseltä ei löydy ylimääräistä rahaa, niin eikun pankista lainaa ja veroja makselemaan. 

Mua pelottaa jo nyt ajatella niitä perintöveroja, joita joudun tulevaisuudessa itse maksamaan viidestä asunnosta, jotka tuun perimään mun vanhemmilta. Millä tavalla se on perijän syy, että vanhemmat on halunneet hankkia asuntoja? Ne on jo saman perheen omaisuutta. Ei niistä kuulu maksaa ulkopuolisille. Asunnot ja muut perinnöt on lahjoja perillisille, miksi niistä kuuluisi antaa siivu Suomen valtiolle?

1-IMG_2573 1-IMG_25988 1-IMG_2614

Näihin syvällisiin pohdintoihin on hyvä päättää tää vähän erilainen postaus. Ei tehnyt yhtään mieli tulla selittelemään tänne taas niitä liibalaaba-juttuja, joten ajattelin yrittää tiivistää mun eiliset ajatukset lyhyeksi blogitekstiksi. Toivottavasti tää postaus herätti teissäkin ajatuksia, ja niitä mahdollisia ajatuksia ja mielipiteitä voi laittaa tulemaan tuonne alas kommenttiboksiin!

Jotta tästä postauksesta löytyisi edes vähän sitä liibalaabaakin, niin voisin kertoa tähän loppuun, että mun viikonloppuni meni mukavasti Savossa sukulaisten luona. Näin muutamaa vanhaa ystävää sekä tietenkin sitä tärkeintä eli iskää! Oli niin ihana nähdä rakkaita ihmisiä pitkästä aikaa! Ihan harmittaa, kun tulee käytyä nykyään niin harvoin siellä päin. Aina on muka jotain tärkeämpää tekemistä enkä uskalla ottaa viikonloppuja vapaiksi, kun yleensä juuri silloin mua tarvittaisi töihin. Työnarkomaani kiittää ja kuittaa ja toivottaa mukavaa tiistaita kaikille!

12 kommenttia:

  1. Apua mä en ymmärrä näistä paljon yhtään ja kyllä, hävettää! Mutta sen mitä ymmärrän niin veron kyllä sinänsä kun onhan meille esim hoitomahdollisuudet sitten hyvät ja vissiin ihan edullisetkin jos sattuu pahasti sairastumaan. Mutta että nämä muut sitten, niitä en ymmärrä. Nykyään ihan pikkujutuistakin nyhdötään rahaa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, en mäkään mikään tietäjä näissä asioissa ole! Kunhan yritin kertoa oman mielipiteeni. :D Se on kyllä totta, että täällä on sentään hyvä terveydenhuolto. Hinnoista en mitään tiedä, kun en oo koskaan sairastunut, mutta mitä nyt muilta kuullut. :) Mutta joo, nykyään kyllä kaikessa verotetaan. Ja sekin, kun tuista otetaan aina pois se 20%. Just niitä köyhimpiä, kuten opiskelijoita ja työttömiä, verotetaan noin suuresti. :(

      Poista
  2. Kirjoitit kyllä niin asiaa ja täyttä faktaa! Täysin samaa mieltä monen tekstin asian kanssa :) Mukavaa keskiviikkoa<3

    http://jeannays.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että joku oli mun kanssa samaa mieltä. :) Vaikka varmasti suurinta osaa työssäkäyvistä ärsyttää nää asiat. :D Mukavaa päivää sullekin! ♥

      Poista
  3. Joo oon miettinyt juuri samoja asioita itsekin! Ja tällaset postaukset on mun mielestä just niitä parhaimpia.

    Verotus ei kyllä kauheasti innosta tienaamaan enemmän. Pitäisi olla ihan tuntuvasti suurempi palkka, että olisi hyötyä opiskella vaikkakin juuri parempi ammatti. Ei myöskään kannata ottaa sivutöitä "oikean työn" oheen, kun niistä töistä saaduista rahoista menee niin valtava osa veroja, ettei siitä jää itselle käteen juuri mitään :s

    Ja Suomen eduskunta tekee kyllä niin paskoja päätöksiä. Muuten jo tiukoilla eläviltä viedään niistä vähistäkin ja rikkaille vaan syydetään lisää rahaa. Mikä järki? Ei ne aja siellä kuin omaa etuaan.. >:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään eniten tällaisista syvällisemmistä mielipidepostauksista. Ja ylipäätään sellaisesta tekstistä mikä ei oo aina sitä pelkkää hömppää. :)

      Ja oot kyllä ihan oikeessa! Mäkin oon nimittäin miettinyt tuota sivutyötä, mutta en oikein tiedä onko siinäkään järkeä, kun sitten tulot nousee entisestään. Mikä taas tarkoittaa suurempaa veroprosenttia. :D Kyllähän siitä ehkä vuodessa kertyy suurempi summa, mutta emmä tiedä onko järkeä paiskia reilusti enemmän töitä ja saada kuukaudessa vain 100-300 euroa enemmän käteen.

      Ja niinpä! Opiskelijoita ja työttömiä verotetaan aivan liian suurella prosentilla (esim. mun työttömyystuesta meni aikoinaan aina 20% veroa) ja eläkkeitä leikataan entisestään. Lapsilisiäkin taidettiin vasta pienentää. Ja eduskunnassa kitistään niin pienistä asioista, etenkin jos kyseessä on oma palkka...

      Poista
  4. Verotus on mun mielestä ihan reilua, kun tietää miten paljon terveyspalvelut maksaa esim erikoissairaanhoidossa hoitopäivä voi olla jopa 3000-5000 e arvoinen ja yksi lääke voi maksaa 2000 e, kyllä sitten, kun saa näitä palveluita pienellä summalla ,tajuaa miksi pitää maksaa. Tällä hetkellä valtion talous on muutenkin huono, verojen maksulla voi edes vähän auttaa asiaa.
    Mutta toki se välillä ottaa päähän :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no sen kyllä itsekin ymmärrän! Tietenkin vero on hyvä asia, mutta että niin paljon? Ja se, että nimenomaan niiltä köyhimmiltä otetaan eniten veroa. Pienistä tuista kun napsitaan 20% pois, niin ei kyllä paljoa käteen jää. Siinä yksi suurimmista syistä miksen edes harkitse opiskelemaan lähtöä. :D

      Mutta se on kyllä tosiaan hyvä juttu, että terveyspalvelut on suht edulliset. Ja lapsilla ilmainen koulunkäynti, hammaslääkäri ja terveyspalvelut. :)

      Poista
  5. Todella hyvä ja mielenkiintoinen postaus! :) mä oon myös vähän samanlainen, että ajattelen varsinkin iltaisin syvällisiä asioita. Ja oon niin samaa mieltä sun kanssa tosta verotuksesta! Tuntuu, että Suomen valtio repii ihmisiltä ne viimeisetkin eurot, kun eläkkeitä leikataan ja veroja täytyy silti maksaa todella paljon :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tykkäsit! :) Iltaisin on aina hyvä aika miettiä asioita. Varsinkin jos ei väsytä ja pitäisi nukkua, niin silloin ne kaikista syvällisimmät asiat putkahtaa mieleen. :D

      No niinpä! Ja juuri niiltä köyhimmiltä viedään. :(

      Poista
  6. Toi perintövero on mun mielestä yksi vitsaus! Miten valtiolle kuuluu vaikka kiinteistö, josta on maksettu kiinteistöveroa ja sitten jos perin sen, mun pitää maksaa perintövero, että voin jatkaa kiinteistöveron maksamista? Rehellisesti, siinä ei ole mitään järkeä. Tää on vähän kun lahjavero, kyllä mä ainakin nostasin ne tonnit pimeänä sille kaverille jos haluaisin kiertää verot. Ja rehellisesti se 'musta tulevaisuus' on ainoa juttu millä saa rahaa käteen ilman nokkijoita ja vähennyksiä. Mutta, totta tää kaikki, en saa lähellekään nii paljon kun mun mies, mutta silti mä myös maksan joka palkasta veroa silleen et naurattaa, että mä joudun edes jostain alle 600e/kk tuloista veroa maksaa kun on vielä opiskelija ja niistä opintotuistakin lähtee se vero..

    http://finnlandsnorsk.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nimenomaan! Just tuota hainkin takaa, ettei siinä vaan ole mitään järkeä, että esimerkiksi vanhemmat on itse työllään ja veroja maksamalla hankkineet kiinteistön, ja kuoltuaan lapsi/lapset joutuvat siitä maksamaan. Senhän pitäisi olla lahja jälkeläisille! :o Ja lahjaverossa sama juttu kuin edellisessä. Mun mielestä fiksuin tapa olisi, jos vanhemmat siirtäisivät lapsilleen sen suurimman mahdollisen verottoman summan vuodessa rahaa ja se laitettaisiin säästöön. Äkkiä sinne kertyy monessa vuodessa jo suuri summa rahaa eikä veroja tarvitse maksaa. :D

      Toi on myös yksi niistä asioista mitä en ymmärrä! Se, että opiskelijoiden tuista otetaan hirveät määrät veroa. Ne tuethan on nimenomaan niitä meidän työllä maksamia verorahoja, niin miksi niistä kuuluu vielä maksaa erikseen veroa? Huhhuh, ei voi muuta sanoa. :D

      Poista