torstai 7. elokuuta 2014

Ajatuksia bloggaamisesta

Kirjoittaminen on aina ollut mulle eräänlainen tapa purkaa ajatuksia. Jo pienenä tyttönä mä kirjoitin säännöllisesti päiväkirjaa ja jaoin sinne kaiken elämäni kohokohdista pahimpiin hetkiin. Olin aina innoissani, kun äidinkielen opettaja antoi kotitehtäväksi tarinan kirjoittamisen. Kirjoittelin pienenä myös paljon erilaisia biisien sanoituksia ja suunnittelin, että sitten kun oon aikuinen, mä laulan omalla levylläni niitä biisejä. Oon oikeastaan siitä lähtien tykännyt kirjoittamisesta, kun opin kirjoittamaan!
 
Blogiin mä en oo koskaan osannut enkä uskaltanut jakaa täysin avoimesti asioitani. Ihailen niitä bloggaajia, jotka kertovat myös niistä elämän huonommista hetkistä eikä heillä ole tarvetta esittää muuta kuin ovat. Nykyään liian moni blogi on muuttunut vain pintapuoliseksi raapaisuksi elämästä. Elämästä ei kerrota enää muuta kuin millainen sun eilinen asusi oli tai millä maulla tilasit kahvisi Starbucksissa. Oon huomannut, että juuri tuosta syystä kiinnitän nykyään enemmän huomiota pienempiin blogeihin. Toisaalta mä kyllä ymmärrän, ettei monille tuhansille lukijoille haluta avautua liian avoimesti omista asioistaan. Tietenkin ihmisiä on erilaisia ja siksi me tykätäänkin eri asioista. Jotkut tykkää hakea pelkistä asukuvista inspiraatiota, kun taas jotkut kaipaavat myös syvällisempiä postauksia niiden rinnalle. Meitä on moneen junaan.

IMG_4365 – kopio

En tiedä onko tää muille bloggaajille miten tuttua, että vertaillaan omaa blogia toisten blogeihin. Mun täytyy kuitenkin myöntää, että sorrun tähän valitettavan usein. Luen muiden sujuvaa tekstiä, katson laadukkaita kuvia ja ihailen heidän tyyliään. Monesti hyviä blogeja lukiessa vertaan siis omaa blogiani heidän blogeihinsa ja tunnen muiden olevan parempia bloggaajia kuin itse oon. Jotkut ovat parempia kirjoittamaan, jotkut osaavat kuvata paremmin ja jotkut omistavat mielenkiintoisemman tyylin. Tietenkin se on ihan normaalia, että jokainen on jossain toista parempi, mutta mulle se on ollut varsinkin tämän blogin suhteen joskus suuri kynnys tulla postailemaan. Ajattelen monien postausteni kohdalla, että haluaisin tehdä jotain vielä paremmin.
 
Haluaisin aina kehittyä jossain. Haluaisin oppia kirjoittamaan paremmin, ottaa laadukkaampia kuvia ja päästä vihdoin luomaan omaa tyyliäni. Kirjoittamiseen ja kuvaamiseen oon yrittänyt nimenomaan tänä kesänä panostaa enemmän, mutta omaa tyyliä on niin vaikea lähteä yhtäkkiä muuttamaan. Tiedän kyllä miten haluaisin pukeutua, mutta on niin vaikeaa saada kaikki kerralla. Mun vaatekaappi on täynnä sellaisia vaatteita, joita en enää pukisi mistään hinnasta päälleni. Mulla ei kuitenkaan ole varaa lähteä tältä istumalta ostamaan koko vaatekaappiani täyteen uusia vaatteita. Voitte vaan kuvitella miten ärsyttävää on postailla tänne aina samantyylisiä asuja, kun oon ehtinyt puolen vuoden aikana ostamaan vain ne tietyt omaan tyyliin sopivat vaatteet. Mutta pikkuhiljaa hyvä tulee!

IMG_4372

Tarkoituksena ei siis todellakaan ole lopettaa bloggaamista, vaan halusin kertoa teille mun tänhetkisiä fiiliksiä bloggaamisesta. En voisi ainakaan tällä hetkellä kuvitellakaan blogin lopettamista, sillä tästä on näiden parin vuoden aikana tullut tavallaan osa elämää. En osaisi enää olla kuvaamatta jokaista ruoka-annostani tai olla naureskelematta epäonnistuneille asukuville. Mä niin rakastan tätä bloggaamista ja varsinkin teitä ihania lukijoita, mutta viime aikoina juuri tuo muiden blogeihin oman blogin vertaaminen on vaikeuttanut bloggaamista. Aina kun postaan, näen jollain muulla paremman postauksen. Mun pitäisi vain yrittää päästä irti näistä ajatuksista! Toisaalta omien postausten vertaaminen muihin on ihan hyväkin asia, sillä siitä saa itse lisää motivaatiota tehdä aina vain parempia postauksia. Onko teillä koskaan ollut samanlaisia ajatuksia? Vertaatteko tekin omaa blogianne muiden blogeihin? Missä asioissa te haluaisitte kehittyä?
 
En oikein tiedä mikä tän postauksen pointti oli, kai mä halusin purkaa vähän ajatuksiani tänne. Kertoa, että bloggaajatkin voivat olla joissain asioissa epävarmoja itsestään ja blogeistaan. Oon myös viimeaikoina innostunut lukemaan muiden vähän syvällisempiä postauksia, joten halusin itsekin kokeilla sellaisen kirjoittamista. Haluaisinkin kuulla nyt teiltä, että tykkäättekö te syvällisistä postauksista ja haluaisitteko nähdä tällaisia jatkossakin?
 
Mukavaa torstaipäivää kaikille! 

20 kommenttia:

  1. Ihana blogi sulla! :>
    http://maijaviola.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Kyllä itsekkin jonkun verran ajattelen että "vitsi kun tuolla ja tuolla on parempi blogi ja hyvin osaa just kuvat ja tekstit tiptop" mutta toisaalta ajattelen että mulla on omanlainen blogi ja tykkään siitä itse ja muut tykätköön jos tykkää. :-) Toki onhan sitä kehittynyt ehkä jonkun verran johonki suuntaan tässä.. Hyvä että jaksat jatkaa bloggaamista! <3 Itellä välillä on ollut sellainen olo että jaksanko enää tän kesän aikana mutta tää vaan on jotenkin niin osa mun elämää.. Voihan sitä postailla välillä vaan vähän vähemmän tai enemmän ettei tarvitse tietyin ajoin niinkuin aluksi olin sillain "pakko postata tänään" eli tyyliin joka toinen päivä ym..:-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuota mä tarkoitinkin, että jotenkin tulee vaan välillä vertailtua kuvia ja tekstiä. :D Joskus mulla saattaa mennä pitkäkin aika etten vertaile, mutta tänä kesänä oon tuntenut ihan järkyttävää alemmuudentunnetta.. Sinänsä outoa, kun kuitenkin omasta mielestäni mun blogin taso on vain noussut. Kai sitä on vaan niin kriittinen itseään kohtaan. :D Mutta tuo oli hyvin sanottu, että jokaisella on omanlainen blogi ja varmasti jokaiselle blogille löytyy tykkääjiä! :)

      Mullakin on ollut välillä kausia, jolloin bloggaaminen ei vaan oo kiimnostanut. Sellaisilla hetkillä suosittelen pitämään useamman päivän tauon, niin yleensä sen jälkeen on taas intoa tulla postailemaan. :) Haha, mulla on vieläkin noita "tänään on pakko postata, ei kyllä yhtään jaksais" -ajatuksia! :D

      Poista
  3. mun mielestä sun blogi on kehittynyt vähän ajan sisään tosi paljon paremmaksi! mielenkiintoisempia postauksia, kerrot ehkä laajemmin kaikista jutuista ja tapahtumista eikä ole ainakaan pelkkiä asukuvia vain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla! Tuli ihan hymy huulille sun kommentista! :) Oon nimittäin yrittänyt tehdä monipuolisempia postauksia, niin on kyllä ihan mahtavaa kuulla, että se on tuottanut tulosta. :) Mutta siis se, että oon panostanut nyt viimeaikoina enemmän postauksiin, voi ehkä johtua myös tuosta muiden blogeihin vertaamisesta. Oon nimittäin saanut vinkkejä muista blogeista postauksiin ja kun on nähnyt muilla niin hyviä postauksia, niin yrittää päästä itsekin samalle tasolle. Tosi hankala selittää! :D

      Poista
  4. Hyvä teksti! :) Oon kans huomannut, että ei kiinnosta enää ne "suuret" blogit. Upeita ja inspiroivia kuvia kyllä, mutta se tekstipuoli ei niinkään nappaa. Oikeastaan sellasista blogeista tekstiä en lue ollenkaan vaan plärään vain äkkiä kuvat läpi ja that's it :D Itekkin tykkäisin lukea vähän syvällisempiä tekstejä blogeista. Nykyään tuleekin luettua vain ihan muutamaa blogia, mukaanluettuna sun blogi :) Vaikutat mukavalta ja ihanalta persoonalta ja voisin kuvitella olevani sun kanssa vaikka ystäviä :D

    Omaan blogiin en oo jaksanut panostaa ja sen kyllä myös huomaa, ikävä kyllä :-D Ei vaan ole ollut aikaa ja kiinnostusta tarpeeksi :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Mulla on vähän sama juttu.. Ja kun tuntuu, että ne suositummat blogit junnaa aina samassa. Kun omasta elämästä ei kerrota, vaan esitellään pelkkiä asuja ja ostoksia. Eniten mua kuitenkin ärsyttää, kun yritetään esitellä sitä omaa elämää niin täydellisenä blogissa. :/ Voi ei miten kivasti sanottu! Mäkin oon monesti miettinyt, että sun kanssa tultais varmasti hyvin toimeen ihan livenäkin! Harmittaa vieläkin, kun en uskaltanu tulla juttelemaan sulle siellä Tukholman lentokentällä... :D

      Joo mä tiedän tuon tunteen, kun ei vaan kiinnosta. Mullakin on näiden parin vuoden aikana ollu samoja fiiliksiä, mutta vähän pidemmän postaustauon jälkeen on taas ollu motivaatiota postailla. :D Toivottavasti sullekin tulee vielä motivaatiota postailla! :)

      Poista
  5. Jälleen hyvä kirjoitus (Y) Mulla on viimeaikoina ollut samanlaisia ajatuksia sun kanssa bloggaamisesta, jotenkin aina ajautuu moisia juttuja miettimään, ja sekin että toinen on parempi kun toinen mutta jokainenhan me ollaan erilaisia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon sullekin! :) Ihana huomata, etten oo yksin näiden ajatusteni kanssa! Tietenkin varmaan lähes jokaisella bloggaajalla on näitä ajatuksia, mutta mulla ne on jotenkin erityisen vahvoja. No, jospa tää tästä ajan kanssa! :)

      Poista
  6. PS, kiva toi sun mekkos, just sopii sulle. Mäkin oon haaveillu mekosta jos tänäkesänä ostais jonkun edullisen kivan ja pukis ylle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuossa on itseasiassa punainen hame mustan tuubitopin päällä! Nyt kun mainitsit, niin näyttää kyllä vähän mekolle. :) Mutta eikun mekko-ostoksille vaan! Mäkin tarvitsisin uusia kesävaatteita, mut oon menny tuhlaamaan vaaterahani jo syysvaatteisiin... :D

      Poista
  7. Eikäää, oot taas ollut ihan superkauniina! :)
    Ja hei, tuttuja ajatuksia! Uskon että monet kokee samanlaisia tuntemuksia bloggaamisesta ainakin jossain vaiheessa, harvat siitä vain kirjoittavat. Vaikka itsekin olen kehittynyt blogin kanssa, niin välillä iskee kamala ahdistus. Olen saattanut ladata kuvat koneelle ja muokkaillut niitä, sekä luonnostellut vähän tekstiä. Myöhemmin kun jatkan postauksen tekoa, saatan katsoa niitä ihan eri tavalla ja sitten alkaa ahdistamaan. "Onko nää kuvat nyt hyviä, sopiiko nämä edes yhteen, ei hitto ei tällästä voi julkasta, pitäs tehdä paremmin".
    Toisaalta bloggailu tuo niin paljon iloa itselle, mutta sitten välillä alkaa se vertailu ja ahdistuminen :S Mutta niin kauan kun sitä iloa on enemmän, niin kaikki hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon ihana! :) Mä kun kerkesin jo vaipua epätoivoon, kun oikein yksikään asukuva ei meinannut onnistua. :D Ja hei nuo sun ajatukset on mullekin tuttuja! Monesti oon jo innokkaana onnistuneista kuvista postaamassa, kun iskee se ahdistus. Joskus se tulee ihan itsestään, mutta yleensä johtuu siitä, että päädyn muiden blogeihin siinä välissä. Ja vaikka onkin kehittynyt paljon tässä bloggaamisessa, niin aina haluaisi vain parantaa postausten laatua. Hirveitä paineita luo kyllä tää bloggaaminen! :D

      Tuo on kyllä totta, että niin pitkään kun tästä on enemmän iloa, niin kaikki on hyvin. :) Mulla tuo vertailu on onneksi aika pieni harmi kaiken muun hyvän rinnalla!

      Poista
  8. Varmasti jokainen bloggaaja vertailee välillä omaa blogiaan muihin ja miettii, miten omaa blogiaan pitäisi parantaa, et ole ainut :) Onhan se varmasti ihan "kehittävääkin" ja saa uusia ideoita, mutta liika vertailu voi johtaa siihen ettei blogi olekaan enää omannäköinen ja aito ! Minusta blogissa säilyy mielenkiintoisuus paljon paremmin, kun huomaa bloggaajan kirjoittavan ja kuvaavan omalla tyylillään, eikä matki "huippublogeja" tekemällä postaukset samalla kaavalla :) Sinulla on ihana blogi ja kiva tyyli !<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana huomata, että täällä on muitakin samojen asioiden kanssa painivia! Mulla ei ennen tätä kesää oo ollut ollenkaan tällaisia ajatuksia, vaan ne on tulleet nimenomaan tänä kesänä. No, pitää toivoa, että nää ajatukset menis itsestään ohi! :) Oon samaa mieltä tuossa, että blogeissa kuuluu näkyä bloggaajan oma persoona ja tyyli tehdä postauksia! Sellaiset liian matkitut ja ns. massablogit on vaan niin persoonattomia. :/ Tietenkin muista blogeista ottaa väkisinkin pieniä vinkkejä postauksiin ja esimerkiksi kuvauskohteisiin, mutta se nyt on ihan normaalia. :) Ja voi kiitos, ihanasti sanottu! Mäkin oon tykännyt sun blogista ihan hirveästi. :) <3

      Poista
  9. Mut arvaa vaan vertaanko mä itseäni näihin jotka bloggaavat työkseen. Angelina Blicksit ja Kenzat saa mut niin ahdistuneeks ja kateelliseksi jo siitä tyylistä että tekisi mieli viedä samantien kaikki omat vaatteet kaatopaikalle ja lähteä uusimaan koko kaappi, mutta empä ole vielä ihan niin rikas että tämän voisin toteuttaa. Sulla on Kata ihana blogi just tälläsenä ja tyylikin on upea ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkin vertailen itseäni nimenomaan noihin suosittuihin bloggaajiin, jotka blggaavat työkseen. Voiko parempaa työtä ollakaan kuin postailla omista päivistä ja upeista asuista? :D Ja just ne niiden tyylit. Tekisi mieli lähteä aina siltä istumalta ostamaan samanlaisia upeita vaatteita. Voi että, ihan kateus iskee. :D Mutta kiitos oikein paljon ihana! ♥ Sullakin on aivan ihana blogi! :)

      Poista