tiistai 14. tammikuuta 2014

Katsaus menneeseen vuoteen 1/2

Nyt olisi vihdoin luvassa postausta mun viime vuodesta! Koko tämän 1,5 vuoden blogihistorian aikana minkään postauksen tekemiseen ei ole mennyt yhtä paljon aikaa kuin tämän. Mun uuden koneen Picmonkey ei nimittäin suostunut yhteistyöhön, joten jouduin tekemään kaikkien kuukausien kollaasit meidän ikivanhalla ja hitaalla koneella. Teen kuitenkin tämän postauksen kahdessa eri osassa, sillä muuten tästä tulisi aivan liian pitkä.

Meinasi tulla pieni myötähäpeä, kun selailin noita vanhoja postauksia ja etsin sopivia kuvia tähän postaukseen. Oli myös jännä huomata, miten ainakin omasta mielestäni blogin taso on noussut näinkin lyhyessä ajassa. Tekisi mieli poistaa nuo entiset postaukset, mutta voiko ollakaan parempaa tapaa muistella menneitä kuin lukemalla vanhoja postauksia?

Nyt palataan kuitenkin muistelemaan mun viime kevättä kuvien kera!

PicMonkey Collage1 (800x613)

TAMMIKUU

Tammikuussa oltiin Tukholmassa parin päivän ajan ja käytiin samalla reissulla Asking Alexandrian keikalla Tyrolissa. Oli ihanaa päästä synkän talven keskellä edes vähäksi aikaa irti arjesta!  Lisäksi värjäsin mun otsahiuksiin pinkin raidan, pidin tipattoman tammikuun ja aloitin elämäntapamuutoksen. Lenkkeily ja terveelliset elämäntavat kuuluivat siis tammikuusta lähtien mun tavallisiin päiviin.

PicMonkey Collage2 (800x581)

HELMIKUU

Helmikuussa ei tapahtunut mitään shoppailua tai juhlimista kummempaa. Tipattoman tammikuun jälkeen myös alkoholi maistui normaalia enemmän. Ystävänpäivänä meillä oli koulussa ken on kaikkein pinkein -päivä ja mä värjäsin tietenkin myös hiukseni vaaleanpunaisiksi!

PicMonkey Collage3 (800x581)

MAALISKUU

Tämä kuukausi oli ehkä kaikista koko kevään kuukausista tylsin. Oltiin pääasiassa vaan kotona, kuvailtiin blogihistorian ensimmäisiä asukuvia (jotka oli ainakin näin jälkeenpäin katsottuna aika kamalia) ja shoppailtiin uusia juttuja meidän asuntoon. Tilasin myös ensimmäistä kertaa everything5pounds-sivustolta kenkiä, jotka osoittautuivat posiitiviseksi yllätykseksi.

PicMonkey Collage4 (800x611)

HUHTIKUU

Huhtikuussa mun elämäntapamuutos alkoi jo näkyä ja painoa oli pudonnut noin 10 kg. Tilasin myös uudet pidennykset, joista taiteilin itse Flip-In pidennykset. Loppukuusta oli tietenkin myös vappu, jota juhlittiin Teemun ja kavereiden kanssa hyvien juomien ja vielä parempien ruokien parissa! 

PicMonkey Collage5 (800x604)

TOUKOKUU

Toukokuu oli ihana kuukausi! Käytiin Helsingissä Bring Me The Horizonin keikalla, shoppailin paljon ja loppukuusta täytin 20 vuotta. Synttäreitä juhlistettiin ensin kakkukahvien merkeissä ja illalla vielä kavereiden kanssa. Sain myös aivan ihanan synttärilahjan Teemulta, nimittäin matkan Tallinnan risteilylle! 

PicMonkey Collage6 (800x604) PicMonkey Collage 6 (2) (800x631)

KESÄKUU

Kesäloma alkoi ja heti alkukuusta oli monien sukulaisten valmistujais- sekä ylioppilasjuhlia, joissa tuli syötyä kakkukiintiö ihan liian täyteen. Aloitin myös kuukauden kestävän kesätyön ja ensimmäisenä viikonloppuna suunnattiin poikien kanssa mun synttärilahjaristeilylle Tallinnaan!

Loppukuusta meidän puolen vuoden odottelu vihdoin palkittiin, kun saavuttiin Sokos Hotel Presidenttiin ja avattiin ensimmäiset lonkerot tarkoituksena lähteä kauan odotettuun Rock The Beachiin! Kyseessä oli kyllä ehdottomasti parhaat festarit, jotka järjestettiin vieläpä täydellisessä paikassa. Mahtavat esiintyjät, auringonpaiste, hiekkaranta, maailman parhaat makkaraperunat ja hyvä fiilis. Ensi kesän festareita odotellessa! 

Mitä piditte tällaisesta postauksesta? Ja haluatteko nähdä toisenkin osan?


10 kommenttia:

  1. uu ihana postaus ja paljon kaikkea kivaa oot ehtinyt tekemään! :) itellä ei tota kameraa juuri koskaan oo missään mukana niin mulla ei oo näin paljon kuvia mistään että ois järkeä tehä tällasta! odotan jo sitä loppuosaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tykkäsit! :) Ennen tämän postauksen tekemistä ajattelin, ettei mun elämässä tapahtunut oikein mitään koko vuoden aikana.. Vanhoja postauksia selaillessa sieltä löytyi kuitenkin kaikenlaisia juttuja, mitkä olin ehtinyt vuodessa jo unohtaa. :D Ja loppuosa tulee sitten ylihuomenna! :)

      Poista
  2. tää oli just hyvä ku tähä ei oo laitettu sillee liikaa tekstiä vaa tuollee lyhyesti ja ytimekkäästi =) ! muistankin nuita vanhempia postauksia :3 jää niin hyvin mielee <3 ihana toi mis sul oli pinkit hiukset..muistan senki jotenki ku aloin tyylii lukemaa sun blogia:-D hihi joo haluun nähä toisenki osan !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkin tykkään, kun tällaisiin muutenkin pitkiin postauksiin kirjoitetaan lyhyesti ne asiat. :) Mäkin muuten muistelisin, että juuri noihin aikoihin rupesit lukemaan mun blogia! Sun ihanat kommentit on nimittäin jääneet aika hyvin mieleen. :) ♥ Ja kiva kuulla, että toistakin osaa odotetaan! :)

      Poista
  3. Moikka !
    Todella kiva postausidea ja hyvin toimii. Kannattaa ehdottomasti tehdä toinenkin osa tästä. :)
    http://neeeaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit! :) Ja teen kyllä toisenkin osan kunhan ehdin! Luultavasti kuitenkin jo ylihuomenna. :)

      Poista
  4. Noi pinkit hiukset on superihanat! <3 Ehdottomasti värjäät joskus uusiksi! :)
    Minäkin olen miettinyt tälläisen postauksen tekoa, mutta en yhtään osaa päättää että miten sen toteuttaisin. Tää on kyl kivasti, kun kahdessa osassa laitat :) Jaksaa lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli kyllä mielettömän söpöt! ♥ Harmi vain, että vaaleanpunaista ja pinkkiä väriä on niin älyttömän vaikea ylläpitää.. Pitää olla kokoajan värjäilemässä. :( Tee säkin ihmeessä tällainen postaus, nää on niin mielenkiintoisia! Ja on mukava nähdä, miten muiden menneet vuodet on sujuneet. :)

      Poista
  5. Tyylikäs blogi! Hyvälaatuset kuvat ja hyvää tekstiä :) I like.

    VastaaPoista