torstai 9. tammikuuta 2014

Fifth day in Munich

Nyt olisi vuorossa viimeinen matkapostaus meidän matkaan liittyen viidennestä päivästä. Viime Münchenin matkan aikana tein myday-postauksen ja ajattelin myös tällä kertaa tehdä vähän samantyylisen. Tavallisista arkipäivistä on vaikea saada mielenkiintoista myday-postausta aikaan, koska mun elämässä ei yleensä tapahdu mitään kovin erikoista. Nyt pääsen kuitenkin pitkästä aikaa tekemään sellaisen!
 
IMG_9312 (800x533)
 
 Heti herättyä tietenkin meikkasin ja laitoin hiukset, joista en erikseen jaksanut ottaa kuvia. Jokainen tietää miltä meikkipussi ja hiusharja näyttää. Laittautumisen jälkeen mentiin aamupalalle ja ruokana oli leipää ja kalapuikkoja. Noihin valmiisiin äidin tekemiin aamupaloihin olisi voinut vaikka tottua, kun yleensä kotona ei jaksa ruveta tekemään mitään erikoista. :D

IMG_9851 (800x533)
 
 Syömisen jälkeen lähdettiin kohti metroasemaa tarkoituksena lähteä shoppailemaan ostoskeskukseen!

IMG_9594 (800x533)

Viidentenä päivänä oli aivan ihana ilma, aurinko paistoi nimittäin pilvettömältä taivaalta ja lämmintä oli noin 10 astetta. Me päätettiin kuitenkin lähteä Olympia Einkaufszentrumiin shoppailemaan ja ostamaan meille uutta vuotta varten sormukset.

Käytiin myös samana päivänä Outletissa shoppailemassa Guessin juttuja, mutta sieltä en valitettavasti muistanut ottaa yhtään kuvaa. Ostokset näette kuitenkin sitten ostospostauksessa!

IMG_9584 (800x533) IMG_9588 (800x533) IMG_9595 (800x533) IMG_9598 (800x533) IMG_9599 (800x533)

 Valittiin ostoskeskuksessa kiertelyyn ehkä vähän huono päivä, sillä tuolla oli ihan älyttömän paljon porukkaa. Kaupoissakaan ei oikeastaan edes jaksanut kierrellä, kun kassoille oli joissain liikkeissä ovelle asti jonot. Saatiin kuitenkin muutamia juttuja ostettua ja tietenkin ne tärkeimmät eli sormukset. Teemulle jouduttiin valitettavasti teetättämään sormus, koska jostain syystä Saksan koruliikkeistä ei saa muita kuin timanttisormuksia heti mukaan.

IMG_0882 (800x533)

Tässä välissä lähdettiin käymään metrolla "kotona" syömässä...

IMG_9604 (800x533)

...ja ruokana oli kanaa sekä perunoita.

IMG_9336 (800x533) 1543257_10151866272245732_612394648_n

Seuraavana lähdettiin käymään keskustassa ja maistettiin saksalaista glögiä ja pipareita. Piparit olivat aivan erilaisia kuin täällä Suomessa ja glögikin oli terästetty punaviinillä, mutta molemmat olivat silti hyviä!

IMG_9839 (800x533) IMG_9841 (800x533) IMG_9846 (800x533)
 
 Iltapäivä menikin sitten keskustan kauppoja kierrellessä ja illalla käytiin vielä tuollaisessa kojussa juomassa muutamat, jonka jälkeen suunnattiinkin jo kotiin. Oli kyllä aivan ihana päivä, ja näitä kuvia katsellessa tulee hirveä ikävä Saksaan. Jospa me päästäisiin viimeistään kesällä uudestaan käymään tuolla!

Ihanaa viikonloppua kaikille jo etukäteen!  


6 kommenttia:

  1. mitää ai onko noi ruskeet möhkylät pipareita? :D Näyttää ihan joltain makkaralta :-D Ihania kuvia kyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo on! :D Ja ne maistuikin ihan erilaisilta kuin suomalaiset piparit. :D Ja kiitos! :)

      Poista
  2. Jotenkin hassu ajatus, että aamupalaksi kalapuikkoja :D Mut no joo, miksei?
    Ja toi viiminen kuva on tosi ihana, tykkään paljon!! :)
    Osaat jo varmaan tuolla seudulla liikkua kuin kotonasi, kuitenkin aika monta kertaa olet tuolla jo ollut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, meille normaali aamupala on esimerkiksi hamppari tai pitsa. :D Kalapuikot on jo aika terveellinen aamupala verrattuna meidän tavalliseen aamupalaan, mitä syödään täällä kotona. :D

      Tuo on kyllä ihana kuva, jotenkin tunnelmallinen noiden valojen takia. :) Ja oonhan mä aika monesti ollut jo tuolla.. Nyt kun laskin, niin lähemmäs 20 kertaa on tullut matkustettua Müncheniin. :D

      Poista
  3. tää oli tosi kiva postaus ja ihania kuvia! :)

    VastaaPoista