torstai 23. tammikuuta 2014

Lauantain asua ja ostoksia videolla

IMG_9993 (800x533) IMG_0008 (800x533) IMG_0001 (800x533)

Pitkästä aikaa kunnollisia asukuvia. Viimeisin asupostaus taitaa olla jouluaatolta, kun sen jälkeen melkein kaikki postaukset on käsitelleet tuota meidän matkaa. Nyt pääsen kuitenkin pitkästä aikaa postailemaan vähän muustakin, vaikka olisin mä kyllä mielelläni tehnyt vielä lisääkin noita matkapostauksia!

Käytiin tosiaan lauantaina taas pitkästä aikaa Matkuksessa shoppailemassa ja kuvissa näkyykin asua, jossa olin liikenteessä. Tuo Michael Korsin laukku on ollut kovassa käytössä näiden muutaman viikon ajan. Vaikka mulla onkin todella paljon laukkuja, niin silti aina haluaisi yrittää yhdistellä tuon laukun kaikkien asujen kanssa. On se vaan niin ihana!

On muuten yllättävän vaikeaa palata postailemaan tällaisia tavallisia postauksia, kun ei meinaa keksiä oikein mitään kirjoitettavaa. Mun elämään ei kuulu tällä hetkellä oikeastaan mitään muuta kuin koulua. Opinnäytetyö ja muutamat muut projektit painavat päälle ja kaikkien pitäisi olla valmiina ennen helmikuun loppua. Sitten alkaakin melkein kolmen kuukauden työharjoittelu, jonka jälkeen mun pitäisi siis valmistua! Oon suunnitellut jo innolla tulevia valmistujaisjuhlia ja näillä näkymin me luultavasti vuokrataan tilat ja mahdollisesti myös pitopalvelu mun juhliin. Mekkokin on jo tiedossa, joka on juuri sellainen, mistä oon haaveillut!

Loppuun vielä sitä lupailemaani videota ostoksista:


Ihanaa viikonloppua kaikille jo etukäteen! 

10 kommenttia:

  1. Kivoja ostoksia, katsoin muuten toissapäivänä h&m:ssä tuota samaa huivia jonka sä olit ostanut, se oli tosi kivan näkönen täytyy vissii itenki käydä pstamassa se pois sieltä xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä aivan ihana! Söpöt värit ja kangaskin on ihanan pehmeää. :) Suosittelen! :D

      Poista
  2. ihania ostoksia :) ainut vaa että miks toi video on mustavalkonen, ku ei nää minkä värisiä juttuja, esim toi huivi millanen oli ku kaikki on musta valkosta? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin ärsyttää tuo mustavalkoisuus, mutta värillisen videon lataamiseen olisi mennyt melkein tunti ja mun piti saada tää postaus tehtyä mahdollisimman nopeasti. :( Laitoin äsken tuon värillisen videon latautumaan ja vaihdan sen tänne blogiinkin kunhan se on ladannut. :)

      Poista
  3. hii mullaki ois jo mekko tiedossa valmistujaisii, innolla niitä miettiny :p hm:llä on sitte aina nuita ihania huiveja <3 hyvät viikonloput vaan sullekkii ♥ =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, minkälainen mekko? :) Mäkin oon jo innoissani suunnitellut tarjoilut, juhlapaikan, mekon, kampauksen.. Ihan kuin olisi jotkut häät tiedossa, haha. :D Ja H&M:llä on kyllä aina ihania huiveja! Itseasiassa suurin osa mun huiveista on sieltä. :) Ja samoin sinne! ♥

      Poista
  4. Ihana huivi, käy sulle tosi hyvin! :) Ja mä oon moneen kertaan miettinyt H&M:n liikkeessä että onko toi raidallinen hame tosiaan hame vai tuubitoppi :D Nyt selvis sekin. Ja söpöli Nasu, hihi :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin se on ihana! :) Haha, mäkin mietin alussa, että kumpi se on. Sitten H&M:n nettisivuilta katsoin, että siinä alla lukee hame. :D Mutta oon kyllä joskus käyttänyt noita hameita myös tuubitoppeina. :D Nasu tykkää tulla aina söpöstelemään näille videoille. ♥

      Poista
  5. Toi nasu on kyllä ihana :3 osas hyvin vetää huomion itteensä :D mut silti kiva video

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, onhan se aika sulonen! :D ♥ Vie aina huomion näissä videoissa. :D Ja kiva kuulla, että tykkäsit!

      Poista