torstai 24. marraskuuta 2016

Vinkit Karibian risteilylle

Karibian risteilyä suunnitellessa on syytä heti ensimmäisenä päättää laivayhtiö, jolla tahtoo matkustaa. Laivayhtiöitä on monia erilaisia ja mullakin iski pieni valinnanvaikeus, että mikä niistä kannattaisi valita. Netistä löytyi kuitenkin hyvin tietoa eri laivayhtiöistä ja lopulta päädyin Carnivaliin sen edullisuuden vuoksi. Luin myös, että Carnivalin laivoilla on enemmän nuorempaa porukkaa eikä siellä ole ihan niin hienostunut meininki. En nimittäin välttämättä olisi halunnut rikkaiden eläkeläisten kanssa samalle laivalle. Meidän laivassa oli paljon lapsiperheitä, normaaleja jenkkituristeja sekä nuoria pariskuntia.

Sopivan laivayhtiön löydyttyä täytyy tietenkin päättää risteilyn kesto sekä reitti. Kuten aiemmin kerroinkin, että meidän alkuperäinen reitti oli Nassau, Bahama - Half Moon Cay, Bahama - Grand Turk, Turks- ja caicossaaret. Hurrikaanin vuoksi reitti kuitenkin muutettiin ja noiden kolmen kohteen tilalle tuli Meksikon Cozumel ja Costa Maya. Risteilyjä on monenlaisia ja -pituisia. Ensimmäiseksi risteilyksi suosittelen kuitenkin jotain muutaman päivän risteilyä, niin tietää sitten tykkääkö vai ei. Jos tykästyy, niin seuraavalla kerralla voi sitten ottaa pidemmän risteilyn.

Ennen laivaan pääsyä matkalaukut jätetään terminaalin ulkopuolelle niille määrätyille alueille ja terminaalissa tehdään turvatarkastus, joka on samantyylinen kuin lentokentällä. Käsimatkatavarat läpivalaistaan ja passit sekä muut matkadokumentit käydään läpi. Näiden jälkeen luvassa on vielä toinen tarkastus, jossa täytyy näyttää passi ja matkadokumentit uudestaan. Samalla jokaiselle matkustajalle annetaan seapassit, jotka toimivat koko risteilyn ajan maksuvälineenä. Laivassa ei käy käteinen eikä kortit, vaan kaikki maksetaan tuolla seapassilla. Loppulasku tuodaan hyttiin risteilyn viimeisenä päivänä ja laskussa näkyvä summa veloitetaan automaattisesti luottokortilta. Ymmärtääkseni tuon laskun voi kuitenkin halutessaan käydä maksamassa laivan infoon viimeisenä päivänä, mutta itse en jaksanut vaivautua.

1-IMG_2934-001 1-IMG_2944

Satamaan kannattaa lähteä jo hyvissä ajoin, sillä laivaan pääsyä saattaa joutua odottelemaan. Jokainen matkustaja valitsee muutamaa päivää ennen risteilyä itselleen sopivan ajan, jolloin täytyy olla satamassa. Me valittiin kaikista aikaisin aika eli 11:30 - 12:00. Tuolla aikavälillä meidän täytyi siis saapua satamaan ja mennä turvatarkastuksen läpi. Sen jälkeen alkoikin se kuuluisa odottelu. Istuskeltiin tunti terminaalissa ja odotettiin, että meidän ryhmä saisi vihdoin nousta laivaan.

Halusin ottaa mahdollisimman aikaisen ajan, koska olin lukenut netistä ennen matkaa, että laivaa on paras hetki päästä kuvailemaan, kun siellä on vielä tyhjää. Ja se oli kyllä totta! Ruokapaikkoihin ei ollut minkäänlaisia jonoja ja saatiin ihan rauhassa kierrellä laivassa kuvailemassa paikkoja. Ovet aukesivat hyttikerroksiin vasta kahdelta, niin ennen sitä ehdittiin hyvin käydä syömässä ja kuvailemassa. Sitten tavarat hyttiin, bikinit päälle ja ottamaan aurinkoa! 

Uima-asut ja mahdolliset vaihtovaatteet kannattaa muuten pakata käsimatkatavaroihin, jos aikoo esimerkiksi ottaa aurinkoa tai uida ennen laivan lähtöä. Matkalaukut tuodaan hyttien eteen nimittäin vasta laivan lähdettyä liikkeelle, ja siinä vaiheessa voi olla jo hankalaa löytää vapaata aurinkotuolia laivan kannelta!

1-IMG_2898 1-IMG_2913 1-IMG_2901 1-IMG_2914

Monelle ensimmäinen mielikuva Karibian risteilystä on varmasti kallis luksusristeily. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä risteilyn voi saada hyvinkin edullisesti. Varsinkin hurrikaanikauden (heinä-marraskuu) aikaan risteilyt on melkein puolet edullisempia. Meidän risteily ajoittui tietenkin tuon hurrikaanikauden ajalle ja sen vuoksi saatiin meidän risteily mielettömän edullisesti. Koko viiden vuorokauden risteily maksoi henkilöltä vain 435 euroa, johon sisältyi ikkunallinen hytti sekä tietenkin kaikki ruoat risteilyllä. 

Karibian risteilyt on aina all inclusive -risteilyjä. Hintaan sisältyy siis buffet-ruokailu aamulla, päivällä ja illalla sekä lukuisat muut ruokapaikat. Meidän laivassa oli buffetin lisäksi pizzapaikka, deli-ravintola (josta sai täytettyjä patonkeja ja kolmioleipiä), pikaruokapaikka (hampurilaisannoksia, ranskalaisia, nuggetteja jne.) sekä hienompi ravintola, jonne jokaisella matkustajalla on pöytävaraus jokaisena iltana. Sinne ei ole pakko mennä, mutta jos menee, niin jokaisena päivänä sinne on jonkinlainen pukukoodi. Yleisesti ottaen sinne on kuitenkin syytä pukeutua juhlavasti; esimerkiksi miehillä kauluspaita tai puku, ja naisilla iltapuku tai muu juhalava asu. Me ei nähty sitä tarpeelliseksi, joten ruokailtiin päivittäin buffetissa ja muissa ruokapaikoissa.

1-IMG_2892 1-IMG_2919 1-PicMonkey Collage

Risteilyn jokaisena iltana hyttiin tuodaan pieni infolehti, jossa on seuraavan päivän ohjelma ja esimerkiksi ruokailujen ajankohdat. Varsinkin meripäivinä suosittelen tutustumaan laivan ohjelmaan, sillä muuten päivistä voi tulla tylsiä. Vaikka laivalla onkin tekemistä varmasti jokaiselle, niin välillä on kiva lähteä katsomaan vaikka jotain esitystä laivan teatteriin. Mä tykkäsin hirveästi jokaisena iltana esitettävästä "levyraadista", jossa soitettiin tunnettuja biisejä ja ihmisten täytyi yrittää arvata pelkästä alkumusiikista kyseisen biisin nimi ja esittäjä. Välissä oli myös kaikkia hauskoja arvontoja ja jos uskaltautui biisien soidessa lavalle tanssimaan, voitti palkinnon. Arvaatte varmaan, että mä en ainakaan ollut yksi niistä rohkeista! :D

Yhtenä iltana levyraadin aikaan seisoskeltiin hieman kauempana katselemassa, kun yhtäkkiä juontaja rupesi heittelemään helmikaulakoruja yleisöön. Mä en tietenkään onnistunut nappaamaan yhtäkään, mutta onneksi löysin hetken päästä maasta yhden. Nyt se koristaa meidän vessan peilikaappia muistona ihan mielettömästä Karibian risteilystä!

1-IMG_2999 1-IMG_3002 1-IMG_3398

Meidän laiva oli taksikuskin mukaan yksi vanhimmista Carnivalin laivoista eikä se tietenkään ollut mikään suurin mahdollinen laiva. Se oli kuitenkin juuri sopiva ensimmäiselle Karibian risteilylle ja siellä riitti silti tekemistä jokaiselle päivälle. Reittimuutoksen vuoksi meillä oli 2 meripäivää yhden sijaan, niin noille kahdelle päivälle piti tietenkin yrittää keksiä tekemistä. Tallinnan laivalla tuollaisina päivinä joko kuolisi tylsyyteen, shoppailisi tilin tyhjäksi tai vetäisi halvat kaatokännit. Tuolla oli kuitenkin muitakin vaihtoehtoja kuten minigolfrata, kuntosali, spa-osasto, uima-altaat, kaksi poreallasta, vesiliukumäet, auringonottopaikkoja, pelihuone sekä kaikenlaista muuta järjestettyä ohjelmaa.

Shoppailemaan en näille laivoille kuitenkaan lähtisi. Laivassa oli kyllä pieni myymälä, josta pystyi ostamaan merkkituotteita, matkamuistoja, koruja, hajuvesiä, alkoholia tai tupakkaa, mutta siihen se sitten jäikin. Ostin laivalta ainoastaan rantahuivin, shottilasin sekä jääkaappimagneetin. Muuta mielenkiintoista sieltä ei oikein löytynyt. Karibian risteilyssä ei tietenkään ole shoppailu ideanakaan, joten kannattaa tehdä shoppailut siellä lähtökaupungissa. Meidän tapauksessa Miamissa.

1-IMG_2959 1-IMG_3405 1-IMG_3207

Mun täytyy kuitenkin varoittaa teitä yhdestä asiasta. Nimittäin siitä, että näihin risteilyihin todellakin jää koukkuun! Ensimmäinen risteily on tietenkin se paras, kun kaikki on uutta ja se fiilis on pelkästään niin mieletön, että on vihdoin siellä unelmiensa paikassa. Mutta silti mä suunnittelen jo uutta risteilyä ja mietin kuumeisesti mihin kohteeseen haluaisin seuraavaksi. Seuraavalle Karibian risteilylle lähdetään näillä näkymin vasta reilun vuoden päästä tammi- tai helmikuussa, jolloin lähdetään hurrikaanikauden ulkopuolella. Jospa silloin päästäisiin vihdoin sinne Bahamalle, jonne piti jo tänä vuonna suunnata. Aiotaan seuraavalla kerralla valita pidempi risteily ja useampi kohde, sillä meripäivät on kuitenkin aika tylsiä verrattuna kohdepäiviin. Ehkä lähdetään Miamiin reiluksi kahdeksi viikoksi ja ollaan risteilyllä viikko. Sitten ehtisi hyvin käymään myös Orlandossa tai Key Westissä, kun tänä vuonna ei ehditty kumpaankaan.

On tää matkailu vaan niin uskomatonta. Mielettömiä muistoja, joita ei voi koskaan menettää. Kalliin tavaran voi menettää ja se voi menettää arvonsa, mutta nää muistot säilyy ikuisesti mielessä. En voi siis kuin suositella Karibian risteilyä kaikille, jotka tykkää matkustella eikä laivassa matkustaminen haittaa. Näillä risteilyllä on todella hyvä tilaisuus päästä tutustumaan moneen eri kohteeseen tai jopa maahan vieläpä edulliseen hintaan!

Onko joku muukin käynyt Karibian risteilyllä? Millaisia fiiliksiä teillä on ollut niistä? Ja mitä piditte tällaisesta tietopaketista?

4 kommenttia:

  1. <3<3<3<3 noi maisemat. Ihana postaus muutenki. Isä on käynyt reilun viikom karibianristeilyll noin 9 vuotta sitten. Varmaan nykyään melko samanlainen kuin silloin.

    Www.finnlandsnorsk.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tykkäsit! :) Ja joo, noi maisemat oli kyllä ihanat. Ja ne auringonlaskut! <3 Ja varmasti noi risteilyt on aika samanlaisia kuin ennen. Mut jotenkin tuntuu, että niiden suosio on noussut verrattuna aiempaan. :)

      Poista
  2. Mielettömiä kuvia ja maisemia ♥ Kyllä passaisi tuommoinen reissu heittää 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mieletön kokemus! Suosittelen! :) <3

      Poista