lauantai 5. huhtikuuta 2014

Kuvia Instagramista

Viime postauksesta onkin ehtinyt vierähtää taas muutama päivä, sillä oon ollut niin väsynyt tästä hirveästä flunssasta johtuen. Töiden jälkeen oma sänky on houkutellut paljon enemmän kuin koneen avaaminen. Mulla on ollut jo viime syksystä lähtien tää sama flunssa, joskus se on lähtenyt jopa pariksi viikoksi kokonaan pois, kun taas nyt se on kestänyt jo kuukauden putkeen. Pelkään tietenkin jo nyt pahinta eli kissa-allergiaa. Toisaalta en todellakaan haluaisi luopua Nasusta, mutta en mä jaksa enää yhtään tätä kamalaa oloakaan. Pitäisi vain saada aikaiseksi varata lääkäriaika, jotta saisi vihdoin tietää tämän pitkäaikaisen flunssan syyn.
 
Nyt kuitenkin vähän positiivisempiin asioihin. Mulla on tällä hetkellä pitkä lista postauksia, jotka aion tehdä ihan tässä lähiaikoina. Ajattelin yrittää nyt viikonlopun aikana tehdä osan postauksista valmiiksi, että voin sitten ensi viikolla töiden jälkeen käydä vain julkaisemassa ne. Eipähän tulisi enää näin hirveän pitkiä postaustaukoja! Ollaan myös Teemun kanssa suunniteltu pääsiäislomalle jotain pientä reissua, mutta siitä lisää sitten kun asia varmistuu!
 


Juuri ennen Kuopioon lähtöä piti ottaa muutama naamakuva muistoksi onnistuneesta meikistä. Kuvassa näkyy myös mun uudet pidennykset, jotka tilasin vähän aikaa sitten! Käytiin ystävänpäivänä Teemun kanssa Daddy's Dinerissä herkuttelemassa!
 


Uuden pinkin kynsilakan testailua. Tuossa mun kynnet on vielä suht pitkät, mutta töiden takia ne on tällä hetkellä ihan lohkeilleet. Oonkin ajatellut, että rupeaisin tekemään itse itselleni geelikynsiä! Kylmää kokista, nugetteja ja Lostia. Täydellinen maanantai-ilta!
 
Istuttiin Tallinnassa parin tunnin ajan jossain ravintolassa huonosta säästä johtuen. Onneksi kylmät juomat ja hyvät pitsat lohduttivat edes vähän!
 


Juhlimassa pitkästä aikaa Hennan kanssa! Tallinnan shoppailuja. Tuo laukku on jotenkin vaan niin söpö! 

Matkalla Tallinnaan päiväristeilylle. Nasu teki itselleen pesän meidän peitoista. On se vaan niin söpö!

Kävelin yhtenä aamuna puoli seitsemäksi töihin erittäin väsyneenä, mutta onneksi tuo ihana auringonnousu sai piristymään edes vähän! Taas ruokakuvia. Käytiin pari viikkoa sitten testaamassa Matkukseen tullut mäkkäri.

Lisää naamakuvia, jotta ette unohtaisi miltä mä näytän!

Ahkerat työntekijät kuvailee pukuhuoneessa. Ystävänpäivälahjaksi saadut liput Architectsin keikalle, joka oli pari viikkoa sitten. Siitä onkin tulossa postausta luultavasti ensi viikon aikana!

Ennen Architectsin keikalle lähtöä aloiteltiin kaverin luona Vantaalla. Samalle päivälle sattui myös toisen kaverin synttärit, minkä takia meille oli tehty ihanat synttärihatut ja tietenkin tuollaiset hörhelöt juomiin laitettavaksi. Kihlajaisasua ja ensimmäinen keväinen päivä tänä keväänä!
 
Nyt me lähdetään pitkästä aikaa Kuopioon ostoksille ja ajateltiin käydä samalla myös Raxissa syömässä. Meidän ystäväpariskunta kävi viime viikonloppuna Raxissa ja siitä lähtien ollaan puhuttu, että meidänkin täytyy päästä sinne. Mulla sattuu olemaan tällä hetkellä antibioottikuuri menossa, joten mikä olisikaan parempi tapa viettää selvää viikonloppua kuin käymällä shoppailemassa ja syömässä!
 
Oikein ihanaa viikonloppua kaikille!


10 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja oot kyllä taas ollu niin nättinä! :) Nii ai kävittekö te tänää ihan vaan siel Kuopion keskustas shoppailee vai Matkuksessa? :D Me oltiin matkuksessa. Ei ainakaa huomattu, että oisit siel ollu :D Huh tuli kyllä shoppailtua ihan kivasti.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja ihana kuulla, että tykkäsit! :) Käytiin ensin Kuopiossa ihan keskustassa ja samalla tietysti Raxissa syömässä, sit joskus ehkä viiden aikoihin tultiin vielä Matkukseen ja oltiin siellä kuuteen asti. :D Haha, no mut ihan hyvä että sä sentään löysit jotain! Mä ostin vaan hameen, kaulakorun ja Nasulle maailman söpöimmän vaaleanpunaisen pedin. :D

      Poista
  2. Voi eii, toivottavasti ei tosiaan ole allergiaa! Mutta lääkärissähän se selviää, sinne vaan!
    Mullakin on nyt niin paljon postausideoita, mutta kunhan niitä ehtis toteuttaa (perkeleen työt). Odotan kovasti sun postauksia :)
    Ja mistä muuten tilailet pidennykset? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin toivon ettei olisi mistään allergiasta kyse! Jospa tää olisikin vaan joku tulehdus tai vastaava, mikä lähtisi pois vaikka lääkekuurilla. En nimittäin todellakaan halua joutua miettimään Nasun antamista pois. :( Huomattiin myös äsken, että meidän olohuoneen seinissä näyttäisi olevan jonkinlainen kosteusvaurio, kun tapetit on ihan kosteat ja muuttuneet vähän rusehtaviksi. Pitää toivoa, että tää flunssa johtuisi vaikka siitä. Onneksi kesällä päästään muuttamaan täältä pois, niin sitten sekin selviää. :)

      Joo sama täällä! Oli niin helppoa postailla kouluaikana, mutta työt saa oikeasti yllättävän väsyneeksi. Ei jaksa edes miettiä mitään postaamista enää illalla. :D Mutta ihana kuulla, että siellä odotellaan jo tulevia postauksia! :)

      Oon tilannut pidennyksiä monista eri paikoista, mutta tällä kertaa päädyin halpojen hintojen vuoksi tilaamaan Luxstyleltä. Löysin nimittäin puoleen hintaan sieltä pidennykset, joten oli ihan pakko hyödyntää tuo tarjous. Hintaa näille jäi alennuksen jälkeen vain 40 euroa ja nää on siis aitoa hiusta! :)

      Poista
    2. Oiii, kiitos vinkistä! Kävin myös hyödyntää tuon tarjouksen! :)

      Poista
    3. Ai se oli vieläkin siellä! Odottelenkin jo innolla, että pääsen näkemään sulla pitkät hiukset! :)

      Poista
  3. oih ihanant ruskeet silmät..! oon kade :o ootko tyytyväinen ruskeisiin vai haluisiks jonkun muun väriset ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, mutta turhaan oot kateellinen! :) Ja en oo oikein koskaan ajatellut mun silmien väriä sen kummemmin, joten kai mä oon tyytyväinen näihin. :) Jos mä jotain näissä muuttaisin, niin haluaisin vielä tummemmat. :D

      Poista
  4. aivan ihania kuvia ja tekstitki niihi on just hyvät :-) oot niin kaunis että ihan kateus tulee ! ja toi nasukuva peitoissa on sulonen :-3 missä kaupassa/liikkeessä sie oletkaan ollut nyt topissa?:o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit! :) Ja kiitos paljon, siellä toinen kaunis. ♥ Oon työharjoittelussa Citymarketissa vapaa-ajan osastolla. :)

      Poista