keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Eilisen asua ja kuulumisia

Kiitos kaikille viime postaukseen itseruskettavavinkkejä laittaneille lukijoille! Mulla iski pieni valinnanvaikeus, kun jokainen teistä suositteli erilaista itseruskettavaa. Pitää varmaan ensin kokeilla halvinta ja sitä mukaa kun edellinen loppuu, ostaa uusia kokeiltavaks.

Tässä on menny nyt viikko lomaillessa ja täytyy kyllä tunnustaa että tää lomailu on enemmän mun juttu! Ihanaa kun saa nukkua ja valvoo pitkään, katella päivät pitkät leffoja koneelta ja käydä tietysti välillä ulkona nauttimassa auringosta. Eiliselle päivälle sattu vieläpä ihanan aurinkoinen ilma, joten pitihän mun tietysti hyödyntää se lähtemällä rannalle asukuvien ottoon!



Eli tämmöstä pääty päälle. Olin muuten vasta toista kertaa tänä kesänä vähän vähemmillä vaatteilla. Yleensä oon sukkahousuissa ja neuleessa, joista oonkin saanu kuulla jopa täällä bloginkin puolella parilta anonyymiltä. No mut parempi myöhään kuin ei milloinkaan? :D






Tarkotuksenahan oli mennä ottamaan vaan ne asukuvat rannalle, mutta päätettiin jäädä kaverin kanssa samalla reissulla myös auringonottoon tuon ihanan ilman takia. On nää tämmöset lomapäivät kyllä ihania!

Ja hei heitelkää ihmeessä joitain postaustoiveita! Välillä tuntuu ettei oo oikein mitään postattavaa, jos sattuu olemaan huonot kelit monena päivänä peräkkäin. Semmosina päivinä voisin mielelläni toteuttaa joitain teidän toivomia postauksia. Meikkivideo on ainakin tulossa jossain vaiheessa, kunhan saan aikaseks käydä ostamassa mun kameralle jalustan. Viime videossa ääni ei meinannu kunnolla kuulua, ja mitä nyt testailin tuota järkkärin videokuvausta niin siinä pitäis äänenkin pelittää!

13 kommenttia:

  1. Mua häiritsee toi asukuvien kuvakulma kun ne on otettu tavallaan niin ylhäältä päin ja aika läheltä myös. En tiedä oonko vaan tottunut erilaisii asukuviin mutta ajattelin mainita vaan tosta :)

    Ja kysymyspostaus ois musta kiva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, mun mielestä taas on kiva että ne erottuu ees jollain tapaa muiden asukuvista. :D Tai siis kun suurimmalla osalla bloggaajista kuvat on otettu samalta tasolta. Vaikee selittää. :D

      Ja oonkin miettiny kysymyspostausta, edellisestä kun on jo puolisen vuotta aikaa. :)

      Poista
  2. Oon tainnut joskus selailla blogias aikasemminkin, tutun näkönen tyttö oot! :-) sulla on ihana banneri ja kivanoloinen blogi!

    VastaaPoista
  3. Voi eiii, sielä vaan nautitaan lomapäivistä kun mä kärsin töissä D: No okei, ensi viikolla alkaa loma! ;) Noista kuvista välittyy niin hyvin se auringon lämpö! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mulla oli sama fiilis vielä reilu viikko sitten töissä ollessa. :D Pian säkin pääset lomailemaan! :)

      Poista
  4. aivan ihana asu ja koko tää blogi on ihan superkiva, sait ehdottomasti uuden lukijan!♥


    http://inka-allornothing.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentista, ja tervetuloa seuraamaan! ♥

      Poista