torstai 21. elokuuta 2014

Matkakuumetta ilmassa

Näiden viileiden ja sateisten syyspäivien aikana on väkisinkin alkanut ikävöidä etelän lämpöön. Oon selaillut näiden muutaman päivän aikana vanhoja matkakuvia ja tutkinut äkkilähtöjen tarjontaa melkein kyllästymiseen asti. Olisi niin ihana ottaa äkkilähtö johonkin ihan uuteen paikkaan ja rentoutua kokonainen viikko meren rannalla palmujen alla värikkäitä drinkkejä unohtamatta. Tällä hetkellä mulla ei kuitenkaan ole rahaa ylimääräisiin ulkomaanmatkoihin eikä Teemullakaan ole kuin kaksi viikkoa kesälomaa käytettävissä.
 
Tätä järkyttävää matkakuumetta helpottaa onneksi vähän se, kun lähdetään syyskuun alussa Müncheniin pariksi viikoksi. Vaikka se onkin mulle vähän kuin toinen koti, niin silti sinne on aina yhtä mukava palata. Onneksi nää 3 viikkoa menee kuitenkin nopeasti! Ajattelin tässä postauksessa kertoa vähän mielipiteitäni matkailusta, joten olkoon tää nyt vaikka jonkinlainen mielipidekirjoitus. Sekaan laitoin kuvia menneiltä ulkomaanmatkoiltani piristämään muuten tekstipainotteista postausta.

PicMonkey Collage1

Matkailu on jo pienestä pitäen kiinnostanut mua hirveästi. Oon siinä asiassa ollut aika onnekas, kun mun vanhemmat on tykänneet matkailusta ja halunneet näyttää mulle erilaisia paikkoja maailmalla. Äiti on itseasiassa kertonut mulle jälkeenpäin, että on halunnut matkailun avulla saada myös mut kiinnostumaan matkailusta. Mun vanhempien eron jälkeen äiti muutti joksikin aikaa Helsinkiin ja sen jälkeen Müncheniin. Oon siis sen takia matkustanut useasti äidin luo Müncheniin ja sieltä ollaan joskus lähdetty tutustumaan muihin Euroopan kaupunkeihin.

Oon myös todella iloinen siitä, että Teemukin on innostunut matkailusta. Ollaan molemmat sitä mieltä, että rahat laitetaan mieluummin matkailuun kuin vaikka omakotitalon lainanlyhennyksiin. Me ollaankin jo suunniteltu, että sitten Helsinkiin muuton jälkeen ruvetaan keräämään kuukausittain rahaa yhteiseen matkakassaan ja tehdään kesäisin yhteisillä kesälomillamme reissuja ulkomaille.

PicMonkey Collage2

Mä en osaa edes sanoin kuvailla miten paljon rakastan matkailua. Teemu on monesti sanonut, että tää mun jatkuva matkailemisen tarve menee kuulemma jo yli. Selailen vähintään kaksi kertaa viikossa äkkilähtöjä ja suunnittelen jatkuvasti uusia ulkomaanmatkoja. Tykkään googlailla tietoa erilaisista matkakohteista ja suunnitella millaisia kuvia matkoillani ottaisin. Näen todella usein myös unia matkailusta ja aamulla joudun heräämään pettyneenä siihen, ettei se ollutkaan totta.
 
Ulkomailla on ihan mahtavaa päästä tutustumaan uusiin kulttuureihin, kiertelemään nähtävyyksiä ja maistelemaan muiden maiden omia perinneruokia. Ja se tunne, kun pääsee omin silmin näkemään sen kaiken mistä on aiemmin vain haaveillut. Oli esimerkiksi ihan uskomatonta päästä näkemään Eiffel-torni omin silmin. Odotin jo lentokoneessa matkalla Pariisiin sen näkemistä enkä olisi millään malttanut odottaa, että lähdetään kaupungille kiertelemään. Se hetki on jäänyt mulla erityisesti mieleen.
 
PicMonkey Collage3
 
Yksinkertaisesti sanottuna matkusteleminen tekee mut onnelliseksi. On ihanaa päästä vaihtamaan maisemaa ja unohtaa hetkeksi kaikki arjen huolet. Matkoilla mun mielialaa ei voi pilata mikään, ei edes sateinen sää. Mä muuten harkitsisin jotain matkailuun liittyvää työtä, mutta mun kielitaito on valitettavasti niin huono. Helpompi ratkaisu on lähteä opiskelemaan lisää, jotta sitten vanhempana on varaa matkustella useammin. Ja jos matkailisi työkseen, niin ehkä siihenkin saattaisi ajan myötä kyllästyä.

Mun suurin unelma olisi joskus tulevaisuudessa päästä muuttamaan Keski-Eurooppaan. Siellä välimatkat on niin lyhyitä naapurimaiden kaupunkeihin ja matkailukin on edullisempaa. Esimerkiksi Münchenistä voisi lähteä omalla autolla viikonloppureissulle Wieniin, Prahaan tai Zürichiin. Kaikkiin noihin kaupunkeihin on noin 4-5 tunnin ajomatka eli sama kuin me ajettaisi täältä Varkaudesta Helsinkiin. Epäreilua, kun jotkut on syntyneet sinne! :D
 
Kuka muu on hurahtanut matkailuun?

11 kommenttia:

  1. Ihania matkakuvia :)
    Itse pelkään ihan järkyttävsti lentokonetta joten mun matkailut on jäänyt todella vähäseksi

    http://kaika85.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mä niin tiedän tuon tunteen, sillä itsekin pelkään lentämistä. Muut kun nukkuu lennoilla, niin mä kuuntelen tarkkaavaisena kaikkia epäilyttäviä ääniä. :D Mutta siihen kyllä tottuu ja pelot pystyy voittamaan kohtaamalla ne!

      Poista
  2. Voin samaistua niin täydellisesti tohon sun tekstiin :D Itse en pienempänä päässyt päässyt matkustelemaan perheen kanssa kuin kerran ulkomaille, sillon en kylläkään niin matkustushullu ollutkaan vielä :D Varmaan tietty johtui siitä, että ei sitä osannut unelmoida ja kaivata jotain sellaista, minkä hienoudesta ei ollut vielä mitään tietoa tai kokemusta. Mutta ihan epäreilua, että jotkut pääsevät jo heti pienestä pitäen kiertämään maailmaa! :D Noo onneksi vielä näin vähän vanhempanakin kerkeää hyvin ja on koko elinikä aikaa matkustella.

    Tuntuu, että voisin myydä vaikka sieluni päästäkseni matkustelemaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, onhan täällä muitakin matkailua rakastavia! Vaikka sen mä kyllä tiesinkin, kun saa aina kateellisena selailla sun matkapostauksia... :D Mäkään en vielä pienenä oikein osannut nauttia matkailusta. Olihan se tietenkin kiva päästä mereen uimaan ja näkemään esimerkiksi palmuja ensimmäistä kertaa elämässä, mutta ei sitä pienenä osannut arvostaa. Vasta joskus kutosluokalla aloin kiinnostua kunnolla matkailusta ja sitten se olikin (rahan)menoa... :D

      Mun mielestä tällein vanhempana matkusteleminen on jopa kivempaa kuin nuorempana! Nykyään saa itse päättää mitä matkoilla tehdään ja onhan se tietenkin kivempi lähteä kavereiden/kumppanin kanssa reissuun. :)

      Poista
    2. Niin ja mäkin voisin tehdä melkein mitä tahansa, että olis varaa matkustella useammin! :D Laitoin tuossa viime keväänä meidän pianonkin myyntiin, että olis rahaa matkailla... :DD

      Poista
    3. Jep niinpä, kyllä se nyt tällein täysi-ikäisenä on paljon mukavampaa, kun voi vapaasti tehdä ja mennä miten huvittaa :) Ääh nytkin päädyin tonne finnmatkojen lomavalvojaisiin ja ois niiiiiiin edullisesti mm. parin viikon Thaimaan matkoja että joo kylläpä tekis ihan liian paljon mieli! :--D Ei ainakaan yhtään helpota tätä kuumetta..

      Poista
    4. Totta! On semmonen oma vapaus ja saa päättää itse mitä tekee. :) Paras ikä ois just tämmönen noin 20 vuotta, voispa tähän vaan jäädä! :D Haha voi ei! Tuttua tuo lomamatkojen selailu ja haaveilu... :D

      Poista
  3. Voin niin samaistua tuohon kohtaan, jossa mainitset tunteen siitä kun pääsee näkemään ne kaikki paikat reissussa omin silmin! Silloin kun me oltiin Pariisissa, hoin vain koko ajan "siis me ollaan oikeasti täällä! Ja tuolla on ihan oikeasti Eiffeli!"

    Ja hei, mistä kaikkialta noi tämän postauksen reissukuvat on otettu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo myös mun suusta taisi kuulua aikalailla samat sanat! Se oli vaan jotenkin niin uskomaton fiilis nähdä Eiffel-torni omin silmin. :) Tuollaisen samanlaisen fiiliksen saisi varmaan esimerkiksi Roomassa. Tai jossain New Yorkissa, ai että. :D

      Tuossa on kuvia Saksasta, Tallinnasta, Barcelonasta, Bulgariasta, Prahasta, Pariisista ja Kanarialta. Yritin valita monista eri paikoista ja onnistuneimmat otokset tietysti. :D

      Poista
  4. Mulla on sama juttu, että rahat laittaa mieluummin siihen matkailuun kuin johonkin muuhun :D ja tuntuu että aina kun on palannut yhdeltä reissulta, haluaisi varata heti uuden matkan :) Kivoja kuvia sulla ja kiva postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ihana kuulla, että tykkäsit tästä! :) Mulla on sama juttu aina reissujen jälkeen, että tekis mieli varata samantien uusi matka. :D Matkailuun ei vaan voi kyllästyä! :)

      Poista