sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Calvin Klein

Oon pitänyt jo useamman kuukauden ajan shoppailulakkoa, sillä oon halunnut säästää rahaa johonkin isompaan ostokseen turhien vaatteiden sijaan. Muutamia satunnaisia vaatekappaleita oon kuitenkin sortunut ostamaan, mutta huomattavasti vähemmän kuin aiemmin. Viikko sitten perjantaina mulle tuli vihdoin ensimmäinen palkka ja pitihän mun tietenkin heti lauantaina suunnata kaverin kanssa ostoksille. Käytiin ystävänpäivän kunniaksi kahvilla ja samalla reissulla kierrettiin muutamat liikkeet läpi.
 
Huomattiin jo heti Calvin Kleinin liikkeen näyteikkunassa suuria punaisia ale-kylttejä ja päätettiin käydä tsekkaamassa olisiko siellä mitään kivaa alennuksessa. Mä iskin heti silmäni mustiin mokkaisiin kiilakorkoihin ja kun huomasin niiden olevan tarjouksessa vieläpä puoleen hintaan, en vaan voinut jättää niitä hyllyyn. Melkein kaikki kootkin oli jo loppuneet, mutta juuri se mun koko löytyi vielä varastosta. Alkuperäinen hinta kengillä olisi ollut 168 euroa, mutta alennuksen jälkeen niille jäi hintaa vain 84 euroa. Mahtava löytö siis!

1-IMG_867222 1-IMG_867888888

Hurahdin reilu vuosi sitten merkkituotteisiin, kun ostin ensimmäisen Michael Korsin laukkuni eikä sen jälkeen ole ollut paluuta entiseen. Vaikka ostankin tuotteita myös pelkän merkin takia, niin esimerkiksi laatu on myös paljon parempi tällaisissa hintavammissa tuotteissa. Ennen ostin kaikki laukkuni H&M:ltä ja uusia saikin olla ostelemassa jopa puolen vuoden välein, kun entisistä katkesi hihnat tai laukku meni muuten niin huonoon kuntoon. Mun MK:n laukussa ei ole vielä minkäänlaisia käytön jälkiä, vaikka oon käyttänyt sitä melkein päivittäin yli vuoden verran. Toivottavasti nää kengätkin pysyisi yhtä hyvässä kunnossa!

1-IMG_868222222 1-IMG_867777777 1-IMG_86888888

En malta odottaa, että pääsen käyttämään näitä kenkiä ja kuvailemaan asukuvia ne jalassa. Noita ei kuitenkaan raaski käyttää ihan jokapäiväisessä käytössä, mutta sitten kun haluaa vähän panostaa, niin nuo tuo juuri sopivasti sellaisen huolitellun olemuksen. En kyllä kadu yhtään noiden ostamista, on ne vaan niin ihanat!

Mulla on hirveästi tällä hetkellä kaikkia suunnitelmia tuleville viikoille, joita en millään malttaisi odottaa. Ensi viikko on todella kiireinen töiden osalta, mutta onneksi ensi lauantaina pääsee nollaamaan raskaan työviikon Angerfistin keikalle. Seuraavana päivänä Henna tulee tänne mun luo yli viikoksi ja ollaan suunniteltu lähtevämme Tallinnaan ja Tukholmaan lievittämään molempien järkyttävää matkakuumetta. Kahden viikon päästä lauantaina juhlitaan myös vihdoin mun ja Teemun tupareita, jolloin tänne muuttamisesta on kulunut jo huimat 4 kuukautta. Miten aika meneekään näin nopeasti? Tuntuu, että vastahan me tänne muutettiin. Tuparit pidetään varkautelaisille kavereille, jotka tulee Teemun kanssa samalla kyydillä koko viikonlopuksi tänne. Ihanaa päästä näkemään pitkästä aikaa myös vanhoja kavereita! 
 
Mitä tykkäätte mun uusista kengistä?

12 kommenttia:

  1. Mä niin haaveilen uudesta MK:n laukusta ! Tuo mun sininen Hamilton kaipaa kaveria! Ehkä kesällä reissusta tarttuu uusi laukku tai sitten säästelen rahaa loppuvuoteen. Katsotaan :)
    Ja voi että, minäkin haluisin Tukholmaan! Viime kerrasta on jo monta vuotta ja tykkään siitä kaupungista todella paljon! Ootko sä ennen ollut siellä? :)
    Mites Teemu, onko se jo töitä löytänyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei jos suuntaatte sinne Berliiniin, niin kannattaa googlailla löytyiskö siitä läheltä jotain outlet-myymälää! Mäkin löysin syyskuussa sieltä Münchenin lähellä sijaitsevasta outlet-kylästä MK:n laukun puoleen hintaan. :) Joko ootte muuten varanneet matkan? :)

      Tukholma on kyllä aivan ihana kaupunki! Oon käynyt siellä viimeksi pari vuotta sitten Teemun kanssa, mutta ei valitettavasti ehditty silloin kierrellä paljoa kaupungilla. Oltiin yksi yö hotellissa ja käytiin illalla Asking Alexandrian keikalla. :) Nyt sit saatiinkin mahtava idea Hennan kanssa, että lähdetään yhdessä Tukholmaan, kun se ei oo koskaan aiemmin käynyt siellä. Tällaisille matkailuhulluille jopa Tukholman risteily tekee ihan hyvää! :D

      Niin ja Teemu ei oo vieläkään onnistunut löytämään töitä. Tällä hetkellä taitaa olla vähän jokaisella alalla vaikeuksia työllistyä. :(

      Poista
  2. oi noi on kyllä upeat! :) Varmasti laadukkaat ja kestävät ja ihan hintansa veroiset :)



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä kuvissa ne ei ihan pääse oikeuksiinsa, kun mustat mokkakengät näyttää aina vähän huonommille kuvissa, mutta ne on todella ihanat jalassa! :) Voi vitsi, pääsispä pian jo käyttämään noita! Näillä loskakeleillä en uskalla lähteä noissa ollenkaan ulos. :/

      Poista
  3. Voi vitsit noi näyttää kivoille!:) laadusta on kyllä valmis maksamaan enemmän! Ja hyvä tuuri kyllä sulla käynyt kun noin roimasta alesta olet nuo löytänyt!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on kyllä aivan ihanat! :) Niinpä, laadusta on tosiaankin valmis maksamaan vähän enemmän! :) Haha, kerrankin mulla kävi hyvä tuuri jossain! :D

      Poista
  4. Oijoi mä ihailin nuita jo jossain - varmaan instassa tai jossain en enää ees muista:'D Apua vanhuus ei tuu yksin. Huikee ale tosiaan siis, laadusta kannattaa maksaa Kata:3 Ihanaa maanantaita! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo instaan lisäsin heti kuvan noista, kun kävin ne ostamassa! :) Ja laadusta kannattaa kyllä munkin mielestä maksaa. Ja ehkä vähän myös sen merkinkin takia, haha. ;D Vastaan vähän myöhässä, mutta samoin sinne! <3

      Poista
  5. Mie niin tykkään tuon tyylisistä kengistä!♥ Ja on vielä hyvän merkkinenkin.

    VastaaPoista
  6. Oijoi! ♡♡ Onpa muuten upeet popot!☆☆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! <3 Pääsispä jo käyttämään niitä! :)

      Poista