torstai 17. huhtikuuta 2014

Asiat, jotka saa ärsyyntymään

Mulla on ollut todella raskas työviikko, mutta onneksi tänään alkoi se kauan odotettu pääsiäisloma! Ollaan kavereiden kanssa odoteltu jo maanantaista asti tätä päivää ja nyt se vihdoin koitti. Enää olisi vain 3 viikkoa jäljellä koko työharjoittelua ja sitten mä valmistunkin jo merkonomiksi. Ihan mahtava fiilis!
 
Raskaan ja ärsyttävän työviikon jälkeen sain mahtavan idean tehdä postauksen mua ärsyttävistä asioista. Yleensä oon tehnyt tällaisia postauksia niistä asioista mistä tykkään, joten tää on nyt sitten vähän vaihtelua niihin ainaisiin positiivisiin postauksiin. Laitan sekaan myös kuvia eilisestä asusta, jolloin päälle päätyi tuo uusi ihana viikonloppuna ostettu ketjukaulakoru. Kertokaa ihmeessä löytyykö teiltä samoja ärsytyksenaiheita!
 
IMG_1791 (800x533)
 
Odottaminen. Olipa kyseessä kaupan kassajonossa jonottaminen tai bussia odotteleminen, niin se saa mut helposti ärsyyntymään. Mä oon vieläpä todella malttamaton ihminen enkä jaksaisi koskaan odottaa mitään. Kaiken on tapahduttava nyt ja heti!
 
Tyhmät ihmiset. Tällä tarkoitan sellaisia ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisesti tiedä mistään mitään. Heitä ei kiinnosta mitä maailmalla tapahtuu ja aina saa olla selittelemässä mitä mikäkin tarkoittaa. Mulla on joskus ollut tällaisia ihmisiä ystävinä ja ehkä juuri sen takia ne onkin nykyään entisiä ystäviä. Ei mua tietenkään haittaa jos joku ei tiedä jotain yhtä asiaa, mutta se, että kyselee jatkuvasti "siis täh? mikä se oikee on?", on ärsyttävää. :D
 
Valittajat. Ihmiset, jotka valittavat aina kaikesta, ovat mielestäni ärsyttäviä. Monesti törmää sellaiseen, että talvella valitetaan kylmyyttä ja kesällä kuumuutta. Miksei voi vaan olla tyytyväinen näihin neljään vuodenaikaan tai pukeutua vaikka sääolosuhteiden mukaisesti? En yhtään ihmettele, että niillä nahkatakissa talvella kulkevilla on kylmä. Mutta sitä mä en kuitenkaan ymmärrä, miksi täytyy valittaa sitä kylmyyttä jos se on itseaiheutettua!
 
IMG_1797 (800x533)
 
Facebookin pelipyynnöt. Voiko ärsyttävämpää ollakaan, kun menee innoissaan lukemaan uusia ilmoituksia ja joutuu joka kerta pettymään huomatessaan pelipyynnöt ainakin viiteen erilaiseen peliin? Mulle käy noin vähintään kerran päivässä!
 
Mainosblogit. Lukijoita alkaa olla jo sen verran paljon, että yhteistyöpyyntöjä alkaa sadella useammin kuin kerran puoleen vuoteen ja niihin tietenkin tartutaan heti tilaisuuden tullen. Tai mikä pahempaa, niihin yrityksiin aletaan itse ottaa epätoivoisesti yhteyttä ja ehdotellaan yhteistyötä. Hyvä blogi alkaa täyttyä jokaviikkoisilla yhteistyöpostauksilla ja tietenkin niitä tuotteita kehutaan maasta taivaisiin, koska hei, eihän niitä pyyntöjä tulisi enää sen jälkeen samalta yritykseltä. Argh, niin ärsyttävää! Monista oikeasti hyvistä blogeista on tullut huonoja liiallisten yhteistyöpostausten vuoksi. Ei mua ainakaan kiinnosta lukea päivästä toiseen miten hyvä joku uutuusripsari on, tai miten hyvin se pinkki paljettimekko nyt sopiikaan päälle.
 
IMG_1799 (800x533)
 
Tekosyyt. Mua ärsyttää myös ihmiset, joilla on aina tekosyitä kaikkeen. Kun mä kysyn kaverilta, että nähdäänkö ensi viikon perjantaina, niin mä haluan kuulla siihen ihan rehellisen ja selvän vastauksen. En ymmärrä miksei voi vaan sanoa suoraan jos ei halua tai ehdi nähdä. Myös tekosyyt esimerkiksi raskausaikana tulleisiin kiloihin tai kuukautisten aikaiseen äksyilemiseen on ärsyttäviä. "No onhan mun pakko mättää roskaruokaa päivittäin et vauva kasvaa ja koska mun tekee niin hirveesti mieli" tai "no mul on menkat nii en jaksa nyt olla ilonen". Huoh! :D
 
Henkisesti teinit. En tarkoita tällä pelkästään teinejä, vaan myös niitä aikuisiän saavuttaneita, jotka eivät meinaa millään kasvaa aikuisiksi. Monesti saa ihan pyöritellä silmiään koulun käytävillä, kun kuuntelee joidenkin juttuja ihkuista ryyppyreissuista tai siitä, miten Pekka-Ilmari oli ruvennut seuraamaan Instagramissa ja siiiiis se on niiiiin söpö. Tai sitten ne, jotka ovat jo reilusti yli parikymppisiä ja silti jaksetaan ravata perjantait ja lauantait baareissa jatkuvaa bilehehkutusta unohtamatta.
 
Tulipas tästä nyt ärsytyksentäyteinen postaus, haha. Tänään meillä olisikin luvassa vähän pakkailua viikonloppuista Helsingin reissua varten, sillä huomenna lähdetään jo aamusta ajelemaan sinne. Palaillaan siis viikonloppuna (vähän positiivisemmissa tunnelmissa)!
 
Löytyikö keneltäkään samoja ärsytyksenaiheita?


4 kommenttia:

  1. Just noi valittajat ottaa mua niin kaaliin! Mulla on tällä hetkellä eräs kaveri, joka nykyään valittaa melkein päivittäin jostain. Saahan sitä jokainen joskus vähän valittaa, mutta perkele kun se on nykyään jatkuvaa! Ja se on pahinta, että kun yritän ehdottaa jotain asioiden korjaamiseksi, niin ei. Ei siis mitenkään voi tehdä elettäkään että asiat paranis ja ei tarvis valittaa niistä koko ajan. Jotkuu vaan taitaa nauttia valittamisesta. Argh!

    No nyt mua kävi ärsyttämään, kun mietin tätä juttua :D Haha.

    Mut mahtia, valmistut pian! Pidätkö isotkin kemut sitten? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ne on kyllä niin ärsyttäviä! Varsinkin jos sen valituksen aiheen eteen ei tee mitään, niin se vasta pistääkin ärsyttämään. Onneksi mulla ei tällä hetkellä ole valittajaa ystävänä, mutta joskus kun oli, niin olisi vaan tehnyt mieli sanoa suoraan siitä. :D No, meitä on moneen junaan! Kun tietää miten ärsyttävää tuollainen valitus on, niin osaapahan itse ainakin ajatella positiivisemmin. :D

      Kolme vuotta on mennyt kyllä hurjaa vauhtia, ihan uskomatonta että mä tosiaan valmistun jo pian! :) Mun iskä vuokrasi tilat juhlia varten, jonne tulee kaikki ruoat myös valmiina. Ei tarvitse muuta kuin ilmaantua itse paikalle. :D Ei ne kovin isot juhlat ole, mutta kyllä mä kutsun ainakin kaikki läheisimmät sukulaiset. Arviolta n. 30 henkilöä. :)

      Poista
  2. Löysin heti yhteisen ärsytyksenaiheen!! Nimittäin tuo Mainosblogit-kohta... samaistun kyllä sataprosenttisesti kirjoitukseesi :-D Itselläkin ärsyttää hirveästi juuri nuo "tämä ja tämä ja tämä uutuus ripsari/yövoide/meikkivoide on kyllä paras mitä olen pitkään aikaan testannut!!" -postaukset

    http://elviiraoona.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kiva kuulla, että edes johonkin kohtaan on osattu samaistua! :D Tuo on kyllä niin raivostuttavaa, kun jokaisessa postauksessa mainostetaan jotain uusia meikkejä tai vaatteita! Mua ei haittaa yhtään, että ne tuotteet on saatu ilmaiseksi. Se pistää kuitenkin ärsyttämään, kun joskus ihan huomaa miten niitä tuotteita yritetään kehua vaan sen takia, kun ne on olleet ilmaisia. -.-

      Poista