torstai 16. toukokuuta 2013

Helsinki

Mahtavat pari päivää takana kaikista vastoinkäymisistä huolimatta! Tiistai-illan saldona Teemun hävinny venytys, varastettu pipo, hajonneet pidennykset, rahojen loppuminen, uusiin ihmisiin tutustuminen ja niiden kanssa Milliklubille jatkoille lähteminen, mäkkärin tuplajuustojen ahmiminen, ikuisuudelta kestävä matka hotellille ja aamulla kaiken kruunas vielä älytön krapula. Mutta kaikesta huolimatta mahtava ilta!

Nyt palataan kuitenki tiistaipäivään kuvien muodossa ja seuraavaan postaukseen tulee sit kuvia keikkaillalta!


Matkaan lähdettiin mäkkärin autokaistan kautta tietysti! Meidän piti ajaa omalla autolla Mikkeliin asti ja sieltä jatkettiin sit junalla Helsinkiin. Päädyttiin tohon ratkasuun halpojen junalippujen takia, Mikkelistä Helsinkiin makso vaan 16e!




Jouduttiin odottelee junaa Mikkelissä reilun tunnin verran joten ajateltiin käyttää toi aika hyväks kuvailemalla ja nauttimalla auringonpaisteesta. Oli muuten ihan älyttömän kuuma tossa auringossa istuskellessa, lämmintä oli varmaan yli 20 astetta!


Väsyny matkaaja!




Alimmassa kuvassa näkyy jotenkin tota keikkajonoo. Kello oli tuossa vaiheessa vasta neljä ja ovet aukes joskus seitsemän aikoihin. Luin netistä et jotkut oli menny tonne jonottamaan jo edellisenä iltana. :D


Vihdoin perillä hotellilla! Huomas kyllä taas et ollaan täältä landelta kotosin, jouduttiin nimittäin suunnistamaan tonne hotellille navigaattorin avulla. Saatiin kyllä muutamat ihmettelevät katseet!



Ja vielä parit kuvat meidän hotellihuoneesta joka oli itseasiassa aika kiva hintaan verrattuna. Oon aina luullu et noi omenahotellit on semmosia vähän rähjäsiä mut kyllä tuolla ihan hyvin yönsä vietti.

Kuvia tuli tosiaan otettua taas ihan kiitettävästi joten seuraavaan postaukseen tulee sit kuvia keikalta ja eiliseltä päivältä. Palaillaan huomenna tai ylihuomenna sen merkeissä!

12 kommenttia:

  1. Ihan toi sun paita ! mistä se on ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Toi on muistaakseni Seppälästä ostettu. :)

      Poista
  2. Näin sut tossa kohtaa missä oot kello neljä ottanu ton kuvan jonosta! olin melkeen sanomas moi mut olin jo ehtiny kävelemään ohi enkä enää viittiny ja ehkä olin muutenki vähän pelkuri :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, oisit tullu vaan rohkeesti moikkaamaan! :) Ite kävelen aina suunnilleen silmät kiinni ku en ikinä huomaa ketään :D

      Poista
  3. Omenahotellit on kyllä tosi siistejä! Varsinkin jos reissu on semmonen ettei hotellilla tuu oltua oikein muu aika kuin yö niin se on just passeli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo itekin yllätyin miten hyvässä kunnossa toi meidän huone oli! Siellä ku ei oo mitään respaakaan nii luulis et siellä sit sotketaan ihan kunnolla. :D

      Poista
  4. mieki tykkään tuosta sinun topista ::) siistii et ootte päässy oikee hotellille kaikesta vastoinkäymisistä huolimatta ;o :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustaki toi on ihana :) Haha niinpä, kyllä viimeistään siinä vaiheessa vähän vitutti ku Teemu onnistu hajottamaan mun pidennyksetkin :DD

      Poista
  5. I hope the guidelines properly help. Me obtain weigth.

    Also visit my page ... mike chang monster mass download

    VastaaPoista
  6. Begin to see the original publish: Prime five
    Muscle mass Creating Foods

    Look into my website ... six pack shortcuts afterburn video

    VastaaPoista
  7. Ihanuus näitä kuvia ja sun kauneuttas :3 kateus iskee ♥

    VastaaPoista