perjantai 2. syyskuuta 2016

Lidlin voittojuhlat

Vihdoin mä pääsen kirjoittelemaan teille tiistaisesta voittojuhlasta, jota juhlittiin meidän myymälän porukalla. Kamerassa on 150 kuvaa tuolta illalta, joten mulla oli pieniä valinnanvaikeuksia valkata niistä tänne parhaimmat. Tähän alkuun voisin kertoa vähän tarkemmin, että miksi meillä oli tällainen juhla ja missä se järjestettiin. Eli viime vuonna Lidl järjesti ensimmäistä kertaa koskaan kilpailun, jossa kaksi parasta myymälää voittaa. Voittoon tarvittiin hyvät suoritukset monilla eri osa-alueilla ja me voitettiin koko kilpailu kuulemma ylivoimaisesti. Saatiin erilliset kunniakirjat yleisöäänestyksestä (meidän myymälää äänestettiin eniten Suomen parhaaksi) sekä työssäoloprosentista (vähiten saikkuja). Vasta voiton jälkeen saatiin kuulla, että myös meidät työntekijät palkitaan jotenkin. Saatiin periaatteessa itse päättää mitä tehdään tietyllä voittorahasummalla ja päädyttiin lopulta vuokraamaan huvila meidän omaan käyttöön yhden illan ajaksi.

Juhlapaikkana toimi Villa Grande -huvila, joka sijaitsee Vantaalla Martinlaaksossa. Paikkana Villa Grande oli ihan mieletön valinta, sillä sieltä löytyi oikeasti kaikki mitä voi vain toivoa. Biljardipöytä, ulko- ja sisäporealtaat, spa-osasto, pitopalvelu, tanssilattia, karaokelaitteet, erilaisia pelejä sekä kaunis ja moderni sisustus. Juoksin koko illan kamera kädessä ikuistamassa tuota upeaa iltaa. Tuollainen ilta kuuluu varmasti niihin kuuluisiin once in a lifetime -iltoihin, niin olihan niitä kuvia otettava ja paljon!

1-IMG_2619 1-IMG_2628 1-IMG_2632 1-IMG_2640 1-IMG_2641

Meillä on ollut perinteenä järkätä jokaiselle meidän myymälästä lähtevälle työntekijälle läksiäiset ja tiistaina päästiin järkkäämään sellaiset jo kolmanteen otteeseen. Saatiin idea pitää läksiäiset näiden voittojuhlien yhteydessä. Yksi mun parhaista työkavereista ja samalla myös ystävistä lähti nimittäin opiskelemaan, joten kerättiin porukalla rahaa Ikean lahjakorttiin. Samana iltana palkittiin myös meidän mahtavat esimiehet, joka toteutettiin samalla idealla. Jokainen työntekijä laittoi tietyn summan rahaa ja niillä rahoilla ostettiin esimiehille mieluisat lahjat.

Koko ilta oli aika tunteikas, puheita puheiden perään. Kiiteltiin toisiamme mahtavasta työporukasta, joka on tietenkin suurin syy meidän voittoon. Kun töihin on oikeasti mukava mennä, niin se heijastuu varmasti myös työpanokseen!

1-IMG_2642 1-IMG_2643 1-IMG_2645 1-IMG_2655

Villa Grande oli niin suuri ja siellä oli niin paljon kaikkea tekemistä, ettei tuo 8 tuntia riittänyt millään kaikkeen. Esimerkiksi porealtaat jäi kokonaan testaamatta, mikä vähän harmittaa jälkikäteen. Illan aikana tuli juteltua niin paljon työkavereiden kanssa, että välillä huomasi tunnin hujahtaneen pelkästään jutusteluun. Aika kului aivan liian nopeasti. Muistan, kun yksi meidän esimiehistä tuli kuuluttamaan kymmentä minuuttia ennen meidän ajan loppumista, että nyt pitää alkaa valmistautua lähtöön. Meitä harmitti niin paljon, mutta onneksi yhden työkaverin luo pääsi vielä jatkamaan iltaa halutessaan!

1-IMG_2665 1-IMG_2673 1-PicMonkey Collage 1-IMG_2676 1-IMG_2751 1-IMG_2767

Innostuin tästä huvilaideasta niin paljon, että mun häiden jatkot tulee ehdottomasti sitten tulevaisuudessa olemaan jossain täntyylisessä huvilassa. Tällaiseen 3-kerroksiseen huvilaan mahtuisi juuri sopivasti kaikki kutsuvieraat eikä kenellekään varmasti tulisi tylsää! Ehdotin myös kavereille, että voitaisiin joskus vuokrata tällainen ihan vaan illanviettopaikaksi. Jokainen laittaisi oman osuutensa vuokraan ja jos porukka on iso, niin eihän tuollainen ilta tulisi edes kovin kalliiksi.

Mun ilta oli kokonaisuudessaan ihan supermahtava! Haikein mielin päätän tän postauksen nyt tähän tietäen, ettei tällaista tule varmaan enää koskaan. Okei, ehkä mä pidän blogia vielä silloin naimisiin mennessäni, niin pääsen postailemaan vielä uudestaan jotain tällaista! :D

Mahtavaa viikonloppua kaikille!

10 kommenttia:

  1. Voi vitsi miten pääsi itekki kuvien mukana olevaaan tunnelmaan :) Tosi mukavalta illalta kyllä kuulosti, ihania kuvia tollaisia aitoja ! Varmasti ollut kiva ilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Se olikin vähän näiden kuvien tarkoitus! :) Oli kyllä unohtumaton ilta! Haluun vielä joskus elämässäni tuollaisen illan. <3

      Poista
  2. What a night, haha, ei voi muuta näiden kuvien perusteella sanoa! Ihana kuulla, että teillä on hyvä työporukka ja että teidät on sitten tällaisella mahtavalla jutulla palkittu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo, samaa mieltä! :D Oli ihan mieletön ilta! <3

      Poista
  3. Vau miten ihana paikka!♥ Näyttää upeelle :) Kumpa itsellekkin tulis tulevaisuudessa tollaset kekkerit tietoon :)

    http://jeannays.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villa Grande oli kyllä niin upea paikka! ♥ Mäkin haaveilen, että pääsisin vielä joskus tuollaisiin "ylellisiin" kekkereihin. :D

      Poista
  4. Ihan sika hyvän idean kuitenkin saitte palkinnoksi itsellenne! Mä oisin ollu niin fiiliksissä kun oisin saanu istua tohon tuoliin >:D Mutta sit joskus kun hankin mun älyttömän manchonin niin sinne hankin ton Kaija Koo tuolin itelleni :)

    http://finnlandsnorsk.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo huvilan vuokraus oli kyllä ehdottomasti paras vaihtoehto tuolle meidän voitolle. Päästiin yhdessä juhlistamaan voittoa ja tuolla oli tekemistäkin jokaiselle. :) Haha, toi tuoli oli mahtava! Kaija Koo -penkki! :D

      Poista
  5. Siis vau mikä paikka! Upeen näköstä! Ja teidän ilta kuulostaa muutenkin ihan huipulta :) Tosi kivaa, että teillä on noin hyvä työporukka kasassa! Se on kyllä merkittävä juttu ja vaikuttaa niin paljon siihen miten viihtyy töissä, miten hyvin työhön jaksaa panostaa jne :)

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä kuvissa tuo paikka ei edes näytä niin hienolta mitä se todellisuudessa oli. :( Mutta ihan hyviä kuvia tuli silti. :) Ja se on kyllä totta, että työilmapiiri vaikuttaa tosi paljon siihen miten viihtyy töissä. Meillä on käynyt hyvä tuuri, kun meille on valittu tuollaisia kaikkien kanssa toimeen tulevia ihmisiä! :)

      Poista