sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Parvekeprojekti

Kuten viime postauksessa kerroin, niin oon tehnyt viimeisen kuukauden aikana parvekkeelleni kalusteita kotikonstein. Idea näiden tekemiseen lähti eräältä tutultani, joka oli tehnyt sohvan kuormalavoista. Innostuin ideasta ja nopean googlaamisen jälkeen olin jo päättänyt millaiset kalusteet parvekkelleni halusin. Sain jo seuraavana päivänä järkättyä itselleni neljä kuormalavaa sekä sähkökelan ilmaiseksi. Sain myös hiomakoneen ilmaiseksi käyttööni ja hankin maalin edulliseen hintaan kaverilta. Loppujen lopuksi mun piti maksaa maalista vain 40 euroa sekä n. 50 euroa Ikeasta ostetuista somisteista. Itsetehdyt kalusteet tulee siis huomattavasti edullisemmaksi kuin valmiina ostetut. Ja onhan se tietenkin vähän uniikimpaa, kun jokaisella ei ole samanlaisia!

Ensimmäiselavat ja pöytä piti hioa sileiksi, koska onhan ne paljon siistimmän näköisiä hiottuina eikä tikut pääsisi hajottamaan tuota huopaa, joka tuli lavojen päälle. Hiomisen jälkeen lavat täytyi katkaista puolesta välistä, koska halusin sohvasta kapean. Ylimääräisistä lavojen puolikkaista sai kätevästi sahattua myös jalat sohvan alle. Monen tunnin hiomisen ja fiksailun jälkeen oli tietenkin vuorossa se ihanin vaihe eli maalaaminen. En oo varmaan koskaan aiemmin muistanut mainita, että tykkään maalaamisesta. Innostuin näidenkin kohdalla niin paljon, että halusin maalata sekä sohvan että pöydän jopa kolmeen kertaan. Toisaalta se oli ihan hyvä juttu, koska yhdellä maalauskerralla kaikkea ei mitenkään voi saada piiloon, kun puu imee maalia niin paljon. Lopputuloksesta tuli siis siistimpi ja peittävämpi, kun maalasin kaiken moneen kertaan.

1-IMG_1305 PicMonkey Collage22

Viimeisen maalipinnan kuivumisen odottelu oli ehkä se ärsyttävin vaihe, kun tiesi, että muuten kalusteet oli jo valmiit. Odottelin malttamattomana, että pääsisin asettelemaan ne jo parvekkeelle ja käyttämään ensimmäistä kertaa. Halusin myös ehdottomasti kalusteet vapuksi valmiiksi, mutta valitettavasti silloisten sadepäivien takia se ei onnistunut. Maalaaminen on kuitenkin niin paljon kivempaa aurinkoisella ja kuivalla ilmalla, ja maalin kuivuminenkin on silloin nopeampaa. Onneksi heti vapun jälkeen tänne tuli nää aurinkoiset ja lämpimät ilmat, niin pääsin tekemään myös kalusteet valmiiksi.

1-IMG_1309 1-IMG_1308

Nyt on ollut ihan eri fiilis hengailla parvekkeella, kun siellä on jopa paikka missä istua. Meidän parveke ammotti aiemmin tyhjyyttään, yhtä jakkaraa lukuunottamatta. Olihan se jo korkea aikakin 1,5 vuoden (onko siitä jo tosiaan niin kauan?) jälkeen saada jokaiselle parvekkeelle pakolliset kalusteet. Kesän loputtua aion hankkia vielä tuohon sohvan viereen sellaisen ison lyhdyn, jonka sisään tulee joulupalloja ja kirkkaat led-valot. Sitten on ihana laittaa vaikka kynttilät pöydälle palamaan ja jouluvalot päälle, ja alkaa fiilistellä jo tulevaa syksyä!

Ajatus ei kulje enää yhtään tän tekstin kanssa, joten ehkä on parempi lopetella tällä kertaa. Olin tänään melkein 10 tuntia töissä ja sen jälkeen oon tuskaillut pari tuntia vielä tän postaamisenkin kanssa. Nyt mä lähden ostamaan kaupasta jotain hyvää ja laitan netflixin pyörimään! 

Mitä piditte kalusteista ja onko joku muukin tehnyt niitä itse?

10 kommenttia:

  1. Ai vitsit kun näyttää kivalta! Tästä sai itsekin inspiraatiota! Meinaatko laittaa tuonne viltin alle vielä istuintyynyjä tms :) tulis lisämukavuutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tää postaus on antanut muillekin inspiraatiota! :) Meinasin jo heti laittaa istuintyynyt noiden lavojen päälle, mut ne oli niin kalliita, niin päädyin ainakin alkuun noihin viltteihin. Ehkä joskus myöhemmin hankin vielä kunnon tyynyt tai patjat siihen :)

      Poista
  2. Tosi kivannäkönen parveke, tykkään! :)

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Mäkin oon tyytyväinen nyt! :)

      Poista
  3. Oij näyttää aivan ihanalle ♥ Olisipa ihana laittaa parveketta, mutta meillä on terassi mistä saattaa tavarat lähtee kävelemään, niin on käynyt:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista tuli kyllä yllättävän kivat! ♥ Eikä, oikeesti? Ihan älytöntä, eihän nykyään uskalla jättää mihinkään mitään :o Jos teillä on seuraavassa kämpässä parveke, niin sitä sitten laittelet! :)

      Poista
  4. Näyttääpäs ihanalle! ♥ itsetehdyt on kyllä aina kivan näköisiä :) Mäkin oon tuunaillut noista lavoista meille sohvapöydän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! ♥ Niinpä, ja vähän uniikimpia kuin valmiina ostetut :) Oonkin nähny paljon niitä sohvapöytiä blogeissa. Nuo sohvat ja pöydät taitaa nykyään olla aika suosittuja, enkä kyllä toisaalta ihmettele yhtään :)

      Poista
  5. Näyttää tosi kivalta! Varsinkin nuo hopeiset tyynyt ja pinkit kynttilät ovat oiva lisä!

    Janica K.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Mä halusinkin jotain värikästä tuonne valkoisen värin sekaan, niin päädyin noihin pinkkeihin kynttilöihin. Ne tuo just sopivasti vähän väriä muuten vaaleaan värimaailmaan :)

      Poista