keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Kaveripostaus

Mulla ei taaskaan oo mitään ihmeellisempää postattavaa joten ajattelin toteuttaa taas yhden teidän toivoman postauksen. Kyseessä on siis kaveripostaus johon laitan kuvia mun kavereista ja kerron vähän miten ja millon ollaan tutustuttu.


Katja on tällä hetkellä mun niin sanottu paras ystävä. Me tutustuttiin pari vuotta sitten koulussa ku oltiin samalla luokalla valmentavalla (puolen vuoden "koulutus" jossa tutustutaan eri aloihin). Sitä seuraavana kesänä alettiin liikkua enemmän yhdessä ja lopulta ajauduttiin molemmat opiskelemaan merkonomeiks ja ollaan siis edelleen samalla luokalla. Oli oikeestaan ihan hyvä juttu pitää pari välivuotta, muuten en ois varmaan koskaan tutustunu Katjaan!


Empun kanssa me tutustuttiin jo kauan aikaa sitten, mä taisin olla kutosella ja Emppu seiskalla. Mä muistan ikuisesti miten en ois ensin uskaltanu tutustua Emppuun (ku se oli niin pelottava yläasteelainen) ja yritin viimeseen asti pitää kännykkää pois päältä ettei Emppu vois ottaa muhun yhteyttä. Näin jälkeenpäin ajateltuna oli kyllä ihan hyvä idea laittaa se kännykkä päälle ja rohkaistua. :D
Me oltiin parhaita ystäviä aika monta vuotta yläasteen aikana kunnes Teemu tuli ja sotki kuviot. Kuten varmaan aika monet tietää, joskus seurustelu voi ajauttaa ystävät erilleen. Mut onneks ollaan silti edelleenkin hyviä ystäviä ja pystytään puhumaan mistä vaan!


Lauraan mä tutustuin vitosluokalla matikan tukiopetuksessa. Oltiin luokan ainoot tytöt siellä ja siks meidän olikin varmaan helppo tutustua. Kutosella ruvettiin viettämään enemmän aikaa myös vapaa-ajalla ja siitä lähtien myös Laura on ollu yks mun hyvistä ystävistä.
Nykyään me nähdään aika harvoin ku Laura lähti töihin Ylläkselle, mut silti pitkänkin tauon jälkeen meillä riittää aina jotain juteltavaa.


Jonnan kanssa me tutustuttiin vasta vuos sitten yhteisen kaverin kautta, mut silti näinkin lyhyessä ajassa oon oppinu tuntemaan Jonnan aika hyvin ja pystytään puhumaan monista asioista luottamuksellisesti. Yhteisiä kuvia oli vaikee löytää ku nykyään tulee otettua niin hirveen vähän kuvia kavereiden kanssa (joka johtuu varmaan iästä), mut löysin mä sentään pari kuvaa. 


Kaisaan mä tutustuin vähän ennen Jonnaa ja Kaisan kautta me Katjan kanssa pikkuhiljaa tutustuttiin myös Jonnaan. Oltiin siis kaikki samalla luokalla kunnes Kaisa muutti viime kesänä Enontekiöön. Monesti sitä vaan tulee mietittyä et kumpa Kaisa ois vielä meidän luokalla. :(
Kaisan kanssa me tutustuttiin yllättävän nopeesti, en oo tainnu koskaan ystävystyä kenenkään kanssa noin nopeesti. Tohon varmaan vaikutti se että Kaisa on sosiaalinen ihminen ja mun on helpompi tutustua sosiaalisiin ja puheliaisiin ihmisiin.


Janetteen mä tutustuin 1,5 vuotta sitten ja toi meidän ystävystyminen oli kyllä kieltämättä aika yllättävää ku aikasemmin ei tultu kovin hyvin toimeen. Sit ruvettiin syksyllä 2011 juttelemaan facebookissa ja huomattiin et me ollaan joissain asioissa ihan samanlaisia. Muutaman päivän jälkeen me juteltiinkin jo vähän syvällisemmistä asioista.
Janette asuu nykyään Helsingissä ja siks tuleekin nähtyä tosi harvoin. Harmittaa et just tässä iässä kaikki tekee elämässään valintoja ja monet sit muuttaa muualle niiden valintojen seurauksena.

Siinäpä kasa kuvia ja tekstiä mun kavereista. Toivottavasti tää postaus oli mieleinen!

16 kommenttia:

  1. Ihana blogi ja oot kaunis (:

    nooraalife.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintonen tälläne kaveripostaus ja kuvii oli kiva kattoo! Annoit mulle hyvän idean! :D http://likeimtheonlygirlintheworld.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Hii :) oot ihana ♥ ikävä teitä.. :( ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säkin oot ihana, saisit tulla takas sieltä lapista! :D Meilläki on ikävä sua! ♥

      Poista
  4. No pahasti näyttää siltä etten ole ihan heti takas tulossa. :( N sai vakityön ja mulla koulu kesken.
    Mut tervetuloa lomailemaan tänne, me muutetaan kuun lopussa isoon taloon niin mahtuu sit vieraitakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut sehän on vaan hyvä juttu et se sai vakituisen työn! :) Muutatteko omakotitaloon? Tultais ihan mielellämme käymään mut Teemu on tommonen kotihiiri joka viihtyy paremmin kotona ku kylässä. :D

      Poista
  5. Niinhän se on :) Joo muutetaan sellaseen kaks kerroksiseen omakotitaloon joka on ihan "ytimessä" :) hahhah hyvä se on Teemunki lähteä välillä reissuun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noni pääsette taas omakotitaloon :) Ja ois kyllä tosiaan hyvä Teemunki päästä reissuun ku maannu kotona viimesen kuukauden lomautettuna :D

      Poista
    2. Nonni, sitten onkin jo aika :D pitäs muuten pääsiäisenä nähdä jos tullaan käymään varkaudessa:)

      Poista
    3. Joo ilmottele sitku tuutte niin nähään :) Katja menee köpeen pääsiäislomaks nii siellä voitais nähä? :)

      Poista
    4. Jee nähään Kaisaa pitkästä aikaa! :) Tulkaa tosiaan vaikka sinne köpeen sit kahville kaikki :)

      Poista
  6. näytän sulle rannan..... ;) olet iihana muija! t: tiedät kyllä kuka ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näytä mulle ranta ;) Ja ihana sinäkin siellä ♥

      Poista