maanantai 4. elokuuta 2014

Ihana viikonloppu

Mun piti tulla jo eilen postailemaan viikonlopustani, mutta olin koko päivän niin väsynyt, etten jaksanut avata tietokonetta ollenkaan. En tiedä mikä mulle on tullut, kun oon jatkuvasti niin väsynyt. Ootte varmaan huomanneet, että postaustahtikin on hidastunut jonkin verran viimeaikoina. Ollaan Teemun kanssa yhdessä ihmetelty tätä mun väsymystäni, kun syön kuitenkin vitamiinitabletteja ja nukun yleensä jopa liikaakin. Mulle on vaan nykyään niin ylitsepääsemättömän vaikeaa saada edes tietokone avattua! Toivottavasti tälle väsymykselle tulisi pian loppu, sillä haluaisin postailla paljon useammin. Ja olisihan se kiva lähteä edes joskus täältä neljän seinän sisältä ulos tuulettumaan. :D
 
Nyt kuitenkin postausta viikonlopusta. Oon yrittänyt viimeaikoina tehdä mahdollisimman monipuolisia postauksia ja jättänyt tavalliset asukuvat vähemmälle. Huomasin nimittäin itsekin vähän aikaa sitten, että postausten sisällöt alkoivat mennä pelkkiin asukuviin ja kuulumisiin. Jos teillä on joitain postausehdotuksia, niin niitäkin saa laittaa tulemaan!

IMG_4337 – kopio

Vihdoin Baby Lipsit saapuivat tänne Suomeenkin! Olisihan näitä tietenkin voinut tilata esimerkiksi Nordicfeeliltä, mutta ei mulla nyt niin hirveä kiire ollut kuitenkaan. Mun mielestä on ihan mahtavaa, kun joihinkin Baby Lipseihin on yhdistetty sekä huulipuna että -rasva! Huulirasvan aion kuitenkin hankkia jatkossakin Blistexiltä, sillä se on halvempi ja parempi vaihtoehto. Mutta nuo värilliset Baby Lipsit on juuri tällaisten ihmisten kuten mun pelastus, sillä tavalliset huulipunat kuivattavat huulia todella pahasti. Kumpa Suomeen tulisi näitä muissakin söpöissä väreissä!
 
IMG_4298 – kopio
 
Perjantaina meidät kutsuttiin ystäväpariskunnan luo grillijuhliin ja päästiin pitkästä aikaa viettämään mukavaa perjantai-iltaa koko kaveriporukalla. Oli niin ihanaa päästä pitkän ajan jälkeen jakamaan kuulumisia vanhan kaveriporukan kesken. Ilta meni niin nopeasti, että tajuttiin katsoa kelloa ensimmäistä kertaa vasta kahden jälkeen. Tarkoituksena olisi tietenkin ollut lähteä käymään myös baarissa, mutta päätettiin jättää se tällä kertaa väliin. Tällaisia iltoja saisi olla paljon useammin!

IMG_4307 – kopio IMG_4313 – kopio

Lauantai-illaksi oltiin lupauduttu mun tädin seuraksi Lapinlahden juusto- ja viinijuhlille. Mulla oli ennen tuonne lähtöä aika paljon ennakkoluuloja kyseisestä tapahtumasta, mutta onneksi ne osoittautuivat taas kerran vääriksi. Vaikka juhlien keski-ikä lähentelikin viittäkymmentä, niin meillä oli silti yllättävän hauskaa!

Juustopöytä oli huimat 20 metriä pitkä, joten siinä iski väkisinkin pieni valinnanvaikeus. Jouduttiin käymään monesti täyttämässä lautasemme, sillä juustoja oli niin paljon. Pelkkien juustojen lisäksi pöydästä löytyi myös leipää, hedelmiä sekä salaatteja. Voisin lähteä vaikka tältä istumalta tuonne nyt syömään!

IMG_4314 – kopio

Lauantaina päälle päätyi uusi pinkki bleiseri, jonka ostin jokin aika sitten Jim&Jillin alennuksesta 15 eurolla. Oon huomannut, että tänä kesänä tuo valkoinen paita on päätynyt lähes jokaiseen mun asuun. Se on niin helppo yhdistellä monenlaisiin asuihin ja sopii niin arkeen kuin juhlaankin. Oon ainakin käyttänyt sitä koko rahan edestä! :D

IMG_4323 – kopio IMG_4326 – kopio

Kuten heti postauksen alussa mainitsinkin, niin eilinen meillä (tai pikemminkin mulla) meni lähes kokonaan sängynpohjalla. Jossain vaiheessa iltaa mun rupesi kuitenkin hirveästi tekemään mieli Coffee Housen jäälattea ja koska täältä Varkaudesta ei sellaista kahvilaa löydy, niin kokeiltiin tehdä sellaiset itse. Käytiin kaupasta iso purkki valmista lattea ja lisättiin sekaan sydämenmuotoisia jääpaloja. Lopputulos oli yllättävän hyvä ja paljon edullisempi vaihtoehto kuin kahvilan valmiit kahvit. Suosittelen kokeilemaan!
 
Mitä piditte tällaisesta vähän erilaisesta postauksesta?

18 kommenttia:

  1. Haluisin kans löytää kivan pinkin bleiserin ! Kuumuus ainaki väsyttää !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä ainakin H&M:ltä katsomassa bleisereitä! Suurin osa mun bleisereistä on sieltä ostettu. Tuon satuin ihan vahingossa löytämään Jimmarista. :) Joo, kuumuus saattaa tehdä mulle tän väsymyksen. Oonkin ihmetellyt miten ihmiset voi olla nimenomaan kesällä niin pirteitä! :D

      Poista
  2. Jos oot raskaana?:p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei saa pelotella! :D Siihen ei onneksi ainakaan mun kohdalla taida olla mahdollisuutta. Mutta eihän sitä koskaan voi varmaksi tietää... :D

      Poista
  3. Kiva postaus! :) Nuo baby lipsit ovat tosi käteviä, itsellä ollut melkein jokapäiväisessä käytössä nyt kesällä! Harmi vaan kun kerkesin jo hävittämään tuon pinkin mikä oli suosikki noista.. Näyttääpä houkuttelevalta tuo tarjoilupöytä, tosin aikamoinen kaloripommi noiden juustojen osalta :D Kaunis kuva sinusta ja tuo bleiseri on ihanan pirteän värinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tykkäsit! :) Mäkin innostuin nyt noista Baby Lipseistä, ihan mahtavia! Nyt ei kuivu huuletkaan, vaikka haluaisikin vähän väriä niihin. :) Nuo juustot oli aivan ihania! Mäkin kun oon nyt noudattanut terveellistä ruokavaliota, niin mietin just noita kaloreita. Mutta kyllä välillä saa myös herkutella. ;) Ja kiitos paljon! :)

      Poista
  4. Tykkään tälläisistä postauksista, eli peukkua tulee ainakin täältä! Ja nammmm, oon hirmuinen juustohiiri joten olisin ollut ihan onnessani tuolla!
    Onko sulla muuten ruokavalio kohdillaan, ootko helteistä huolimatta saanut syötyä ja juotua kunnolla? Toivottavasti väsymys hellittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes kiva kuulla, että säkin tykkäsit! Vähän vaihtelua tavallisiin asupostauksiin. :) Haha, olisit nähnyt mun ilmeen, kun näin tuon pöydän! Kävin heti lautasellisen täyteen erilaisia juustoja. Nälkä tulee niitä miettiessä! :D

      Mulla ei helteillä ole oikein ruokahalua, mutta oon kyllä yrittänyt syödä parhaani mukaan. Juotua on ainakin tullut ehkä liikaakin. :D Kyllä mä uskon, että syksyä kohden tää mun väsymys alkaa hellittää. Toivottavasti!

      Poista
  5. Ihan täydellinen toi bleiseri <3 ja musta tää postaus oli ihana ! Kiva välillä lukea ihan höpöttelyäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä aivan ihana! <3 Ihana kuulla, että tästä on tykätty! Pitää siis jatkossakin tehdä tämäntyylisiä. :)

      Poista
  6. Sulla voi olla raudan puute tai sitten juot nesteitä liian vähän näinä kovina helteinä. Raskautta en nyt ihan ekana lähtis epäilemään :D sis tohon sun väsymykseen viitaten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon miettinyt, että ehkä raudan puute kyseessä.. Nestettä on kyllä tullut juotua paljon, mutta mulla on aika yksipuolinen ruokavalio mikä voisi selittää tuon raudan puutteen. :/ Oon vaan niin laiska tekemään ruokaa, niin syön yleensä jotain tiettyä ruokaa kyllästymiseen asti. :D Pitää suunnata tänään apteekkiin ostamaan rautatabletteja!

      Poista
  7. Pidin tästä postauksesta paljon! :-3 Tosi hyvä idea tehdä itse latte ♥ Olen miettinyt arnoldsilla että onkohan latte vai capuccin parempaa kun mulla oli sellainen tarjous että sai 2 yhden hinnalla jompaa kumpaa..:-D Tuo valkoinen toppi kyllä sopii hyvin kaikkeen varmasti ja toi juustojuhlakin kuulostaa hyvältä! Ja eihän sitä aina tarvitse baariin mennä jos on muuten mukavaa. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla, että tykkäsit! :) ♥ Molemmat on ainakin mun mielestä hyviä! Itse ottaisin varmaan kuitenkin laten. :) Juustojuhlat oli kyllä ihanat ja oot oikeassa, ettei baariin tarvitse lähteä jos on jo muutenkin mukavaa. :)

      Poista
  8. Upee asu :) Arvaa tekiskö mieli tungea koko pää tönne buffaan ?

    Liityin lukiaksi ;)
    Toivottavasti tykkäisit munkin blogista
    http://mygorgeousdreams.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Haha, samaa mieltä! Näyttää niin herkulliselta. :D Käyn tänään paremmalla ajalla lueskelemassa sunkin blogia! :)

      Poista